Dramaturginen huijaus

Teatteri Akselin näytelmät on tullut kaikki koluttua sen jälkeen kun sinne löysimme viime huhtikuussa. Ja se kannattaa!

Diivat on farssi, mikä asettaa kohtalaisen kovat odotukset tällaiselle huumorin parhaalle ystävälle. Ei ole yksi eikä kaksikaan kertaa, kun on joutunut väkinäisesti vääntelehtimään mukahauskan esityksen edessä. Ihan ammattilaisten tekemänä. Ja useimmiten syynä on huono teksti, jota ei pelasta mikään.

Diivat alkaa pelottavasti, juuri tällaisella melkeinhauskalla kohtauksella, jossa yleisöä yllytetään kiusaannuttavasti mylvimään näyttelijän ohjeiden mukaan. Mutta pian selviää, että kyseessä on dramaturginen huijaus: vauhtiin päästyään näytelmä on aivan poskettoman hauska.

Minua on vaikea saada nauramaan ääneen, mutta se onnistui Diivoilta usein, ja intensiteetti sen kuin kasvoi näytelmän edetessä. Nähtiin sitä josta farssin farssiksi tunnistaa: noloja tilanteita, väärinkäsityksiä, ovissa juoksemista, ja naurettiin vedet silmissä.

Lisäksi nähtiin paljon muuta hauskaa. Osuvankreisejä repliikkejä, ja pieniä ilmeitä joista hymy kasvoi isoksi nauruksi, ja loppuhuipennuksessa nähtiin myös pokan pettämistä näyttämöllä, mikä sekin toimi loistavasti. Kaikesta näki että näyttelijöillä on nälkää ja halua tehdä hyvää teatteria - ja myös kykyjä siihen.

Emmi Louhivuoren ohjaus on mainiota. Rytmi toimii koko ajan erinomaisesti sekä yksittäisten kohtausten että kokonaisuuden kohdalla, ja ennen muuta jokaisesta näyttelijästä on saatu ominaislaatunsa mukainen koomikko esiin. Pääosia näyttelevät Jukka Tamminen, Esko Vähätalo ja Niina Kuikka ovat kaikki rooleissaan huikean hyviä. Tekstiä on paljon, Shakespearenkin tekstiä pitkät pätkät, mutta jokaiseen yksityiskohtaan on ehditty paneutua.

Turun Sanomien arvio Diivoista on kovin varovainen, ihan liian varovainen. Syitä moiseen voi olla monia: joko esitys on ensi-illan jälkeen parantunut huimasti tai harrastajateatteria pitää kohdella varoen tai sitten vain huumorintaju ei mätsää. Tämä on huikea pläjäys, ja jos vertailua haluaa harrastaa niin lähin vertailukohta, Turun Kaupunginteatterin Toc Toc -farssi ei tälle pärjää.

Diivat
Teatteri Akseli, Humalistonkatu 8

Lempeää hekotusta neurooseille

Syyskausi alkoi Turun kaupunginteatterissa iloisissa merkeissä. Vanhempieni ensi-iltakorteilla pääsimme taas siipeilemään ja nauttimaan. Ja juu, todella nautimme.

Laurent Baffien Toc Toc on neuroosien ympärille rakennettu farssi, jota on esitetty muualla Euroopassa jo vuosikaudet. Sen verran kuulin näytelmästä etukäteen. Teatterin aulassa ostin käsiohjelman, kuten tapaan aina tehdä ja lukaisin hiukan jutellessani vakiotuttujen kanssa (se on aina mukavaa!).

Toc Tocin näyttelijäkaarti on vallan mainio. Esko Roine on suvereeni. Minua hykerrytti eniten Tuija Ernamon näyttelemä Maria. Voi tietysti olla, että mitä ikinä Tuija Ernamo tekeekään, olen aivan myyty. Sisko ja sen veli teki aikoinaan niin suuren vaikutuksen, että siteeraan sen repliikkejä varmaan viikottain edelleen. Dvd:ltäkin sitä kotoa löytyy. En kuitenkaan ole tainnut livenä nähdä häntä aiemmin ja kun Maria vetäisi Viva las Vegasin hieman yllättäen, "kyynel tirahti" eli vesi valui solkenaan silmistä, kun nauroin. Nauroin sen verran, että kiittelin itseäni valittuani ison kaulahuivin, johon sitten pyyhin vaivihkaa silmiäni ja varmaan leukaakin. Kiitos siitä, taisi tulla kuukauden verran lisäelämää tuon hihityksen ansiosta. 

Vaikka Esko Roine on nostettu käsiohjelmassa pääosaan, oli näyttelijäkaarti varsin tasapuolinen. Kimmo Rasilan Vincent taisi olla eniten äänessä. Blanche, Lili ja Bob saavat oman äänensä kuuluviin, mutta eivät varsinaisesti vie tarinaa eteenpäin. Lili eli Pauliina Suomisen esittämä nuori tyttö vaikuttaa ensin maneeriensa vangilta, mutta hänen roolinsa onkin varsin ilahduttava. (Ja Tomi tunnisti hänet entiseksi oppilaakseen, joten on vain loogista, että hän esiintyy hyvin. Hymiö.)

Juonipaljastuksiin en ryhdy, mutta mainitsen, että minä kyllä arvasin viimeisen käänteen. Sillä ei tosin ole minkäänlaista vaikutusta itse tarinaan. 

Onko tarina syvällinen? No ei varsinaisesti, mutta se on viihdyttävä ja hyvin inhimillinen. Pohjimmiltaan se kertoo ihmisyydestä. Neuroosit voivat olla ahdistavia ja tuottaa häpeää, mutta Toc Toc käsittelee näitä pakko-oireita ja niistä kärsiviä lempeydellä. Ja nauru tunnetusti parantaa monta asiaa ja vaivaa. Tai ainakin tekee elämästä helpompaa.

Väliaikakahvilla myös äitini

Väliajalla nautimme kahvin kera perinteisen teemaleivoksen, joka oli vallan raikas. 

Kyllä! Suosittelen Toc Tocia. Jos kaipaat iloista hetkeä takuuvarmojen ja erinomaisten näyttelijöiden, hyvän tarinan ja laadukkaan toteutuksen parissa, ota ystävä mukaan ja käy katsomassa Toc Toc. Suosittelen myös käsiohjelmaa. Ne ovat tosin aina laadukkaita, mutta nyt viidellä eurolla sai vallan mainion paketin.

Laurent Baffie: Toc Toc

Turun Kaupunginteatteri

ohjaus: Tuomas Parkkinen