Mysteerifanin härnäämistä

Suhteeni Vera Valan Arianna de Bellis -dekkareihin on ollut hiukan kahtiajakoinen. Sarjan toisen dekkarin kohdalla aloin jo lämmetä, vaikka ykkösen olin jättänyt kesken. Nyt kolmosen kohdalla taidan olla koukussa.

Sain Veran Valan uusimman, Villa Sibyllan kirous -nimisen dekkarin kustantajalta, Gummerukselta ja lupasin kirjoittaa oman arvioni. Päähenkilö on edelleen Arianna de Bellis ja tapahtumat sijoittuvat Roomaan. Nautin kovasti maisemakuvauksista, kuten mm. Outi Pakkasen kirjojen kohdalla on käynyt selväksi. Rooman osalta nautinto ei ole aivan yhtä syvää ja syytä yritin pohdiskella. Päädyin siihen, että Helsinki-aiheiset ympäristökuvaukset ovat minusta ihania, koska olen itse asunut Helsingissä. Roomassa en ole vielä käynyt, joten paikkojen ja maisemien kuvailut menevät varmaankin vähän hukkaan. Toisaalta on mainiota, että Vera Vala ei sorru vain maalailemaan ihastuttavia maisemia ja historiallisia monumentteja, vaan hän hän kertoo myös rosoisemmista seuduista ja roomalaisesta arjesta.

Kirjasarjassa on kussakin oma rikoksensa, jota selvitellään ja joka selviää yhden kirjan lukemalla. Sen lisäksi sarjassa on taustalla Ariannan oma mysteeri, muistinmenetyksen peittämät vuodet Etelä-Amerikassa ja sen aikaiset tapahtumat sekä pelottava ja kiehtova hahmo, el Lobo. Edellisessä kirjassa harmitti tuo hämärän peitossa oleva aikakausi, johon viittailtiin vähän sisäpiirinomaisesti. Nyt vyyhti jo hiukan paljastuu, mikä on lukijalle palkitsevaa.

Toinen kirjasarjan läpi kulkeva mysteeri on Ariannan oman isän tausta. Tai no, ehkäpä ykköskirjassa sitä valotettiin enemmän, mutta sitäpä en jaksanutkaan kahlata läpi. Tässä kirjassa viittaillaan isän menneisyyteen tavalla, joka jäi vähän vaivaamaan. Kakkososassa vastaava sivuhuomautuksen osassa oleva osa juonta oli moottoritien tunnelityömaa, joka aktivoi ympäristöihmisiä. Siihen ei kolmososassa enää palattu.

Olen jäänyt Dan Brownin ja hänen sukulaissielujensa pauloihin salaseurojen ja muinaisten mysteerien maailmaan. Einstein ja astrofysiikka innostuttivat aiemmin tänä kesänä. Villa Sibyllan kirouksessa raapaistaan harmillisen pintapuolisesti kulttia nimeltä Legio Sacrorum sekä mithralaisuutta. Voihan nenä. Tuolla lailla ei saisi härnätä, sillä nyt tuo minua kiinnostava aihepiiri jäi aivan kummallisen ohueksi. Vai voisikohan olla mahdollista, että seuraavassa kirjassa sitä avattaisiin enemmän? Voi kunpa, mutta pahaa pelkään, sillä Vera Valalla nuo sivu- ja taustajuonet eivät oman kokemukseni mukaan välttämättä jatku. (Ja kirjan lukemisen jälkeen piti taas vähän googlailla mm. Illuminatia, kun niin mukavasti aihepiiriin pääsin.)

Outi Pakkasen kanssa samansukuisuutta löytyy paitsi maisemakuvauksissa niin myös ruokakuvauksissa ja ruoanlaittovinkeissä. Uunipastaa täytyy ehdottomasti kokeilla pian (ja ei, se ei ole yhtä kuin kotoinen makaronilaatikko).

Luen ilman muuta seuraavankin Vera Valan dekkarin, se on varmaa. Mutta toivon, että jatko-osassa karsitaan tarpeettomia sivukotkotuksia ja keskitytään syventämään kirjaan valittuja aiheita. Kolmososan sivumäärä 426 on ihan hyvä, mutta lisääkin saa olla, jos mukaan mahtuisi jokin mukava salaseura ja ajanlaskun alun mysteeri.

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous
Gummerus

Vera Valan kaikki dekkarit Bookysta

Rikoksen jäljillä -haasteen koostetta

Kuten aiemmassa postauksessani jo rehvakkaasti kerroin, osallistun Oksan hyllyltä -blogin Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.

Listalta löysin monta hauska uutta tuttavuutta ja kahminkin jo kirjastosta niitä omaan lukupinooni (ei yöpydän pinoon vaan kaapin päälle...).

Kerään tähän koosteeseen kesän aikana Rikoksen jäljillä -haasteeseen lukemieni kirjojen kuvauksia. Uusimmat löytyvät aina alapuolelta.

1. Mari Jungstedt: Kesän kylmyydessä
(Gotlanti, Ruotsi)
Otava

Ennätin Mari Jungstedtia jo lukemaan aiemmin keväällä ja postasinkin pientä vertailua hänen ja Outi Pakkasen kirjojen välillä maaliskuussa. Tuolloin nappasin Jungstedtin kirjan keskeltä hänen tuotantoaan ja viehätyin tarkoista ja minuun vetoavista maiseman ja miljöön kuvauksista Gotlannista.

Nyt bongasin kirjastosta pitkän rivin Jungstedtia. Se tunne, kun huomaa, että kivaa kirjasarjaa on saatavilla monta monituista osaa, on aika mainio. (Siitäkin syystä tämä dekkarihaaste on vallan oiva: moni kirja on ilmestynyt jo tovi sitten, joten todennäköisyys niiden löytymiselle hyllystä on hyvä.)

Kesän kylmyydessä avaa Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvan sarjan. Rikosten laatu ei jäänyt kovin tarkasti mieleen (nämä luin jo pari viikkoa sitten), mutta enemmänkin mieleen jäivät tarkat henkilökuvaukset. Luettuani kirjan sarjan keskeltä jäinkin kaipaamaan aiempien tapahtumien selvittelyä, joita kirjasarjan alku mukavasti tarjoilikin.

Vaikka Jungstedtin kirjat eivät ole mitenkään urbaanista ympäristöstä, olin huomaavinani henkilöhahmojen kuvauksissa leenalehtolaistyyppisiä piirteitä. Ainakin pidän kovasti siitä, että myös sivuhenkilöiden ajatuksia ja luonteita ruoditaan hiukan enemmänkin. Jos pidät Outi Pakkasen ja Leena Lehtolaisen tuotannosta, uskon, että Mari Jungstedtkin miellyttää. Camilla Läckberg pureutuu omissa tarinoissaan itse rikoksiin ja niiden taustoihin huomattavasti syvällisemmin, mutta jos hiukan kepeämpikin rötöstely ja ihmiselämän vivahteet kiehtovat, etsi ihmeessä Jungstedtiä käsiisi.

2. Mari Jungstedt: Saaren varjoissa
(Gotlanti, Ruotsi)
Otava

Tässä Jungstedtin dekkarissa paneudutaan rituaalimurhiin. Itse murhat ovat hiukan irrallisia, kaikkien uhrien elämäntapaan tai elämään ei paneuduta kovin syvällisesti, mutta tarina on mitä mainiointa kesälukemista. Ja jälleen Visby-kuvaukset viehättävät. Niitä löytyy lähes joka sivulta, ohimennen. Lukija huomaa pääsevänsä tunnelmaan sivulauseiden ja pienten mainintojen kautta.

"...ja jo kaksikymmentä vuotta hän oli asunut omassa puutarhan ympäröimässä pikku talossaan muurin sisäpuolella. Eikä siinä kaikki: asunto oli Klintenissä, tuomiokirkon yläpuolelta alkavassa pittoreskissa kaupunginosassa, joka oli Visbyn halutuin asuinalu. Aikoinaan se oli ollut köyhälistökortteli, jonka hirsipuussa roikkuvat mestattujen siluetit olivat kauhistuttaneet koko kaupunkia. Näköala oli suurenmoinen, koko keskiaikainen kaupunki levittäytyi alapuolella ahtaine kuineen, raunioineen ja muureineen. Kaupungin takana häämötti meri kuin sninen taustakulissi."

"Ambjörnsson onnistui nipin napin keinottelemaan autonsa penten matalien talojen välistä ja kääntyään Norra Murgatanille, joka kulki aivan koillisen kaupunginmuurin vierustaa."

Inhimilliset ihmiskuvaukset ja kirjasarjan päähenkilöiden elämien eteneminen kirjan ja kirjasarjan mukana tekee Jungstedtin tästäkin kirjasta elämänmakuisen ja mieluisan luettavan.

3. Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa
(Gotlanti, Ruotsi)
Otava

Olen jatkanut Jungstedt-putkeani napsimalla Runosmäen kirjastosta sekalaisessa järjestyksessä näitä Gotlantiin sijottuvia dekkareita, joista pidän kovasti. Aiemmin esittämäni perustelut pitävät edelleen: Gotlanti kuvataan niin pittoreskinä, tunnelmallisena ja kauniina paikkana, että sinne haluaisin itsekin matkata. Meren hiljaisuudessa on sarjan toinen dekkari ja päähenkilöiden elämä etenee luontevasti. Koska olen lukenut Jungstedtia ei-niin-järjestyksessä, on tällainen "ahaa, näinkö he tapasivatkin" -eteneminen ihan hauskaakin.

Meren hiljaisuudessa -dekkarissa katoaa 14-vuotias tyttö, jonka elämää kuvataan ennen katoamista ja sen jälkeen vyyhtiin punoutuu tietysti dekkareille ominaiseen tapaan yhtä sun toista. Kirjaan mahtuu niin syrjäytyneen teinin kuin alkoholisoituneen valokuvaajankin elämänpiirin kuvausta.

 

4. Mari Jungstedt: Aamun hämärissä
(Gotlanti, Ruotsi)
Otava
(päivitetty 24.7.)

Kirjasarjan viidennessä osassa sivutaan harmaata taloutta ja vierastyöläisiä. Gotlannin lintukodossa ollaan sopivasti tuohtuneita tietysti murhasta ja pohdinnat roistoista kuulostavat sopivan nurkkakuntaisilta. Suomalaisittain huvitti ja hirvitti pahoinpitelyn uhrin kuvaus tekijöistä:

- Sanoit, että he puhuivat englantia murtaen. Osaatko sanoa, mistä he voisivat olla kotoisin?
- Luultavasti Suomesta tai jostakin Baltian maasta.

Nämä Jungstedtin kirjat ovat juuri sellaista nopealukuista ja soljuvaa kesälukemista, mitä dekkareilta haetaankin. Jungstedt on yksi Ruotsin dekkarikuningattarista ja hänen teoksiaan on julkaistu 15 maassa, Ruotsissakin yli miljoona kappaletta. Ruotsalaiset osaavat tämänkin.

5. Anna Jansson: Outoja lintuja
(Gotlanti, Ruotsi)
Gummerus
(päivitetty 24.7.)

 

Anna Janssonin dekkareista on Suomenkin televisiossa nähty filmatisoituja versioita. Päähenkilönä kirjoissa on Maria Wern -niminen poliisi. Kirjat sijoittuvat myös Gotlantiin, johon olen jäänyt selvästikin koukkuun. Anna Janssonin tapa kuvata henkilöitä ja tapahtumia on mielestäni hitusen syvällisempi ja realistisempikin. Toisaalta hänen Gotlantinsa on vähemmän söpönen ja arkisempi, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Arkisuuteen tuo oman mausteena yksinhuoltajuus, hankaluut ex-puolison kanssa ja työn kuvaaminen rankkana. Kun Ljungstedtin kirjoissa on lähes aina kaunis kesä, on Janssonilla välillä koleaakin.

Oudoissa linnuissa pelotellaan lintuinfluenssalla. Juoni herättää monia ajatuksia viime vuosien globaalien tautiskenaarioiden lailla. Lähes suljetulla saarella tauti voi levitä, mutta se voidaan saada saarelle suljettuakin. Pienten lasten sairastuminen tuntuu lukijasta kammottavalta. Kirjan ratkaisu on ehkä liiankin helppo, mutta toisaalta lukijalle nousee mieleen, että opportunisteilla on varmasti omat sormensa pelissä myös ihan oikeassa maailmassa. Tai voisi olla. Ovathan rokotemarkkinat suuret ja pelot ja niiltä suojautuminen perimmäisen inhimillisiä asioita.

6. Anna Jansson: Pääkallovaras
(Gotlanti, Ruotsi)
Gummerus
(päivitetty 14.8.)

Anna Janssonin dekkarissa on taas meitä äitejä kammottavia piirteitä: kadonnut lapsi ja vielä toinenkin. Hätääntyneitä äitejä kirjassa on useita ja teinien metkuihinkin päästään hiukan sisälle.

Tarinassa on nykytrillereihin liittyviä piirteitä arkisessa ympäristössä, mutta jostain syystä aiemman Outoja lintuja -dekkarin tavoin kirjasta huokuu jonkinlainen harmistus tai ehkä masentunut luovuttamisen tunne rajojen avautumisen johdosta ja ulkomaalaisten elämästä Gotlannissa. Se vaikuttaa hiukan kummalliselta ja asenteelliselta, vaikka toki aiheesta on nyhdettävissä helposti aineksia dekkareihin. Ehkä suvaitsevaisuuden ja poliittisen korrektiuden maailmassa sellainen erottuu.

7. Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa
(Rooma, Italia)
Gummerus
(päivitetty 14.8.)

En nolostele sanoa, että palautin Vera Valan esikoisteoksen kirjastoon luettuani siitä vain viitisenkymmentä sivua. Silloin ei sytyttänyt.

Kakkosen kohdalla ajattelin sinnitellä pidempään ja tarina lähtikin viemään nopeammin kun esikoinen tai Gillian Flynnin Kiltti tyttö (siitä löytyy lisää tästä blogipostauksesta). Yksityisetsivä Arianna de Bellis saa inhimillisiä piirteitä, mistä erityisesti pidin. Päähenkilö seikkailee niin yläluokan illallisilla kuin laitakaupungin kujillakin, eikä nirsoile, mikä on mukavaa.

Vera Vala kuvaa osuvasti italialaisuutta ja hankaliakin hahmoja. Murhattu Laura väritetään kiintoisaksi henkilöksi, mutta kirjan takakannessakin mainittu luotijunaratatunnelin vastustaminen jää täysin sivumaininnaksi hänen taustassaan.

Ariannan oman taustan pohtiminen vaikuttaa hyvältä jatkon kannalta ja odotankin, että löydän vasta ilmestyneen Vera Valan uuden dekkarin kirjastosta. Siihen taitaa tosin mennä tovi.

8. Jussi Adler-Olsen: Metsästäjät (24.8.)
(Tanska)

Metsästäjät oli heräteostos Suomalaisen kirjakaupan kassalla. Uusi rikospokkari edullisella hinnalla ei laita epäröimään ostohetkellä. Ja tämä tanskalainen kirjailija kiinnosti, en ole Adler-Olsenia aiemmin lukenutkaan, nimi on jäänyt kuitenkin mieleen. Jussi-nimeen en useasti ole Suomen ulkopuolella törmännytkään.

Juoni on kiehtova, tarina ei ole vallan tavallinen. Mutta tämä on jälleen niin synkkä kirja, että lukeminen ei ollut nautinto. Jälkeenpäin (lukemisesta on jo tovi) ovat tuntemukset tasoittuneet ja näen kirjassa jo paljon hyvääkin, mutta väkivallalla - tai ehkä ennemminkin väkivallan suunnitelulla - mässäily ei sytytä. Jalkajousi, vesikauhuinen kettu, silmitön hakkaaminen ja huumeilla yliannostelu sekä niiden käyttäminen ja tuleva käyttäminen tappamiseen ja sen kaiken tarkka kuvailu tekevät ihan pahaa. En usko, että ensi kerralla nappaan Adler-Olsenia edes tarjouksesta.


9. Gillian Flynn: Paha paikka (WSOY)
(USA)

10. Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema (Johnny Kniga)
(Norja)

(ks. erillinen postaus, jossa käydään läpi nämä molemmat)

11. Saana Saarinen: Siirtolapuutarhan varjoissa (Osk. Luovinet)
(Suomi)

(ks. erillinen postaus tästä kirjasta)

12. Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa (Otava) päiv. 28.8.
(Gotlanti, Ruotsi)

Aika mones Mari Jungstedt tämä minullekin oli, tässä haasteessa viides. Tarina pyörii jälleen Gotlannissa, vaikkakaan ympäristökuvauksiltaan tämä ei ole ihan parhainta Jungstedtia. Juoni on kiehtova ja henkilöistä erottuu Veronika Hammar parhaiten ikävillä luonteenpiirteillään.

Loppuratkaisu on ehkä vähän tylsä. Lukijaa on johdateltu ja tarinaa viety eteenpäin sivutarinalla, jossa kertoja ei paljastu, mutta kirjan edetessä arvailut tihenevät ja on helppo päätellä, mistä joukosta murhaaja valitaan. Sivutarinassa oli myös samoja elementtejä kuin Gillian Flynnin Pahassa paikassa, jonka lukemisesta ei ole kuin reilu viikko.

Luen näitä Gotlantiin sijoittuvia Jungstedteja oikein mielelläni ja onneksi hyllyssä on vielä ainakin yksi lukematon.

13. Kirsi Merimaa: Hotelli Kalifornia (Myllylahti) päiv. 3.9.
(Suomi, Arabiemiraatit)

(ks. erillinen postaus)

14. Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset (Teos) päiv 24.9
(Suomi)

(ks. erillinen postaus)

15. Anna Jansson: Unissakävelijä (Gummerus) päiv. 16.9
(Gotlanti, Ruotsi)

(ks. erillinen postaus)