torstai 30. tammikuuta 2014

Loppuuko porukalla tekeminen maailmasta?

Musiikkiluokkia on Suomessa ollut noin 50 vuoden ajan, ja Jouko Törmälä on tehnyt ison työn kootessaan pääkohdat touhusta yhteen kirjaan. Olen itse vetänyt musiikkiluokkia kahdessakin koulussa, ja vaikka toimitin tietoja omista tekemisistäni Törmälälle, en koe olevani kovin jäävi kirjasta kirjoittamaan.

Kirja ei ole mikään varsinainen lukunautinto, kaupungittain järjestettyä luettelomaista tekstiä harva jaksaa kahlata kannesta kanteen. Mutta sepä ei liene tarkoituskaan, olennaista on dokumentointi: tällaista ja näin paljon on tapahtunut. Ja paljon onkin tapahtunut, musiikkiluokkien opetusta leimaa heittäytyvä, työtunteja laskematon asenne. Konsertteja, matkoja, tutkintoja, projekteja jos jonkinlaisia, ja arkipäivän opiskelua.



Törmälä ei kirjassaan juuri katso tulevaisuuteen, minusta pitäisi. Hiukan huolestuneestikin.

Korkein piikki on musiikkiluokkatoiminnassa ohitettu, kun muita erikoisluokkia on perustettu pilvin pimein. Musiikin harrastaminen näyttäisi muutenkin olevan vähenemään päin. Bändejä ei perusteta. YouTubeen laitetaan musiikkivideoita, mutta niissä joko lauletaan muiden tekemiä biisejä, yksin, tai sitten musiikki on kokonaan tietokoneella tehtyä, yksin. Musiikkiluokkien avainasia on ollut yhteisöllinen tekeminen, isolla porukalla. Tietokoneella istuminen on tuon toiminnan antiteesi.

En sano, että musiikkiluokkatoiminta olisi pelastus, mutta jotain soisi tapahtuvan.

Beatlesin touhuja katsoneet nuoret miehet perustivat bändejä, kun huomasivat naisten kirkuvan. Seuraava iso aalto tuli punkin mukana, kun vaatimukset suuresta soittotaidosta poistettiin. Nyt tarvittaisiin joku vastaavanlainen herättäjä, joka irrottaisi nuoret koneistaan. Tuleekohan sellaista enää?

Jouko Törmälä: Suomen musiikkiluokkien historia. Musiikkiluokkatoimintaa 50 vuoden ajalta

* Booky.fi - suomalainen nettikirjakauppa, ilmainen toimitus *

Kirjoista ja lukemisesta ennen ja nyt

Turun Sanomista osui keskiviikkona 29.1.2014 silmiini kaksi otsikkoa, peräkkäisiltä sivuilta:

Sivulla 21: "Kirjojen myyntiin kaivataan piristystä."
ja
sivulla 22: "Sierra Leonessa koulunkäynti jää monelle haaveeksi. Lukutaito on etuoikeus."

Ja aiemmin, pari viikkoa sitten, omalla facebook-seinälläni heräsi mukavasti keskustelua  tästä kiintoisasta näkökulmasta erinomaisessa artikkelissa.

Moni varmasti on nähnyt ulkomailla, sanotaan nyt ainakin Euroopan sivistysvaltioissa, ihania kirjakauppoja, jotka ovat täynnä kirjoja. Näissä ihanissa, kotoisissa kirjakaupoissa näyttää olevan ihan kaikki kirjat, kutakin noin yksi kappale. Sellainen tunnelmallinen kirjakauppa on myös Notting Hill -elokuvassa, jos muistatte. Siellä vietetään aikaa, seistään hyllyjen välissä ja luetaan pari kappaletta tuolta, pari täältä. Ja ostetaan kirjoja.

(kuvassa bloginpitäjäpariskunta Vanhan kirjallisuuden päivillä ehkä vuonna 2012). 

Tuollainen kirjakauppa on Turussakin, Pieni kirjapuoti. Ihana tunnelma, ihanaa juttua uutuuskirjoista. Jos kertoo hakevansa vaikkapa hauskaa kirjaa, saa takuuvarmasti esittelyn kauden uutuuksista, niiden tarinoista ja suosittelut eri ikäisille lukijoille. Toinen ihana, vanhaa kunnon kirjahenkeä huokuva kirjakauppa on Turun Kansallinen kirjakauppa. Oi sitä kirjojen ja paperitavaran tuoksua! Ihanaa.

Ja miten sitten käy? Jos nykyihminen vielä lukee (juuri luin lehdestä, että meitä yli kymmenen kirjaa vuodessa lukevia on yhä vähemmän), hän hakee kirjansa jostain prrismasta tarjouksesta. Siellä ovat toki ne kauden kärkikirjat, joita mainostetaan ihan lehdessäkin sikanautajauhelihan vierellä. Joulun alla prismoissa ja cittareissa on kirjoja iha lavoittain: Guinnessin ennätyskirjaa ja Remeksen uusinta (kivoja Remeksetkin, luen nekin kaikki heti uusina).

Jos Ranskassa kirjakauppoja tuetaan, niin meillä lukeminen alkaa olla todella harvojen harrastus. Toiset lukevat sentään joulunpyhinä sen yhden lahjaksi saamansa mutta yhä harvemmat käyvät kirjastossa ja metsästävät uusia ja vanhoja kirjoja.

Millä se kirjamyynti sitten piristyy? Markettien kirjamyynti on kovin yksipuolista ja satunnaista. Ja ne harvat, palvelevat kirjakaupat joutuvat pitämään hinnat niin korkeina, että moni kirjojen ostaja tuntee tekevänsä oikein hyvän työn kirjan niistä ostaessaan.

E-kirjojen invaasiosta on puhuttu. Minäkin luin juuri yhden Lehtolaisen iPadilta, kun lahjaksi sain. Mukava kokemus, voisin lukea lisääkin. Mutta e-kirjojen arvonlisäverokanta on 24% eli paljon enemmän kuin painetuilla kirjoilla. Eivät ne ainakaan vielä tee mitään nousua, mutta ehkäpä musiikin laillisen ja helpon ja edullisen jakelun viitoittamalla tiellä voidaan tulla perässä. Jos ennen iso levykokoelma oli musiikinharrastajan tunnusmerkki, on nykykodissa ceedeet nyt suljettu varastoon ja niiden sisältö löytyy sähköisenä kätevästi kodin joka laitteelta soitettavaksi missä tahansa huoneessa. Ehkäpä kirjahyllytkin korvataan sähköisillä kirjahyllyillä? Ainakaan suomalaisissa kodeissa harvemmin enää näkee koko seinän peittäviä kirjahyllyjä.

Kirja-ale (nyt juuri alkamassa) on ihana paikka shoppailla yöpöydän koristeita. Vielä parikymmentä vuotta sitten tammikuussa koteihin jaettiin kirjakauppojen paksut alennusmyyntikuvastot ja sieltä lapsena merkkailtiin herkkuja, joita ehkä oli luvassa. Nyt kirjojen alennuskuvastot hukkuvat muun ilmaisjakelun joukkoon eivätkä saa samaa arvoa kuin ennen.

Kirjastojen katoaminen katukuvasta ja kirjamyynnin surkastuminen parin nimekkeen markettikaupaksi eivät varmasti tue kenenkään lukuharrastusta, joten laitan luottamukseni sähköiseen kirjaan. Sen invaasiota odotellessa käyn edelleen kirjastossa, antikvariaateissa ja kirjakaupoissa. Tosin viime aikoina olen varannut kirjastonkirjani netistä ja hakenut lähikirjastosta sekä shoppaillut enemmänkin nettiantikoissa ja nettikirjakaupoissa. Lupaan kuitenkin näin julkisesti käydä ihan oikeassa kirjakaupassa vähintään kerran kuussa.

Ja vielä jatkoa....

Turun Sanomien pääkirjoitussivulla olikin tänään - 30.1.2014 - aihetta sivuten mainio kirjoitus "Onko kirjakaupoissa ostettavaa". Kirjoituksessa pohdittiin myös, "ovatko kirjakaupat unohtaneet kulttuuritehtävänsä, saatavuuden turvaamisen" ja kirjoittaja pohtii, että kirjakaupoilta puuttuu uskallus pitää myynnissä kirjoja, joita ei osteta ainoastaan sesonkina. No, uskallus on yksi määritelmä, mutta kaipa kyse on ihan taloudellisista asioista myös. Tai no, myynnin maksimoimisesta, hävikin pienentämisestä, miten sen nyt haluaa ilmaista. Toisaalta, kirjakaupan myyntivalttina voisi olla, että sieltä löytää kaiken. Sehän olisi ihanaa. Mutta onko niitä lukijoita, jotka kaipaavat sitä kaikkea? Kamala ajatus on se, että sellaiset lukijat ovat kuolemassa sukupuuttoon.

* Tyylikkäät Macbookin suojakotelot Macpisteestä *



keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Härskit luonnontieteilijät ja tylsä työmatka

Moni ajattelee, että taide tarkoittaa kuvataidetta. Kärsivällisesti sitä koittaa valistaa, että muitakin taiteenaloja on aika monta. Kuvataideihmiset ovat ilmeisesti jotenkin onnistuneet lanseeraamaan asiansa muita paremmin.
Vielä heikompi tilanne on tieteen kanssa: luonnontieteilijät omivat härskisti koko homman itselleen.

Näin tekee myös Kimmo Pietiläinen Mikä on villakoiran ydin? -kirjassaan. Alaotsikko "50 tieteen mysteeriä" on suomeksi "50 luonnontieteen mysteeriä". Tällainen rutina voi tuntua pilkunviilaamiselta, mutta tällä häikäilemättömyydellä on seurauksensa: esimerkiksi koulujen opetussuunnitelmissa luonnontieteillä on leijonanosa, muut vikisevät siinä vieressä.

Kuva Tomi Norha

Jos Pietiläisen kirjan alaotsikko onkin syypää moniin maailman ongelmiin, itse kirja on hyvä. Siinä käydään läpi mielenkiintoisia asioita atomeista avaruuteen. Lukemisen ilon jälkeen näitä juttuja voi käyttää keskustelunavauksina esimerkiksi lasten kanssa ja saada heidät kiinnostumaan maailmasta syvällisemmin. Vaikka teksti on populaaritieteellistä, se ei suoraan käy iltasaduksi, mutta vanhemman antaman oikaisuhoidon jälkeen kaikki aiheet kiinnostanevat pienimpiäkin.

Tiesitkö esimerkiksi, että jos kaupungin keskusta on kooltaan seitsemän kertaa seitsemän korttelia (kuten esimerkiksi Turun ja Tampereen keskustat ovat), montako eri reittiä voi löytää kaupungin halki? Jos esimerkiksi haluaa vaihtelua työmatkaan, tarjoaako kaupunki sitä? Vastaus on 789 360 053 252 reittiä. Eikä mitään katua kuljeta edes kahteen kertaan.

Hallitus saa jatkaa työurien pidentämistä vaikka vähän pitempäänkin, eikä silti käy työmatka tylsäksi, ainakaan Turussa tai Tampereella.

Kimmo Pietiläinen: Mikä on villakoiran ydin? 50 tieteen mysteeriä
Terra Cognita


Tartu Tiede-lehden mahtavaan tutustumistarjoukseen! Viisi numeroa vain 29,90 ja tilaajalahjaksi valitsemasi lahja (arvo jopa 39 euroa).

Onneli ja Anneli -kirjasarja

Onneli ja Anneli ovat värittäneet mielikuvitustani ja ruokkineet unelmia enemmän kuin mikään muu kirjasarja, uskallan melkein väittää.

Tutustuin tyttöihin alle 10-vuotiaana. (Sen pystyn todentamaan nyt omien lapsuuden kirjojeni nimilehdiltä. Otin joskus pikkuisena tavaksi kirjoittaa kaikkiin kirjoihini nimeni ja koska ja keneltä kirjan olen saanut. Tapa, jonka olisin suonut jatkuvan pidempäänkin.) Eiköhän kenen tahansa pienen ja isommankin mielikuvitusta kutittele ajatus siitä, että saa ison tukun rahaa, jolla saa valmiin ja juuri itselle sopivan oman talon.

Lapsena luin Onneli ja Anneli -trilogian ja säilöin kirjasarjan tarkasti. Hämmästykseni oli suuri, kun törmäsin reilut kymmenen vuotta sitten jatko-osaan, josta en ollut kuullut mitään. Onneli, Anneli ja nukutuskello päätyi oitis kirjahyllyyni tuolloin ja taattua laatua sekin oli.

Vaaksanheimon perhe (kakkososasta, Onnelin ja Annelin talvi) oli myös mielikuvitusta kirvoittava tuttavuus. Ja ne jännittävät osuudet näissä kirjoissa - vaikka herttaisen kilttejä nekin - olivat aivan kauhean jännittäviä.

Kuvan copyright Kotiprinsessa / kirjallisia.blogspot.fi


Mieleenpainuvin kirja näistä neljästä on kuitenkin Onneli, Anneli ja orpolapset. Kaamea orpokoti nousee tyttöjen naapuriin Ruusukujalle. Asfalttipihan ja harmaaseen puetut lapset näen edelleen sieluni silmin. Ja miten jännittävä tämä kirja onkaan! Vaikka mitä davincikoodeja ja remeksiä olenkaan lukenut aikuisena, eivät ne vedä vertoja orpokodin kuivakan julmalle ja ilkeälle johtajattarelle.

Onneksi Onnelissa ja Annelissa hyvät ovat aina todella hyviä eivätkä pahat loppujen lopuksi ole niin kauhea pahoja (paitsi tuo johtajatar). Ensimmäisestä kirjasta tehty tuore elokuva oli myös ihastuttava kokemus ja se oli oivallisesti noudatellut kirjan henkeä.

Luen nyt Onnelia ja Annelia uudelleen omille lapsilleni iltasatuina. Vaikka vuosikymmeniä on vierähtänyt kirjojen julkaisusta, ovat ne varsin ajattomia, ainakin vielä.

Marjatta Kurenniemi
Onnelin ja Annelin talo
Onnelin ja Annelin talvi
Onneli, Anneli ja orpolapset
Onneli, Anneli ja nukutuskello
WSOY


Löydä etsimäsi kirja halvemmalla! booky.fi

Tervo tinkii taitavasti

Minun joulukuuseni alla on jo ties kuinka kauan ollut Jari Tervon kirja, joka joulu eri.

Tervon kirjoja on kolmenlaisia:
1. Poliittiset, Orpanat, pirpanat ja mitä niitä olikaan. EVVK. Positiivinen asennekaan ei auta. Ei pysty.
2. Pienet, Kallellaan, Jarrusukka jne. Välitöitä, ihan mukavaa luettavaa.
3. Rovaniemihassutukset, kuten Pohjan hovi. Parhaimmillaan aivan huikean hauskaa ja pintaansa viisaampaa tekstiä, josta koko ajan välittyy oivaltamisen ja vaivannäön riemu. Lisäksi nämä kirjat ovat rakenteeltaan monellakin tavalla huikeita. Näistä maine.

Runojakin Tervo on kuulemma kirjoittanut, mutta niihin tutustuminen on vielä vaiheessa.



Esikoinen on hybridi, tai ainakin askel uuteen suuntaan. Siinä teksti on ytimekästä Tervoa parhaimmillaan, ja monipolviset juonenkaarteet kudotaan kaikki nätisti yhteen kuten Rovaniemi-kirjoissa, mutta tekstissä on uudenlaista lämpöä.

Tervo on kirjoittanut, että tiiviys on kielelle hyväksi. Ei "Ulkona oli sankka lumipyry", vaan "Pyrytti". Olen antanut itselleni kertoa, että moinen lyhytsanaisuus karsii ainakin noin 57 prosenttia naislukijoista, tekstistä tulee viileä vaikutelma. Paljon niitä silti on jäljelle jäänyt. Tästä maksiimistaan Tervo nyt Esikoisessa tinkii. Taitavasti tinkii, sillä tiiviimmän ilmaisun ystävä viihtyy edelleen tekstin äärellä, ja kuitenkin Tervoa lukevien naisten määrä lisääntyy merkittävästi.

Kerronnan tasoja on useita, ehkä liikaa romaanin laajuuteen nähden. Teoksen heikompi puoli on, että se ei aivan yllä rakentamaan omaa maailmaansa josta poistuminen kirpaisisi ja aiheuttaisi ikävää. Parhaissa teoksissaan Tervo on nimittäin siihenkin kyennyt.

Jari Tervo: Esikoinen
WSOY
E-kirjat ja lukulaitteet saat helposti täältä!

tiistai 28. tammikuuta 2014

Iloiseksi tekevä simulaattori

Nappasin Avioliittosimulaattorin toisen lempikirjastoni - Turun Runosmäen lähikirjaston - kirjakarusellista. Katselin sitä jo uutuuskirjahyllyssä syksyllä, mutta jostain syystä se ei päätynyt joululahjakirjatoivelistalleni.

Harmittavan ohut (267 sivua) kirja oli yhdessä illassa luettu. Tätä ilopilleria olisin lukenut nimittäin pidempäänkin.

Tietenkään en ollut välttynyt lööppijulkisuuden väritykseltä: esikoiskirjailijahan on ex-mäkihyppääjän ex-puoliso, joten tasoitusta en antanut kirjalle yhtään. Olen tähän ikään mennessä oppinut jo jättämään tylsät ja ei-avautuvat kirjat sikseen. Olen jopa palauttanut kirjastoon kirjoja, joita en ole lukenut lopppuun, eivätkä ne ole jääneet kummittelemaan unettomien öiden tekemättömien töiden listalle. Joten, kun kirja pitää otteessaan ja saa nauramaan ääneen, pidän sitä onnistuneena.

Kuva: Tammi


Kirjassa on toki romanttisia aineksia, mutta toisaalta niiden väliin on kätketty syvällisiäkin pohdintoja sekä tarkalle lukijalle hersyviä yksityiskohtia. Kirjassa on lähestytty mielensäpahoittajatyyppisten "mörköjen" ajatusmaailmaa ja käytöstä hyvin lämminhenkisesti ja nokkelasti. Veera Nieminen on Kyrönsä lukenut ja miniähän tässäkin kirjassa seikkailee.

Itse varsinaissuomalaisena en ihan tätä mörköyttä osaa täältä päin löytää. Ehkä se on se yleisempi synkkä suomalaisuus, joka värittää karjalaisen iloisuuden ja ulospäinsuuntauneisuuden niin erilaiseksi. Mutta silti nauratti tämäkin vertaus:

"Erkki puree pullaa ja on taas vetänyt kaihtimet kiinni, ei mitään kontaktia ympäröivään maailmaan. Haluaisin ajatella että se on autistinen, mutta se ei ole. Minusta autistinen olisi parempi selitys kuin varsinaissuomalainen."

Pimeän talven keskelle sai tämä kesään sijoittuva kirja mielen iloiseksi. Se on jo aika paljon. Uskon myös, että tästä jäi mieleen montakin ajatusta, joihin peilailen tavatessani näitä sysi-Suomen mörköjä. Mainio lukukokemus, kun kaipaa piristystä ja hymyä.

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
Tammi

Valmista ei tule alkemiassa eikä rakkaudessakaan


Jos toimintaa ja vauhtia etsii, Antti Tuurin Alkemistit on väärä suunta. Romaani venkoilee kullanteon parissa reilun kolmesataa sivua, ja valistunut lukija saattaa teoksen nimestä aavistaa, että valmista ei tule vaikka kuinka yritetään.

Mutta tunnelmallista ja uskottavaa ajankuvaa Tuuri osaa kirjoittaa. 1700-luvun Uusikaupunki herraskaisine ja vähemmän herraskaisine ihmisineen elää ja hengittää tekstissä luontevasti. Kerronta on simppeliä, Tuurin ei tarvitse luetella ajalle ominaisia esineitä tai tapoja yhtään enempää kuin on välttämätöntä - hyvän kontrastin tarjoaa parastaikaa lukemani Hannu Raittilan Atlantis, jonka dialogissa historialliset faktat tuntuvat kovin väkinäisiltä.

Romaanin alaotsikko Maallinen rakkaus viittaa paitsi siihen, että jatko-osa on tulossa, myös siihen, että rakkauskin voi olla kuin alkemiaa: valmista ei tule.

Antti Tuuri: Alkemistit. Maallinen rakkaus
Otava

Designtuotteita oikeaan hintaan - www.royaldesign.fi

maanantai 27. tammikuuta 2014

Hotakaisen huuruja

Sain syntymäpäivälahjaksi Kari Hotakaisen Luonnon lain ja otin sen mukaan mennessäni pieneen operaatioon. Hoitaja kaivoi kirjan sairaalakassistani pötkötellessäni heräämössä. Useampi tunti siellä vierähti ja pääsin kirjassa varsin pitkälle. Olin puudutteista ja kipulääkkeistä aika tokkurassa ja sehän sopikin tähän kirjaan.

Näin jälkeen päin olen miettinyt, että ehkäpä kirjan ensimmäiset sata sivua kannattaisi lukea uudelleen. Toisaalta, tokkuraisen päähenkilön onnettomuuden jälkeiset tunnelmat jäivät tehokkaasti mieleen.

Kirjaa voi pitää hyvänä kuntoutumistarinana, loppuhan on maalämpöyrittäjälle ihan positiivinen. Mutta syvällisempiä merkityksiä siitä voi löytää paljonkin, ja moni on tainnut tarkoitushakuisesti löytää yhtä sun toista. Suomen julkisen terveydenhuollon kurja jama on kirjasta löydettävissä. Samaten yrittäjän oma vastuu omasta sosiaaliturvastaan ja eläkkeestään löytyy kirjasta.

Kuva Kirjallisia-blogin kuvaama


Siivouskomeroon rankkaa musiikkia kuuntelemaan pakeneva sairaanhoitaja Laura voisi olla kuva vaikkapa itseään etsivästä nykyihmisestä, joka haluaa paeta arjen velvollisuuksia Tiibetin retriittiin, mutta löytääkin vain itsensä piilosta siivouskomerosta.

Hotakaisen pienimuotoiset pohdiskelut ovat teräviä ja analyyttisiä. Kuivia ja realistisia. Nauraakin sai, toki. Mutta minulle jäi päällimmäiseksi tunteeksi - näin parin kuukauden perspektiivillä - hienoinen ahdistus. Hotakaisen tuotannon jatkoa oli moni odottanut ja ehkä tämän kirjan jälkeen hän pystyy jälleen entiseensä. Sallittakoon hänenkin purkaa sairastamisen ja ison onnettomuuden ahdistukset tähän kirjaan.

Kari Hotakainen: Luonnon laki
Kustannusosakeyhtiö Siltala



Härkä ja sen sarvet

Tästä blogista on meillä kotona puhuttu. Ja ylipäätään blogeista. Onhan niitä aloitettu ja unohdettu, lopetettu ihan virallisestikin.

Parityönä - suorastaan pariskuntatyönä - kirjoitettua blogia tulee kenties päivitettyä tiuhemmin kuin omaa tekelettä. Se jää nähtäväksi, mutta intoa ja yritystä on.

Blogimme on siis pariskunnan käsissä. Luemme paljon. Tai ainakin kuvittelemme lukevamme paljon. Lapsiperhearjessa lukemiseksi riittää tosin toisinaan ilmaisjakelun selaaminen, mutta lomilla, viikonloppuina, varhaisina iltoina, junassa, mökillä ja muina ihanina hetkinä kirjan käteen ottaminen on juhlaa.

Uutuusmainintojen lukeminen lehdistä on kutkuttavaa. Puhelimeen raapustetaan muistiinpanoja kirjoista, joita on tarkoitus lainata kirjastosta. Monesti houkuttelevien uutuuksien nimet unohtuvat, toisinaan niitä metsästetään naapurikuntienkin kirjastoista. Joulun alla toivelistoille nousee must-lukemisia, joita suku auliisti paketoi paketteihin. Taka-ajatuksena suvun kirjalahjoissa on toki se, että kirjoja kierrätetään myös lahjanantajan kautta.

Tässä blogissa bloggaava pariskunta kertoo lukemistaan kirjoista. Kirja-arvosteluinakin näitä kirjoituksia voi ehkä pitää, mutta - jotta ei tule liikaa suorituspaineita - luvataan nyt ainakin, että kirjan herättämiä tuntemuksia kuvaillaan.

Härkää on siis tartuttu sarvista. Antaa mennä.

Löydä etsimäsi kirja halvemmalla! booky.fi