Suomalaisuudesta ja ennakkoluuloista

Vuoden 2017 kirjan ja ruusun päivän teos oli Elovena-tyttö, Roope Lipastin tarinoima ja Karoliina Korhosen kuvittama katsaus suomalaisuuteen.

Lipasti on kirjoittanut erinomaisen hauskoja kirjoja, mutta heikompia myös: satiiriset teokset eivät ainakaan meikäläiseen ole uponneet. Elovena-tyttö kuuluu ensimmäiseen kategoriaan, se on lupsakka tarina Suomesta ja suomalaisuudesta.

Taloyhtiöön muuttaa uusi asukas, tummaihoinen ja yksijalkainen Jussuf, jonka jalantynkään on tatuoitu Elovena-tyttö. Seuraa monenlaisia kohtaamisia, joiden ytimessä ovat erilaiset ennakkoluulot ja -käsitykset puolin ja toisin. Väärinkäsityksiähän tällainen asetelma poikii, ja Lipastilla on taito kirjoittaa niistä hauskasti. Esimerkiksi kun seinänaapuri Riikonen valittaa Jussufin metelöineen järjestyssääntöjen vastaisesti, päähenkilö vastaa: "'Ehkä hän vain laittoi taulua seinään', ehdotin, mutta Riikonen ei uskonut: 'Ei kuulu niin kova ääni edes Munchin Huudosta.'"

Lukujen välissä on sivun mittaisia pätkiä kuvitteellisesta teoksesta Suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille ja niiden kuvituksena Finnish Nightmares -sarjakuvien tekijän Karoliina Korhosen vähäeleisiä kuvia. Lopussa Lipasti kiertää kokonaisuuden nätisti kasaan, kaikki liittyy kaikkeen. Kirja ei avaa mitään uutta suomalaisuuteen tai monikulttuurisuuteen, mutta hyviä hetkiä se lukijalleen tarjoaa.

Roope Lipasti ja Karoliina Korhonen: Elovena-tyttö
Kirjakauppaliitto

Matematiikka ei ole tärkeää, nainen on

Tänä vuonna kirjan ja ruusun päivänä saatiin kaupan päälle Kari Hotakaisen Kantaja. Kuten aikaisempinakin vuosina, teos on pieni ja hiukan välipalamainen.

Päähenkilö on teoreettista filosofiaa opiskellut Timo Kallio, joka ei oikein ole saanut elämän syrjästä kiinni: koulutusta vastaavaa työtä ei ole, eikä naista ole rinnalle löytynyt. Hanttihommissa hautausmaata hoitaessa ehtii miettiä monenlaista, esimerkiksi keksiä kuolleille ihmisille elämiä. Nämä elämät ovatkin ehkä kirjan messevintä antia. Vaikka Hotakaisen lause on nasevaa, tarkkaa ja oivaltavaa, on hän kyllä kirjoittanut parempaakin. Lopussa päähenkilön elämään syntyy toivoa, naisen muodossa tietenkin.

Vaikka kirja on pieni ja välipalamainen, Kantaja kertoo sittenkin aika isosta asiasta. Nimittäin parisuhteen merkityksestä elämän laadulle. Kun ihmislapsi käy koulua, hänelle syntyy helposti kuva siitä, että mitä paremmin ja enemmän opiskelee, sitä paremmin elämä sitten aikanaan sujuu. Ja lukiossa voi vielä syntyä täydellisen virheellinen käsitys siitä, että matemaattisilla taidolla olisi jotain merkitystä pärjäämisen kanssa.

Ei ole. Elämän laatu syntyy siitä, minkälaisen puolison itselleen sattuu löytämään.

Kari Hotakainen: Kantaja
Kirjakauppaliitto

En muuten saanut

Kirjan ja ruusun päivä on ihmiselle hyväksi. Kissojemme vegaanisten taipumusten vuoksi jouduin korvaamaan ruusun kukanmuotoisella suklaalla, mutta kirjoja kissat eivät vielä syö. Sain Tainalta Petja Lähteen tuoreen teoksen Jumala on muuttanut kaupunkiin. Tuoreus piti tosin netistä tarkistaa, kun kirjassa ei ole minkäänlaista vuosilukua. Miksei?

Evästykseksi kirjaan sain tiedon, että saat tästä hiukan kevyempää lukemista. En muuten saanut. Jumala on muuttanut kaupunkiin on rankka kertomus ihmisistä, joilla kenelläkään ei mene hyvin. Sijaitaan maaseudulla, siitä kirjan nimi. Tarina kattaa yhden päivän tapahtumat, jotka kulminoituvat lopussa dramaattiseen törmäykseen. Takautumien kautta päivä laajenee elämiksi.

Episodiromaania ei saisi lukea episodisesti. Ainakin tämä lukukokemus kärsi kovasti siitä, että lukemiseeni tuli taukoja - jouduin vaikka kuinka monta kertaa palaamaan taaksepäin ja kertaamaan jo lukemaani, kun yksityiskohdat olivat jättäneet työmuistini ja hahmoja on aika monta. Loppupuolisko meni kerralla, ja se oli nautinnollinen. Tarina on synkkä ja kohtalot kovia, mutta valoakin näkyy.

Rakenne on hyvä, kieli vielä parempaa. Erilaisia kertojaääniä on paljon, ja kieli on usein kauniin kohosteista semmoisella sopivalla tavalla: "Hän kulki läpi seinien, ja kun isä oli tarpeeksi harmaa, hän hävisi kokonaan, jätti jälkeensä tuolit, joilla oli istunut." Kauneuden vastapainoksi pitää tietty olla äijähauskaa: "Toni on roudannut sadankahdenkymmenen kilon ruhonsa terassille ja röhnöttää puutarhatuolilla, jonka eilen hajotti ja fiksasi jeesusteipillä. - - Jos se nojaa eteenpäin, ei näe mulkkuaan, aivojensa ainutta näkyvää osaa."

Suomipopin klassikoita kuten Juicea tai Hassisen konetta Lähde siteeraa ahkeraan. Sitaatit on hyvin valittu, ei liian ilmiselviä mutta ei liian kummallisiakaan. Koskettava, hieno kirja, suosittelen.

Petja Lähde: Jumala on muuttanut kaupunkiin
WSOY