Äitiäkin jännittää - loistava kirjasarja ipanoille

Timo Parvela tunnetaan mm. Ella-kirjoista, joiden jännitys on sellaista, ettei se pahasti jää lasta vaivaamaan. Mutta lapsetkin kasvavat ja sietävät jännitystä enemmän. Siksi nappasin kirjastosta alkusyksystä, loppukesästä, Kepler62-kirjan, joka vaikutti mahdottoman kiinnostavalta (äidistäkin).

Kepler62 on itse asiassa kuusiosainen kirjasarja, jonka kirjoittajia ovat Timo Parvela sekä norjalainen Bjørn Sortland. Kirjasarjan on kuvittanut Pasi Pitkänen. Kirjat ilmestyvät samanaikaisesti Suomessa ja Norjassa, ja sarjasta on tähän asti tullut ulos kaksi osaa eli aloitusosa Kirja yksi: Kutsu sekä Kirja kaksi: Lähtölaskenta. 

(Kepler62 Kirja yksi: Kutsu, kuva WSOY)

Ensimmäisen kirjan kirjoitti Timo Parvela ja toinen on Sortlandin käsialaa eli täydellistä yhteiskirjoittamista tämä ei ole. Näiden kahden kirjailijan käsialat eroavat sen verran, että 9-vuotiaalla meni hetki kakkoskirjan aloittamisen jälkeen tajuta, että kyse on samasta tarinasta. 

Isoveli, lähes jo aikuinen, ihmetteli, että luetko tosiaan kuopukselle (Lars) Kepleriä. Hassu nimivalinta, siis. 

No se tarina. Kepler62 on tietokonepeli, jonka läpi pelaamisella saa lunastettua paikan uudisasukkaaksi toiselle planeetalle. Sen enempää en juonesta paljasta. Kiehtovaa scifiä, lapselle sopivaa, mutta 9-vuotiaalle tätä luen mieluummin yhdessä iltasaduksi, koska pohjavire on hiukan synkkä ja tapahtumista on hyvä keskustella. Nuorempi ei välttämättä kaikkea itsekseen tajuaisi, mutta tarinassa on sellaisia elementtejä, jotka puhuttelevat lapsia (isättömyys, äidittömyys, ufot, muut planeetat, orwellimaisuus). 

Kepler62 on kirjasarja, jota lukiessa äiti kysyy luetaanko vielä yksi luku. Olen nörtihkö äiti, mutta silti harmitti niin sanotusti ihan simona, kun näin tästä kirja-arvostelun ja kirja luokiteltiin poikien kirjaksi. 12-vuotias tyttärenikin on toisinaan iltasatua tullut kuuntelemaan, koska tarina on niin jännä. Miksi ihmeessä tällaisia tunkkaisia sukupuolijaotteluja tehdään? Siksikö, kun kirjan kannet ovat synkähköt? Kirjassa on tietokonepeli? Ja avaruusalus? Jestas. Ensimmäisen osan pääosassa ovat veljekset Ari ja Joni, mutta toisessa kirjassa tyttö, Marie. Tasa-arvoa hahmopuolella.

Harmi kyllä kirjasarjan kolmas osa ilmestyy vasta keväällä 2016. Sitä odotamme kuitenkin innolla, lapsikin. :) Joulupukin konttiin suosittelen kuitenkin näitä kahta ensimmäistä osaa. 

Timo Parvela, Bjørn Sortland:
Kepler62 Kirja 1: Kutsu
Kepler62 Kirja 2: Lähtölaskenta
WSOY

Synkkä, synkempi, Fossum

Norjalaisen Karin Fossumin dekkarit perehtyvät ihmisluonteeseen ja -mieleen ehkä enemmän kuin rikoksiin. Kuolemat ja rikokset ovat sivuseikkoja ja romaanin hahmojen mieli on päänäyttämö.

Nappasin kirjastosta Fossumin kirjan nimeltä Paha tahto ja on pakko myöntää, että työntelin sitä sivummalle muutaman kerran iloisempien kirjojen edeltä. Paha tahto nimenä ja synkkä kansikuva, joka kuvaa Kalmalampea (hilpeä nimi), eivät sovi lukijalle, joka kaipaa piritystä.

Karin Fossumin dekkarien vähäeleinen komisario Konrad Sejer ei puhu paljon ja hän antaa tilaa epäillyille ja näiden lähipiirille. Kalmalammen lisäksi ruumiita putkahtelee Hohkalammella. Kirjan pahikset ovat luotaantyöntäviä, hyvikset hiukan alistuneita.

Veri ei roisku eikä kuolemalla mässäillä. Eniten kirja opettaa ihmisistä, heidän heikkouksistaan ja hyvän ja pahan ikuisuuskiistasta. Suomennos on huomattavan sujuvaa.


Karin Fossum: Paha tahto
Johnny Kniga
suomentanut: Tarja Teva

Voita liput Jo Nesbø -iltaan Helsingissä

Norjalainen dekkarikirjailija Jo Nesbø vierailee Helsingissä 4. marraskuuta. Nyt sinulla on mainio mahdollisuus voittaa liput Dekkari-iltaan Jo Nesbøn kanssa!

Ole nopea ja osallistu kilpailuun kommentoimalla tätä blogikirjoitusta (tekstin alalaidassa) ja lähettämällä yhteystietosi sivun oikean laidan yhteydenottolomakkeella (kirjoita yhteydenottolomakkeeseen yhteystietojesi lisäksi Jo Nesbø).  Arvomme 2 x 2 pääsylippua perjantaina 31.10 klo 20 kaikkien siihen mennessä osallistuneiden kesken. Yhteystietojasi emme luovuta mihinkään ja poistamme kaikki kilpailuun liittyvät viestit kilpailun päätyttyä. 

Jos et luota arpaonneesi, voit varata paikkasi myös Tiketistä hintaan alk. 11,50 eur/lippu. 

Arvontapalkinnot tarjoaa Bonnier Books. Kiitos siitä!

Ikäviä ja vähemmän ikäviä päähenkilöitä

Jo aiemmin ruodin Gillian Flynnin kovasti kehuttua Kilttiä tyttöä, johon sytyin kovin hitaasti enkä lopultakaan mitenkään roihuten. Tänä vuonna ilmestyi suomeksi (suomentajanaan erinomainen Maria Lyytinen) myös Gillian Flynnin aiempi teos "Paha paikka". Jostain syystä olin päättänyt antaa Gillian Flynnille toisen mahdollisuuden ja riemu oli rajaton, kun Paha paikka löytyi Jyrkkälän kirjastosta pikalainaan tyrkkykarusellista.

Jos Kiltin tytön kanssa taistelin 244 sivua ennen tarinan jolkottamaan lähtöä, vei Paha paikka mukanaan saman tien. Olin jostakin arviosta tai mainoksesta lukenut, että Libby, tarinan päähenkilö, olisi erittäin luotaantyöntävä hahmo. Takakannen kuvauksessa hän ei itseään myöskään mitenkään mairittelevasti esittele. Libby saa kuitenkin inhimillisiä piirteitä niin paljon, että minä lukijana toivoin hänelle pelkkää hyvää.

Kirjan rakenteessa on Kiltistä tytöstä tuttua vuorottelua (siinä puolisot vuorottelevat kertojina) ja tarina etenee Patty-äidin, Libbyn ja Ben-veljen kertoessa tapahtumista. Synkkiä tapahtumia, synkkiä tapahtumapaikkoja, rankkoja ihmiskohtaloita. Kirjasta huokuu tunne kuin kaikki tapahtuisi jossain pimeässä, pölyisessä ja likaisessa paikassa.

Paha paikka ei ole nopealukuinen viihdekirja. Se on moniulotteinen, ajatuksia herättävä ja ihmisen pimeisiin puoliin luotaava kirja, joka sattuu osumaan rikoskirjallisuuden genreen. Kirja vie lukijaa syvemmälle arvoituksessa. Jälkeenpäin ajatellen en tainnut lukiessani edes yrittää arvailla, miten mysteeri avautuu, kuka on roisto tai että mitä lopuksi tapahtuu. Siksi taisin olla niin puulla päähän lyödyn yllättynyt, kun kaikki selvisi. Suosittelen.

Gillian Flynn: Paha paikka
WSOY

Tähän samaan arvioon lisään kirjan Karin Fossumin "Carmen Zita ja kuolema", jonka nappasin samaisesta tyrkkykarusellista myös pikalainana. Luin kirjat peräjälkeen, tosin Flynnin 381 sivua tuntui huomattavasti mutkikkaammalta, syvällisemmältä ja pohditummalta kuin Fossumin 216 sivua.

Karin Fossum on hyvin suosittu ja laajasti ja kansainvälisesti palkittu norjalainen dekkaristi. Täältä pohjolastahan rikoskirjailijoita tuntuu putkahtelevan, muista pohjoismaista tosin huomattavasti tiuhempaan kuin meiltä Suomesta. Dekkarihaasteeseen olen osallistunut lukuisilla ruotsalaisilla ja tanskalaisellakin opuksella.

Carmen Zita ja kuolema päätyi tämän postauksen jatkoksi siitä syystä, että tässäkin on lapsi, jolle käy huonosti ja toinen päähenkilö on myös ikävänoloinen naishahmo. Toisin kuin Pahan paikan Libby, Carmen Zita on minusta ihan oikeasti ahdistavan ikävä ihminen: hemmoteltu ja itsekäs. Hän on niin harmittava kiusankappale, että tuntuu kummalliselta, että kirjailija on päätynyt jotenkin niin helppoon ratkaisuun. Toinen päähenkilö, puoliso Nicolai, on korostetun kiltti, tunnollinen ja ihan nössö. Jälleen alleviivatun keveä ratkaisu.

Loppuratkaisun kohdalla tulee tunne, että kirjailijalta loppui aika kesken. En tarkoita, että Carmen Zita ja kuolema olisi päätynyt yhtä syvälliseksi kuin Paha paikka, jos sivumäärää olisi kasvatettu yhtä paljon, mutta nyt kirja jää keveäksi dekkariksi vaikka sillä olisi voinut olla eväät enempäänkin. Tai sitten Pahan paikan synkkä ja arpinen tunnelma jäi päälle. Carmen Zita on hyvä dekkari, mutta se voisi olla parempikin.

Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema
Johnny Kniga

Rikoksen jäljillä -haasteen koostetta

Kuten aiemmassa postauksessani jo rehvakkaasti kerroin, osallistun Oksan hyllyltä -blogin Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.

Listalta löysin monta hauska uutta tuttavuutta ja kahminkin jo kirjastosta niitä omaan lukupinooni (ei yöpydän pinoon vaan kaapin päälle...).

Kerään tähän koosteeseen kesän aikana Rikoksen jäljillä -haasteeseen lukemieni kirjojen kuvauksia. Uusimmat löytyvät aina alapuolelta.

1. Mari Jungstedt: Kesän kylmyydessä
(Gotlanti, Ruotsi)
Otava

Ennätin Mari Jungstedtia jo lukemaan aiemmin keväällä ja postasinkin pientä vertailua hänen ja Outi Pakkasen kirjojen välillä maaliskuussa. Tuolloin nappasin Jungstedtin kirjan keskeltä hänen tuotantoaan ja viehätyin tarkoista ja minuun vetoavista maiseman ja miljöön kuvauksista Gotlannista.

Nyt bongasin kirjastosta pitkän rivin Jungstedtia. Se tunne, kun huomaa, että kivaa kirjasarjaa on saatavilla monta monituista osaa, on aika mainio. (Siitäkin syystä tämä dekkarihaaste on vallan oiva: moni kirja on ilmestynyt jo tovi sitten, joten todennäköisyys niiden löytymiselle hyllystä on hyvä.)

Kesän kylmyydessä avaa Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvan sarjan. Rikosten laatu ei jäänyt kovin tarkasti mieleen (nämä luin jo pari viikkoa sitten), mutta enemmänkin mieleen jäivät tarkat henkilökuvaukset. Luettuani kirjan sarjan keskeltä jäinkin kaipaamaan aiempien tapahtumien selvittelyä, joita kirjasarjan alku mukavasti tarjoilikin.

Vaikka Jungstedtin kirjat eivät ole mitenkään urbaanista ympäristöstä, olin huomaavinani henkilöhahmojen kuvauksissa leenalehtolaistyyppisiä piirteitä. Ainakin pidän kovasti siitä, että myös sivuhenkilöiden ajatuksia ja luonteita ruoditaan hiukan enemmänkin. Jos pidät Outi Pakkasen ja Leena Lehtolaisen tuotannosta, uskon, että Mari Jungstedtkin miellyttää. Camilla Läckberg pureutuu omissa tarinoissaan itse rikoksiin ja niiden taustoihin huomattavasti syvällisemmin, mutta jos hiukan kepeämpikin rötöstely ja ihmiselämän vivahteet kiehtovat, etsi ihmeessä Jungstedtiä käsiisi.

2. Mari Jungstedt: Saaren varjoissa
(Gotlanti, Ruotsi)
Otava

Tässä Jungstedtin dekkarissa paneudutaan rituaalimurhiin. Itse murhat ovat hiukan irrallisia, kaikkien uhrien elämäntapaan tai elämään ei paneuduta kovin syvällisesti, mutta tarina on mitä mainiointa kesälukemista. Ja jälleen Visby-kuvaukset viehättävät. Niitä löytyy lähes joka sivulta, ohimennen. Lukija huomaa pääsevänsä tunnelmaan sivulauseiden ja pienten mainintojen kautta.

"...ja jo kaksikymmentä vuotta hän oli asunut omassa puutarhan ympäröimässä pikku talossaan muurin sisäpuolella. Eikä siinä kaikki: asunto oli Klintenissä, tuomiokirkon yläpuolelta alkavassa pittoreskissa kaupunginosassa, joka oli Visbyn halutuin asuinalu. Aikoinaan se oli ollut köyhälistökortteli, jonka hirsipuussa roikkuvat mestattujen siluetit olivat kauhistuttaneet koko kaupunkia. Näköala oli suurenmoinen, koko keskiaikainen kaupunki levittäytyi alapuolella ahtaine kuineen, raunioineen ja muureineen. Kaupungin takana häämötti meri kuin sninen taustakulissi."

"Ambjörnsson onnistui nipin napin keinottelemaan autonsa penten matalien talojen välistä ja kääntyään Norra Murgatanille, joka kulki aivan koillisen kaupunginmuurin vierustaa."

Inhimilliset ihmiskuvaukset ja kirjasarjan päähenkilöiden elämien eteneminen kirjan ja kirjasarjan mukana tekee Jungstedtin tästäkin kirjasta elämänmakuisen ja mieluisan luettavan.

3. Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa
(Gotlanti, Ruotsi)
Otava

Olen jatkanut Jungstedt-putkeani napsimalla Runosmäen kirjastosta sekalaisessa järjestyksessä näitä Gotlantiin sijottuvia dekkareita, joista pidän kovasti. Aiemmin esittämäni perustelut pitävät edelleen: Gotlanti kuvataan niin pittoreskinä, tunnelmallisena ja kauniina paikkana, että sinne haluaisin itsekin matkata. Meren hiljaisuudessa on sarjan toinen dekkari ja päähenkilöiden elämä etenee luontevasti. Koska olen lukenut Jungstedtia ei-niin-järjestyksessä, on tällainen "ahaa, näinkö he tapasivatkin" -eteneminen ihan hauskaakin.

Meren hiljaisuudessa -dekkarissa katoaa 14-vuotias tyttö, jonka elämää kuvataan ennen katoamista ja sen jälkeen vyyhtiin punoutuu tietysti dekkareille ominaiseen tapaan yhtä sun toista. Kirjaan mahtuu niin syrjäytyneen teinin kuin alkoholisoituneen valokuvaajankin elämänpiirin kuvausta.

 

4. Mari Jungstedt: Aamun hämärissä
(Gotlanti, Ruotsi)
Otava
(päivitetty 24.7.)

Kirjasarjan viidennessä osassa sivutaan harmaata taloutta ja vierastyöläisiä. Gotlannin lintukodossa ollaan sopivasti tuohtuneita tietysti murhasta ja pohdinnat roistoista kuulostavat sopivan nurkkakuntaisilta. Suomalaisittain huvitti ja hirvitti pahoinpitelyn uhrin kuvaus tekijöistä:

- Sanoit, että he puhuivat englantia murtaen. Osaatko sanoa, mistä he voisivat olla kotoisin?
- Luultavasti Suomesta tai jostakin Baltian maasta.

Nämä Jungstedtin kirjat ovat juuri sellaista nopealukuista ja soljuvaa kesälukemista, mitä dekkareilta haetaankin. Jungstedt on yksi Ruotsin dekkarikuningattarista ja hänen teoksiaan on julkaistu 15 maassa, Ruotsissakin yli miljoona kappaletta. Ruotsalaiset osaavat tämänkin.

5. Anna Jansson: Outoja lintuja
(Gotlanti, Ruotsi)
Gummerus
(päivitetty 24.7.)

 

Anna Janssonin dekkareista on Suomenkin televisiossa nähty filmatisoituja versioita. Päähenkilönä kirjoissa on Maria Wern -niminen poliisi. Kirjat sijoittuvat myös Gotlantiin, johon olen jäänyt selvästikin koukkuun. Anna Janssonin tapa kuvata henkilöitä ja tapahtumia on mielestäni hitusen syvällisempi ja realistisempikin. Toisaalta hänen Gotlantinsa on vähemmän söpönen ja arkisempi, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Arkisuuteen tuo oman mausteena yksinhuoltajuus, hankaluut ex-puolison kanssa ja työn kuvaaminen rankkana. Kun Ljungstedtin kirjoissa on lähes aina kaunis kesä, on Janssonilla välillä koleaakin.

Oudoissa linnuissa pelotellaan lintuinfluenssalla. Juoni herättää monia ajatuksia viime vuosien globaalien tautiskenaarioiden lailla. Lähes suljetulla saarella tauti voi levitä, mutta se voidaan saada saarelle suljettuakin. Pienten lasten sairastuminen tuntuu lukijasta kammottavalta. Kirjan ratkaisu on ehkä liiankin helppo, mutta toisaalta lukijalle nousee mieleen, että opportunisteilla on varmasti omat sormensa pelissä myös ihan oikeassa maailmassa. Tai voisi olla. Ovathan rokotemarkkinat suuret ja pelot ja niiltä suojautuminen perimmäisen inhimillisiä asioita.

6. Anna Jansson: Pääkallovaras
(Gotlanti, Ruotsi)
Gummerus
(päivitetty 14.8.)

Anna Janssonin dekkarissa on taas meitä äitejä kammottavia piirteitä: kadonnut lapsi ja vielä toinenkin. Hätääntyneitä äitejä kirjassa on useita ja teinien metkuihinkin päästään hiukan sisälle.

Tarinassa on nykytrillereihin liittyviä piirteitä arkisessa ympäristössä, mutta jostain syystä aiemman Outoja lintuja -dekkarin tavoin kirjasta huokuu jonkinlainen harmistus tai ehkä masentunut luovuttamisen tunne rajojen avautumisen johdosta ja ulkomaalaisten elämästä Gotlannissa. Se vaikuttaa hiukan kummalliselta ja asenteelliselta, vaikka toki aiheesta on nyhdettävissä helposti aineksia dekkareihin. Ehkä suvaitsevaisuuden ja poliittisen korrektiuden maailmassa sellainen erottuu.

7. Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa
(Rooma, Italia)
Gummerus
(päivitetty 14.8.)

En nolostele sanoa, että palautin Vera Valan esikoisteoksen kirjastoon luettuani siitä vain viitisenkymmentä sivua. Silloin ei sytyttänyt.

Kakkosen kohdalla ajattelin sinnitellä pidempään ja tarina lähtikin viemään nopeammin kun esikoinen tai Gillian Flynnin Kiltti tyttö (siitä löytyy lisää tästä blogipostauksesta). Yksityisetsivä Arianna de Bellis saa inhimillisiä piirteitä, mistä erityisesti pidin. Päähenkilö seikkailee niin yläluokan illallisilla kuin laitakaupungin kujillakin, eikä nirsoile, mikä on mukavaa.

Vera Vala kuvaa osuvasti italialaisuutta ja hankaliakin hahmoja. Murhattu Laura väritetään kiintoisaksi henkilöksi, mutta kirjan takakannessakin mainittu luotijunaratatunnelin vastustaminen jää täysin sivumaininnaksi hänen taustassaan.

Ariannan oman taustan pohtiminen vaikuttaa hyvältä jatkon kannalta ja odotankin, että löydän vasta ilmestyneen Vera Valan uuden dekkarin kirjastosta. Siihen taitaa tosin mennä tovi.

8. Jussi Adler-Olsen: Metsästäjät (24.8.)
(Tanska)

Metsästäjät oli heräteostos Suomalaisen kirjakaupan kassalla. Uusi rikospokkari edullisella hinnalla ei laita epäröimään ostohetkellä. Ja tämä tanskalainen kirjailija kiinnosti, en ole Adler-Olsenia aiemmin lukenutkaan, nimi on jäänyt kuitenkin mieleen. Jussi-nimeen en useasti ole Suomen ulkopuolella törmännytkään.

Juoni on kiehtova, tarina ei ole vallan tavallinen. Mutta tämä on jälleen niin synkkä kirja, että lukeminen ei ollut nautinto. Jälkeenpäin (lukemisesta on jo tovi) ovat tuntemukset tasoittuneet ja näen kirjassa jo paljon hyvääkin, mutta väkivallalla - tai ehkä ennemminkin väkivallan suunnitelulla - mässäily ei sytytä. Jalkajousi, vesikauhuinen kettu, silmitön hakkaaminen ja huumeilla yliannostelu sekä niiden käyttäminen ja tuleva käyttäminen tappamiseen ja sen kaiken tarkka kuvailu tekevät ihan pahaa. En usko, että ensi kerralla nappaan Adler-Olsenia edes tarjouksesta.


9. Gillian Flynn: Paha paikka (WSOY)
(USA)

10. Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema (Johnny Kniga)
(Norja)

(ks. erillinen postaus, jossa käydään läpi nämä molemmat)

11. Saana Saarinen: Siirtolapuutarhan varjoissa (Osk. Luovinet)
(Suomi)

(ks. erillinen postaus tästä kirjasta)

12. Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa (Otava) päiv. 28.8.
(Gotlanti, Ruotsi)

Aika mones Mari Jungstedt tämä minullekin oli, tässä haasteessa viides. Tarina pyörii jälleen Gotlannissa, vaikkakaan ympäristökuvauksiltaan tämä ei ole ihan parhainta Jungstedtia. Juoni on kiehtova ja henkilöistä erottuu Veronika Hammar parhaiten ikävillä luonteenpiirteillään.

Loppuratkaisu on ehkä vähän tylsä. Lukijaa on johdateltu ja tarinaa viety eteenpäin sivutarinalla, jossa kertoja ei paljastu, mutta kirjan edetessä arvailut tihenevät ja on helppo päätellä, mistä joukosta murhaaja valitaan. Sivutarinassa oli myös samoja elementtejä kuin Gillian Flynnin Pahassa paikassa, jonka lukemisesta ei ole kuin reilu viikko.

Luen näitä Gotlantiin sijoittuvia Jungstedteja oikein mielelläni ja onneksi hyllyssä on vielä ainakin yksi lukematon.

13. Kirsi Merimaa: Hotelli Kalifornia (Myllylahti) päiv. 3.9.
(Suomi, Arabiemiraatit)

(ks. erillinen postaus)

14. Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset (Teos) päiv 24.9
(Suomi)

(ks. erillinen postaus)

15. Anna Jansson: Unissakävelijä (Gummerus) päiv. 16.9
(Gotlanti, Ruotsi)

(ks. erillinen postaus)