maanantai 26. heinäkuuta 2021

Missä on suomalainen dick-lit?

Oletin Anna-Leena Härkösen uutuuden olevan taas kolumnikokoelma. Ei se ollut. Se on romaani.  

Tai pienoisromaani ainakin. Päähenkilö Irina on sellissä, hän on puukottanut jotakuta vatsaan. Mitä siis on tapahtunut? Tällainen on Rikospaikan juonikuvio. Mutta oikeasti puukotus on vain sivuseikka, koukku saada lukija pysymään kyydissä. Oikeastaan aika tarpeetonkin. 

Pääasiassa ovat ihmissuhteet, tarkemmin sanoen naisten ihmissuhteet. Naisia on kolme, naisia on aina kolme. Neljä on liikaa, kaksi liian vähän. Käydään kahvilla, juodaan viiniä, puhutaan miehistä. Sekoillaan hiukan. Niin kuin naistarinoissa aina tehdään. Osaksi siksi että niin naiset toimivat, osaksi varmaankin ironisesti, koska kaikki on niin kliseistä. Tunnistan kirjan chick-litiksi.

Elämä on kliseistä, ja Härkönen on erinomainen kirjoittaja. Tässä ei ole mitään uutta, mutta tämä on naisviihdettä parhaimmillaan, sujuvaa ja hauskaakin. Ja mieskin sen näköjään pystyy lukemaan. 

Mieslukijana ajattelin koko ajan, millaisia ovat vastaavat miehille suunnatut kirjat. Onko sellaisia olemassakaan? Vares-dekkarit? Ehkä hiukan, mutta ne ovat dekkareita, eri genreä. Miesten väliset ihmissuhteet eivät ilmene kahviloissa, vaan ne ilmenevät yhteisinä projekteina. Kavereita nähdään kun on jotain tekemistä yhdessä. 

Erä- ja metsästyskirjat ovat varmaan sitten tämän kirjan miehinen vastine. Kumpikaan ei kiinnosta minua yhtään, joten joudun lukemaan aivan muille kirjoitettuja kirjoja. Kuka kirjoittaisi kirjan miesten välisestä ystävyydestä, jossa ei olla luonnossa ja jossa sekoillaan hiukan? 

Vai onko minulta vain mennyt koko suomalainen dick-lit ohi jostain syystä?

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka

Otava


keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Yksinkertaista mutta niin kovin vaikeaa

Daniel E. Liebermanin Ihmiskehon lyhyt historia. Evoluutio, hyvinvointi ja sairaudet on mielenkiintoinen kirja. Se kertoo siitä, miltä ihmiskehon nykytila näyttää kun sitä katsoo oikein kaukaa. 

Ihmiskunnan varhaisina aikoina kaikenlaiset muutokset olivat usein sattumanvaraisia, ja ne johtuivat useimmiten ilmaston muuttumisesta. Evoluutio tuottaa erilaisia sopeumia, paremmat hampaat tai pystyasentoon sopivan selän rakenteen. Ihmisen kehityshistoriassa suurin sopeuma on kuitenkin ollut kykymme kehittyä kulttuurin eikä ainoastaan luonnonvalinnan myötä. 

Näin puhuu Lieberman: ”Kaikkein hyödyllisin oppi, jonka voimme löytää lajimme rikkaasta ja monisyisestä kehityshistoriasta on se, että emme kykene ylittämään biologiaamme kulttuurin avulla. - -  Niin älykkäitä kuin olemmekin, pystymme muokkaamaan esivanhemmilta perimiämme kehoja ainoastaan pinnallisesti ja on vaarallisen ylimielistä kuvitella, että kykenisimme tuottamaan parempia jalkoja, maksasoluja, aivoja ja muita kehon osia kuin luonto. Halusimme tai emme, olemme jokseenkin rasvaisia, turkittomia ja kahdella jalalla kulkevia kädellisiä, jotka himoitsevat sokeria, suolaa ja rasvaa, mutta olemme yhä sopeutuneet syömään monipuolista ravintoa, joka koostuu kuitupitoisista hedelmistä ja vihanneksista, pähkinöistä, siemenistä, mukulakasveista ja vähärasvaisesta lihasta.”

Ylipainon rinnalla liikkumattomuus on suurin uhkamme evoluutiohistoriallisesta näkökulmasta. Tärkeämpää kuin yrittää löytää hoito kaikkiin vaivoihin on pyrkiä ehkäisemään niitä, ja nimenomaan evoluutiohistorian näkökulmasta. Syömällä paremmin, liikkumalla enemmän. Yksinkertaista mutta niin kovin vaikeaa.

Wall-e -elokuva on asian ytimessä. 

Daniel E. Lieberman: Ihmiskehon lyhyt historia. Evoluutio, hyvinvointi ja sairaudet

Into