Kaksi vuotta sitten ilmestyi Katja Ketun kirja Ismo Alangosta. Se oli hirvittävä epäonnistuminen, eikä missään selitetty sen kummemmin moisen katastrofin syntyä. Ketun tuore kirja Erään kissan tutkimuksia selittää kaiken.
Minä luin tämän kirjan nimenomaan selitysteoksena Alanko-farssille, ja sellaisena tämä kirja on kyllä erikoinen, aivan ainutlaatuinen. Kettu kertoo hieman peitellysti mutta kuitenkin käytännössä aivan suoraan, kuinka hänellä oli suhde kustantamonsa toimitusjohtajan kanssa. Kettu tuli raskaaksi, mitä Isopomo ei hyväksynyt lainkaan, ja kaikki päättyi keskenmenoon. Tai ei päättynyt, sillä toimitusjohtaja alkoi suhteen päättymisen jälkeen terrorisoida Kettua minkä pystyi, ja tuon terrorin tulokset näkyvät paitsi Alanko-kirjassa, myös siinä että Kettu vaihtoi WSOY:ltä Otavaan.
Jossain on esitetty, että jos laitat kirjaan todellisen mieshahmon, kirjoita tälle pieni penis. Näin vältyt kunnianloukkaussyytteiltä, koska kukaan ei kehtaa myöntää olevansa hahmon esikuva. Tämänkin Kettu on ymmärtänyt, tosin hän on vaihtanut pienimunaisuuden surkeaksi suutelijaksi. Ja kyvyttömyydeksi antaa naiselle orgasmi.
Melkoisen suoraa tykitystä, eikö vain? Kostoromaanihan tämä on.
Kettu tietää sen, ja yrittää vetää maton tulkinnan alta: koston ajatus sanotaan ääneen romaanissa, ja se kielletään. Vaikka eihän se silti poistu. Kostoromaani mikä kostoromaani. Tässä tapauksessa kai ihan aiheellinen.
Mutta Erään kissan tutkimuksia on kyllä muutakin. Paljon muuta. Kirja kertoo myös Kirjailija-nimisen päähenkilön isoisovanhemmista, jotka sata vuotta sitten kituuttivat pohjoisessa Saaressa. Elämässä oli hyviä hetkiä mutta isosti kurjuutta. Sotia, köyhyyttä, sortoa sieltä ja täältä. Syntymiä ja kuolemia.
Teksti vetää erinomaisesti, monestakin syystä. Suurin on kuitenkin Ketun kieli, joka on niin värikästä ja elävää kuin vain suomalaisessa kaunokirjallisuudessa parhaimmillaan voi olla. Tällaiset kirjat ovat syy siihen, että tykkään lukea suomalaista kirjallisuutta. Missään käännöstekstissä ei voi olla samanlaista nautinnollista kielen rikkautta.
Ainoa kummallisuus on, kuinka kissakertojan ääni muuttuu eri aikoina. Miksi kissa puhuu välillä yleiskieltä ja välillä pohjoisen murretta? Toisinaan nuo kaksi tuntuvat menevän sekaisin, ikään kuin Kettu ei olisi muistanut kuka milloinkin puhuu.
Katja Kettu: Erään kissan tutkimuksia
Otava
Minkä logiikan pohjalta kirjoituksessa esitetään, että "missään käännöstekstissä ei voi olla samanlaista nautinnollista kielen rikkautta"? Väite on totaalinen ja kategorinen, mutta on käytännössä mahdotonta ajatella, että se voisi olla totta. Sivuutetaan nyt kuitenkin väitteen ilmeinen paikkansapitämättömyys, koska kiinnostavampaa olisi tietää, millaiseen ajatteluun väite oikein pohjautuu. Voisitteko perustella sen?
VastaaPoistaEihän tuo väite ihan totta olekaan, se on kärjistys ja ehkä sellaisena hölmö. Mutta toisaalta siinä on subjektiivinen totuusnäkökulma: en ole koskaan vielä lukenut käännöskirjaa, jonka kieli olisi likimainkaan niin rikasta ja rehevää kuin vaikka juuri Ketun kieli on. Jos joku osaa osoittaa minulle sellaisen kirjan, luen sen heti ja ilomielin. (Sori että vastaus hiukan kesti...)
PoistaEsimerkiksi Kellopeli appelsiinissa on kyllä samanlaisia kirjailijan keksimiä sanoja kuin Ketulla (tai varsinkin Mikko Rimmisellä). Ja siitä onkin sitten tehty niin iso numero, että nuo sanat muodostavat oman kielensä, Nadsatin. Suomalaisissa romaaneissa on ihan tavallista, että kieltä käännellään ja väännellään, itse keksityin sanoin tai eri murteiden mukaan, siitä ei tarvitse tehdä numeroa. Ja se on minun mielestäni upeaa. Joskus muinoin kysyin saksalaiselta tutulta, kuinka monta eri sanaa saksassa on tupakalle, ja niitä taisi olla kaksi. Suomen kielestä löysin heti toista kymmentä. Kyllä meillä on hieno kieli.
PoistaOletko lukenut esimerkiksi Raamattua? Tai Jumalaista näytelmää? Tai Don Quijotea? Rikasta ja rehevää käännöskieltä on vaikka miten paljon.
VastaaPoistaJoo, olet oikeassa. Mutta vielä on lukematta viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana kirjoitettu käännöskirja, jonka kieli vetäisi vertoja vaikkapa Ketulle tai Rimmiselle. Mielelläni kyllä lukisin jos sellaisen löytäisin.
Poista