Kysymyksiä teatterissa

Katsoimme Netflixistä viime viikolla Ricky Gervaisin kirjoittaman After Life -sarjan. Viikonlopun Turun Sanomissa oli arvio Teatteri Maneerin Ricky-näytelmästä, ja siinä kerrottiin, että Ricky perustuu After Lifeen. Ja sinne meillä oli jo kutsuvierasliput varattuna. Jopas sattui, harvoin tulee näin lähekkäin nähtyä kahta versiota samasta aiheesta. 

Ensimmäinen kysymys näytelmän jälkeen oli, miten on mahdollista että ohjaaja Alina Kilpinen mainitaan näytelmän käsikirjoittajaksi. Ricky ei nimittäin ole eri, vaan sama teos kuin After Life. Ricky on näyttämösovitus After Lifesta. Sama idea, sama juoni, samat hahmot, monet repliikitkin samat. Emme tiedä vastausta tähän kysymykseen. 

Toinen kysymys oli, kuinka näyttämösovitus onnistui. Siihen vastaus on helppo: tosi hyvin. Sarjan monet lokaatiot oli tuotu intiimille näyttämölle erinomaisen luontevasti. Päähenkilön isä oli vaihtunut naapuriksi, sikabilettäjät ripoteltu työkavereihin, tietokoneella puhuva vaimo muistikuvaelmiksi kotiin. Paikasta toiseen siirryttiin ovia liikuttamalla, ja se toimii. 

Parasta oli se, että 18-osaista sarjaa vaivaava draaman kaaren löysyys oli Kilpisen käsissä saanut paljon jäntevyyttä. Aluksi oli status quo, joka rikottiin saman tien, ja kaari huipentui masentuneen päähenkilön supervoima-ajatukseen, joka sarjassa tulee jo alkumetreillä. Erittäin toimivia ratkaisuja oli muitakin, kuten toistuvien päivien luuppi. 

Näyttelijäkaarti tekee erinomaista työtä. Pasi Varjuksen Ricky on todella luonteva ja uskottava, ja kaikki muutkin voisi erikseen tässä mainita, mutta koska listat ovat tylsiä, tyydyn mainitsemaan Maarit Juvosen hulvattoman Satavuotiaan ja Voitto Lehden mainion Häirikön. Jos pitäisin jääviyssäännöistä kiinni, jättäisin mainitsematta Anna-Maija Miettisen herttaisen (tämä oli Tainan adjektiivi) Emilyn, mutta eihän blogeissa sellaisia sääntöjä ole. 

Ricky

Teatteri Maneeri

Ohjaus Alina Kilpinen

Iloinen ilta Turussa aateliston parissa

Teatteri Maneeri kutsui meidät katsomaan uutuuttaan, Aateliskalenteria ja otimme kutsun ilolla vastaan, sillä tuo turkulaisteatteri on uusi tuttavuus. Aateliskalenteri sai ensi-iltansa 27.10.2017 ja ennätin nähdä Turun Sanomien arvion kehuvan otsikon ennen omaa vierailuani 2.11.

Aateliskalenteri oli aivan mahdottoman hauska! 

Dialogi on sujuvaa ja fiksua. Tarina on rempseä eikä ollenkaan niin ennalta-arvattava kuin ehkä ensin ajattelin. Juoni kuljettaa katsojia kerrassaan herkullisen von Wahlbergin aatelisperheen ja palvelustyttö Katri Lundin perheen välillä, ja se kuvaa kahden pojan kasvua erilaisissa olosuhteissa. Käänteet ovat hulvattomia ja huumori vetoaa älyynkin, kliseille saa nauraa ja niihin tartutaan häpeilemättä.

Aateliskalenterin alkuvaiheessa eletään aikaa, jolloin palvelusväki pysyi tiukasti oman luokkansa parissa. Näytelmä kuitenkin napsii reippaasti elementtejä myös tästä päivästä, mutta luokkajako ei hellitä. Työläisperheen poika Aaron Kajander saa äidiltään aatelisuutta tavoittelevan kasvatuksen, mutta Aaron kerta toisensa jälkeen paljastaa moukkamaisen kasvatuksensa. Sen sijaan aatelispoika Benjamin von Wahlberg osoittaa olevansa täysin siniverinen pikkusormeaan myöden. Sen kummemmin juonta paljastamatta asia ei tietystikään ole näin yksinkertainen.

Aateliskalenteri onnistuu roolituksessaan

Roolitus on tehty huolella. Jonna Laatu nirppanokkaisena yläluokan nenänvarttaan pitkin katsovana Viola von Wahlbergina on roolissaan kerrassaan onnistunut. Julius Kalliokoski tekee huimaa työtä aatelispoikana ja jäin miettimään, että minkälaisen oppimisprosessin kautta hän on kyennyt omaksumaan kaikki kliseet niin sujuvan luontaisesti. Olen Teatteri Akselissa nähtyjen näytelmien kautta tullut jonkinlaiseksi Niina Kuikka -faniksi ja Niina tekeekin jälleen vallan mainion työn Katri Lundina.

Myös Peetu Savolainen Aaronina ja Panu Saarnivaaran useat roolit vakuuttavat, samaten Veera Laineen laulutaito. Ihan kaikki näyttelijät voisin mainita, sillä kukaan ei ollut yhtään kankea, huono tai haparoiva, vaan Teatteri Maneerin Aateliskalenteri on kauttaaltaan sujuvaa työtä, josta harrastelijamaisuus on kaukana.

Aateliskalenterin lavastus ja puvustus olivat vallan onnistuneita.

Nyt kannattaa olla nopea

Aateliskalenteria esitetään Teatteri Maneerissa vielä 5.12.2017 saakka ja kehotankin nyt kaikkia, joita kiinnostaa hauska ilta, jonka päätteeksi salista kömmitään hymy huulilla, hankkimaan lippunsa pikaisesti. Harrastajateatterissa käyminen on oma kokemuksensa, mutta nyt voin suositella lämpimästi aloittamaan vaikka Teatteri Maneerin Aateliskalenterista, mikäli olet sujuvasanaisen komedian ystävä. Esitys kestää n. 2 tuntia 10 minuuttia eikä kelloa tarvinnut kyllästyneenä vilkuilla.

Maneerin katsomo ei ole suuren suuri, mutta penkit ovat sitäkin mukavammat. Jalkatilaa on melko kitsaasti. Teatteri löytyy osoitteesta Maariankatu 1, vastapäätä Puutoria, valopihasta. Tila ei ole esteetön, sillä teatteri sijaitsee alakerrassa, jonne kuljetaan portaita, joissa on tosin tukevat kaiteet. Vaatesäilytys ei maksa mitään, käsiohjelmasta voi maksaa intonsa mukaan. Väliaikatarjoilut ovat edullisia (kaikki 1.50e, kahvia ja pullaa, suklaata ja mehua tarjolla) ja maksetaan käteisellä.

Vaikka käyntini Teatteri Maneerissa oli ensimmäinen, se tuskin jää viimeiseksi. Aikataulusyistä en saanut Tomia mukaani, mutta on aina mukavaa saada mukaan joku ensikertalainen. Ystävättäreni Päivi vakuutti nauttineensa aivan yhtä paljon kuin minäkin.


Aateliskalenteri
Teatteri Maneeri
Maariankatu 1, 20100 Turku
ohjelmistossa 27.10.2017 - 5.12.2017
Ohjaus: Toni Enholm
Käsikirjoitus: Tuomas Parkkinen