Söpö brittipiiras

Piiraan maku makea on dekkari, joka minulle osui Blogatin ja Elisa Kirjan kirjaystäväringin jouluyllätyksessä ja sen oli valinnut kirjablogi nimeltä Sockerslott. Sain myös koodin, jolla saatoin tuon kirjan ladata Elisa Kirjan palvelusta. Nytpä kävi kuitenkin niin, että ennenkuin ennätin koodia käyttää, Piiraan maku makea ilmestyi HS Kirjan viikon kirjana, joten sain sen lehden tilaajana sitä kautta ilmaiseksi. Aiemmin en kirjoja HS Kirjan kautta ollutkaan lukenut eikä kokemus ollut kovin kehuttava, mutta siitä lisää myöhemmin.

Piiraan maku makea on puhdasverinen brittiläinen dekkari Agatha Christien jalanjäljissä. Tai no, ei kuitenkaan puhdasverinen, sillä kirjailija Alan Bradley on kanadalainen.

Päähenkilö on 11-vuotias Flavia de Luce, joka asuu isänsä ja kahden sisarensa kanssa vanhassa kartanossa pienessä englantilaisessa kylässä. Flavian äiti on kuollut ja hän viettää aikaansa kartanoon rakennetussa laboratoriossa ja tietää kemiasta kovin paljon ikäisekseen.

Kirjassa tapahtuu luonnollisestikin murha ja ruumis löytyy kurkkupenkistä. Flavia selvittää rikosta haluten päihittää poliisit ja nokkela tyttö menestyy tehtävässään mainiosti. Hitusen verkkaisesti etenevä tarina saa vauhdikkaan lopun ja siinä matkan varrella tutustutaan englantilaiseen sisäoppilaitokseen, kirjastoon, majataloon ja moniin muihin asioihin ja ilmiöihin, jotka ovat tuttuja mistä tahansa brittidekkarista, joka ajoittuu noin suurinpiirtein Agatha Christien kirjoittamisen aikoihin.

Kirja on näppärä ja sitä on kiva lukea. Näppärä ja kiva ovat adjektiiveja, jotka eivät ole järin ylistäviä, enkä tästä voi järin ylistävästi kirjoittaa, mutta toisaalta harva dekkari on ylistyspuheen arvoinen. Tämä viihdytti ja oli nopealukuinen, ominaisuuksia nekin. Flavia on päähenkilönä hupaisa pikkuvanha tyttönen. Kemiallisia yhdisteitä pohditaan kirjassa laajalti ja pääosin ihan vakuuttavasti. Kuitenkin sivulla 368 (jos kirjaa luetaan ipadilla vaakamallisesti, kaksi sivua ruudulla) lukee näin:

"Sen lisäksi saatoin haistaa vanhan moottoriöljyn makeahkon lemun, ikivanhan bensan pistävän katkun, hiilimonoksidin, autonrenkaiden kumin ja ehkä aavistuksen otsonia, joka oli peräisin aikaa sitten loppuuun kuluneista sytytystulpista." 

Siinäpä kummallinen virhe. Hiilimonoksidi, häkä, ei kyllä ymmärtääkseni haise eikä tuoksu miltään, siksi se niin petollista onkin.

Jos olet brittidekkarien fani, lue ihmeessä tämä. Aivan kuin jostain olisi löytynyt kadonnut Agatha Christien käsikirjoitus, mutta ei ihan. Kanadalainen Alan Bradley on tehnyt oivan aikamatkan ja uskon, että Flavia de Lucen seikkailuita lukee moni vielä uudelleenkin, niitä nimittäin on kirjoitettu useita.

Vielä pari sanaa HS Kirjasta. Elisa Kirjan valikoimista olen ostanut useita kirjoja ja pitänyt lukukokemuksesta iPad minilläni. Tietokoneen ruudulta en kirjoja ole lukenut, koska pieni tabletti on mukava ja kevyt kädessä. Elisa Kirjan käyttöliittymä on mukava ja muokattava. Fontin kokoa voi muuttaa ja lukija pysyy kärryillä koko ajan siitä, missä kohtaa kirjaa lukemisessaan on. Kirja pysyy pädissä ladattuna vaikka sitä lukisi lentokoneessa. 

Kuva: Piiraan maku makea Elisa Kirjan kaupassa

Kuva: Piiraan maku makea ladattavissa HS Kirjan palvelusta

HS Kirjalla on tässä paljon oppimista. Latasin kirjan HS-applikaation kautta pädilleni. Vietin vuorokauden poikani kanssa laivalla ja ajattelin säästää kantamuksissa ja olla ottamatta kirjakirjoja, siis painettuja kirjoja, mukaan ja otin vain iPadin. Kun pirpana illalla simahti, otin pädin esille ja yritin lukea. Kas kummaa, lataamani kirja ei ollutkaan pädillä vaan se piti hakea nettiyhteydellä uudestaan. Onneksi olimme vielä sen verran hyvin kännykkäverkon lähettyvillä, että sain iphonen nettiyhteyden jaettua iPadille ja kirjan talteen. Sittemmin totesin, että HS-applikaatio ilmeisesti kerran vuorokaudessa tarkistaa tilauksen voimassaolon ja tuosta syystä kirja pitää ladata kerta toisensa jälkeen uudelleen (jos sitä ei ihan kertaistumalta lue). Ihan kökkö systeemi, pakko sanoa. Jos olisin ollut lentokoneessa ja joutunut katselemaan tyhjää ruutua, olisin suorastaan harmistunut. Ehkäpä HS Kirjan maksullisessa versiossa (jossa kaikki kirjat ovat saatavilla kuukausimaksulla sen sijaan, että tavallisten lehtitilaajien HS Kirjassa on luettavana maksutta vain yksi kirja kerrallaan) lataus on matkailevan lukijan kannalta turvallisempi, mutta ihan kovin helposti en kuukausimaksulliseen versioon rahojani uskalla laittaa, koska e-kirjan tärkeä ominaisuus on se, että se on valmiiksi ladattuna ja pysyy siellä. Tässä vertailussa Elisa Kirja saa täydet pisteet käyttäjäystävällisyydestä. Voin lukea samaa kirjaa sekä iPadilla että puhelimellani ja kumpaankin kerran ladattu kirja pysyy synkronissa ja voin lukea sitä mainiosti vaikka vuorotellen kummastakin. 

Alan Bradley: Piiraan maku makea
Bazar Kustannus

Hauskaa joulua, kirjabloggarikaverini

Pääsin mukaan kirjabloggareille tarkoitettuun Blogatin ja Elisa Kirjan Kirjaystävärinkiin, hauskaan jouluyllätykseen, siis. Etukäteen tiesin, että tehtävänäni olisi valita Elisa Kirjan valikoimista jokin kiva kirja kirjabloggarille, joka ei tästä etukäteen tietäisi.

Tehtävään kuului myös valmistella blogipostaus, jossa kertoisin, minkä kirjan valitsin, kenelle ja miksi juuri tuon kirjan.

Olipas hauska tehtävä! Sain Kirjaystäväksi Nenä Kirjassa -blogin ja vietin monta hauskaa hetkeä tutustuessani kirjoittajan kirjamakuun ja huikean kattavaan kirjalistaan.

Hiukan alkoi hiki nousta otsalle, kun ensimmäiset viisi pohtimaani kirjaehdotusta löytyivät jo luettujen listalta, mutta sitten taisi tärpätä.

Viveca Stenia en löytänyt Nenä Kirjassa -blogin kirjoittajan, Norkun, listalta, joten kirjaehdotukseni hänelle on ruotsalaiskirjailijan uusin suomennettu dekkari Pinnan alla, joka löytyy Elisa Kirjan valikoimista (muutakin Steniä löytyy, alkuperäiskielellä myös, mikä on vallan mainiota).

Viveca Sten kuuluu menestyviin ruotsalaisdekkaristeihin, joita naapuriin tuntuu mahtuvan kahmalokaupalla. Tutustuin itse Stenin tuotantoon vasta kuluneena kesänä ja ihastuin kovasti. (Ja kas, en olekaan tainnut blogata tuosta dekkarista, kummallista.)

Oikein mainiota ja kirjarikasta joulua tämän dekkarin parissa, Nenä Kirjassa -blogin Norkku!

Tämän Kirjakaverikampanjan tarjosi Elisa Kirja.

Terveisiä Helsingin kirjamessuilta

Helsingin kirjamessut jätti Turun kirjamessut aivan täysin varjoonsa. Yhtään en kykene vetämään kotiin päin, en vaan voi. Messut jatkuvat vielä huomisen ja vaikka vietin messuilla kaksi päivää, en nähnyt kaikkea, en ehtinyt.

Kaikki oli suurempaa ja kaikkea oli enemmän, myös ihmisiä.

Yritin hillitä itseni, etten heti olisi shoppaillut, mutta instagramista ja facebookista olin jo etukäteen nähnyt tuttujen shoppailuja ja tietysti tuli sellainen olo, että jos ne kaikki ihanat kirjat vaikka loppuvat... 

Ruotsalaisdekkaristi Åke Edwardson julkaisi syksyllä jälleen uuden Erik Winter -dekkarin ja sen kunniaksi häntä pääsi tapaamaan. Erik Winter on aika tapaus ja esitinkin Åkelle kysymyksen, koska halusin tietää, kuinka paljon häntä itseään on Erik Winterin hahmossa. Paljon, hän myönsi, ja jatkoi, että tosin hän itse juo paljon vähemmän. Liken tilaisuudessa Åke myös ystävällisesti signeerasi oman kappaleeni, jonka sain Likeltä jo ennen kirjamessuja (kiitos siitä!). Kirja-arvioni seuraa hiukan perässä, tässä vain päällimmäiset.

Kuvassa Åke Edwardson varmistaa nimeni kirjoitusasua nimilapusta :) 

Kuljin messuhallissa kuin kunnon japanilaisturisti eli kamera kaulalla heilumassa. Näpsinkin eri lavoilta kuvia. 

Pirkko Saisiota ehdin kuulla vain hetken, mutta hän puhui lämpimästi ja viisaasti ja inhimillisesti. Oli hauska kuulla, että hän potee kirjoittamisen suhteen kovin perustavanlaatuista ja yleistä ongelmaa: kun kirjoittamiseen on aikaa, se ei edisty ja kun olisi syytä tehdä jotain muuta, tulee kirjoittamisinto. 

Minna Lindgren kertoi Ehtoolehdon pakolaisista heti Pirkko Saision esiintymisen jälkeen samalla lavalla. Vain osa yleisöstä vaihtui, mistäköhän se kertoo? Minna Lindgren tosiaan osaa paitsi kirjoittaa myös puhua - ja ottaa yleisönsä. Minna taustoitti Ehtoolehto-trilogiaansa (kolmas osa on tulossa) ja kertoi, miten hän tutustui palvelutaloelämään isänsä vanhetessa. 

Kävin myös tutustumassa Myllylahden osastoon ja uutuusdekkareihin. Niistäkin tulee blogiin jatkossa lisää... 

Kirjamessuviikolla minua onnisti ja sain kirjastosta lainaan Varistyttö-trilogian kakkosen ja kolmosen. Tosin jokerilainaan, eli vain kahdeksi viikoksi, mutta olin aivan sykkyrässä ja mykkyrässä onnesta. Kunnes kuulin, että kirjamessuilla trilogiaa myydään 65 euron yhteishintaan ja sehän oli minulle tarjous, jota en voinut ohittaa. Varistytön takakannessa on maininta "...pyyhkii Stieg Larssonilla pöytää..." joka riitti minulle taannoin innoitukseksi lukea kyseinen kirja ja olin myyty. 

Erik Axl Sund on nimi kirjojen ruotsalaiselle kirjoittajakaksikolle, joka Otavan lavan haastattelussa kertoi (kovin hiljaa, muuten, sillä viereisen lavan Suomi-poika kailotti kaiken yli) tehneensä kirjojen karmivat kannetkin itse. Ja heillä on Tukholmassa myös yhteinen galleria. Kaksikko oli haastateltavana lavalla jos toisellakin messujen aikana, mutta minä pääsin heitä näkemään vain tuon yhden kerran. Mutta sain toki kirjoihini signeeraukset. Joten maanantaina Jyrkkälän sivukirjaston uutuushyllyyn palautan nuo kaksi uusinta nopeimmalle lainaajalle ja nautin ikiomasta trilogiasta.

Ihkaoma kappaleeni Varistytöstä. 

Tänään aamu alkoi mukavasti WSOY:n ja Tammen bloggaribrunssilla, jossa meitä hellittiin aamukahvilla ja kirjailijoilla. Ella Kanninen haastatteli iloisen sujuvasti monella kielellä ja kuulimme niin kirjojen juonista kuin itse luomistyöstäkin. Sekä monenmoista hauskaa.

Maritta Lintunen kertoi kiehtovasta Hulluruoholasta.

Sinikka Nopolalta on ilmestynyt Eilan, Rampen ja Likan parhaat. Hän opetti myös, että banaani on tampereeksi "ponooni". Parhaita osuuksia valitessaan hän myös kertoi hämäläisittäin miettineensä, mahtaako kukaan niistä pitää.  

Jari Järvelä hauskuutti paitsi yleisöä myös Ella Kannista. Uutuuskirja Särkyvää pääsi lukupinossani aika korkealle. 

Riina Katavuoren Wenla Männistö on kirja, jota hän kirjoitti monta vuotta. Hieno, hieno kirja. Se päätyi nyt Tomin lukulistan ykköseksi, joten blogissa siitä kuullaan pikapuoliin. 

Norjalainen Kim Leine oli puhumassa kirjastaan Ikuisuusvuonon profeetta, joka sai vuonna 2013 Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Kirja on nyt ilmestynyt Keltaisessa kirjastossa ja löytyy onnellisesti myös meidän kirjahyllystämme. Siitä lisää toisella kertaa!

Italialainen Paolo Giordano tuli kertomaan uutuuskirjastaan Ihmisruumis. Ella Kanninen jutusteli ensin Paolon kanssa italiaksi, minkä jälkeen hän alusti hengästyttävällä tahdilla suomeksi kirjan syntyhistoriasta ja siitä, miten hän jo aiemmin sai ajoitettua haastattelun Paolon kanssa. Suomeakin voi puhua papattaa lujaa tahtia, sillä italialaiselle Ellan puhetulva kuulosti siltä, ettei siinä ollut lauseiden saatika sanojen välejä lainkaan. Hauskaa. Sinikka Nopola kysyi Paolo Giordanolta kirjoittamisen helppoudesta:

- Do you get a flow, is writing easy?
- No! I hate working. I wait until out of exhaustion I start writing, being fed up of waiting. And I hate the first version of a book. 

(Kirjoitin muistiinpanoja hiukan koukeroisesti, joten aivan sanatarkka ei tuo yläpuolen sitaatti ole.)

Kiitokset Bonnierin - siis WSOY:n ja Tammen - väelle mukavasta aamupalasta ja tilaisuudesta kuulla suoraan kirjailijoilta uutuuksien taustoja. Arvokasta! 

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS oli kutsunut bloggareita myös tapaamiseen. Tilaisuuden aluksi Eva Wahlström kertoi uudesta kirjastaan - ja Evan poistuttua paikalta tiedottaja paljasti, että monelle on ollut kova pala se, että SKS julkaiseen nyrkkeilijän uraa käsittelevän kirjan. Kirja on kuitenkin saanut hienoa palautetta ja se kertoo huippu-urheilijan pohdinnoista uran jatkamisesta ja muun elämän yhdistämisestä. SKS:ltä on ilmestynyt tänä syksynä monta kiintoisaa kirjaa ja aionkin tutkailla uutuusluetteloa tarkemmin.

Valovoimaisen Eva Wahlströmin habaa kelpasi esitellä. Kirjaa myös. 

Tapasin myös Myllylahden osastolla kirjailija Jaana Lehtiön, jonka dekkarista kirjoitin aiemmin tällä viikolla. Hän kertoi valineensa komisariolleen nimen pohtimalla jotain mahdollisimman tavallista nimeä. Sattuipa sitten niin, että Juha Muhosia löytyy Porvoosta (jonne kirjat sijoittuvat) ja kirjan julkistustilaisuudessakin oli ollut yksi paikalla. Eli joudun siis elämään sen tietouden varassa, että Muhosia ja Kutvosia löytyy Suomesta paljon ja sitä minun lienee syytä sietää.

Kuvassa oikealla on porvoolainen kirjailija Jaana Lehtiö ja vasemmalla Myllylahden syksyllä ilmestyvän dekkarin tekijä Tiina Martikainen. 

Elisa Kirjan osastolla käytiin vielä hyviä keskusteluja sähköisestä kirjasta. Minullakin mukana kulkee aina vähintään kännykkä, jonka Elisa Kirja -sovelluksella luen lääkäreiden odotushuoneissa Hyvä aviomies -kirjaa sivun pari kerrallaan. Saa nähdä, koska saan sen kirjan loppuun. Lukukokemus on kuitenkin erilainen. iPadilla luen paljon kirjoja sähköisessä muodossa ja täytyykin tehdä jokin blogipostaus puhtaasti sähköisestä kirjasta. Voin suositella! (Ja messuviikolla hyödynsin kolmen kirjan kohdalla Elisa Kirjan mainioita messutarjouksia: 3,90 eur / päivän kirja.)

Ja tässä pikaisesti polvilta täräytetty kännykkäkuva, johon tiiviistyy puolet bloggarin elämän gloriasta: bloggaritapaamisen pikkusyötävät. Herkkuja! Kiitos Elisa Kirja. 

Kerrosta alempana oli kirjamessujen kanssa samaan aikaan ruokamessut. Kahden päivän aikana ennätin pikaisesti käväistä siellä moikkaamassa entistä työkaveriani Sirpaa, jonka Umbria.fi -osastolla oli aika vilinä. En edes viitsi aloittaa kertomusta siitä, minkälaiset helsinkiläiset ruokamessut olivat turkulaiseen pikkupikkuserkkuunsa verrattuna. 

Paljon mahtui kahteen päivään. Nyt meillä on isot kirjapinot odottamassa lukuhetkiä ja paljon uutta blogattavaa. Oli hirmuisen hauskaa nähdä muita bloggareita, vaikka en voi luvata, että jatkossakaan osasisin yhdestää nimiä ja kasvoja blogeihin. Hyvä alku, kuitenkin.