Juicen tekstien äärellä

Juice-kirjoja tuntuu aina vain löytyvän uusia. Tämä Lasse Halmeen Ollaan ihmisiksi -teos analysoi Juicen laulujen sanoja. 

Kirja on jaettu neljään osioon, jotka ovat Juicen itsensä mukaan ainoat aiheet, joista lauluja voi ylipäätään tehdä:

1. Ihminen

2. Ihminen ja toinen ihminen

3. Ihminen ja yhteiskunta

4. Ihminen ja uskonto

Jaottelu toimii tietenkin erinomaisesti, ja Halme löytää paljon tolkullista sanottavaa Juicen teksteistä. Koska aiheet menevät väistämättä myös limittäin ja päällekkäin, on kirjassakin jonkin verran toisteisuutta, mutta se annettakoon anteeksi. Analyysit ovat oivaltavia, ja varsinkin uskonto-osuus on mielenkiintoinen, onhan Halme teologian tohtori. Erityistä kirjassa ovat myös Juicen itsensä Halmeelle kirjeissä lähettämät kommentit tämän analyyseista. Joskus Juice on tarkoittanut vähemmän kuin analyysi löytää, joskus enemmän. 

Kirja kertoo paljon myös siitä, kuinka jokainen meistä on aikansa vanki. Juicelle rock oli jotain ikuista, mutta eihän se niin mennyt. Parhaat laulutekstit ovat nykyään ihan erilaisia kuin Juicen tekstit, ja niin tietysti pitääkin olla. 

Huomasin myös kuunnelleeni aina väärin joitakin juttuja, kuten Rock’n’roll’n’blues’n’jazzin sanan ”analkisti”. Tällaisia kirjoja lukiessa osaa arvostaa sitä, että elämme ajassa jossa suoratoistopalvelusta voi tarkistaa kaiken, heti.

Lasse Halme: Ollaan ihmisiksi. Juice Leskisen laulujen unelmat ja todellisuus

Kirjapaja

Omat mutta eivät elimistöni tekemät

Marraskuu taisi olla blogin historiassa ensimmäinen, jolloin en kirjoittanut yhtään postausta. Syy on selvä: ensin tuli flunssa, ja heti perään korona. Kummassakin voisi lukea, ehtisi lukea paljonkin. Mutta kun samaan aikaan on vielä autokuume, jäivät kirjat kakkoseksi. 

Kahtakin kirjaa tosin luin, mutta kumpikin jäi kesken. Ainakin toistaiseksi. Sitten selailin BookBeatia ja huomasin, että herranjestas, Juicelta on ilmestynyt uusi kirja, viikko sitten! Aivan pyytämättä ja yllättäen.

Juice-kirjallisuutta putkahtelee tasaiseen tahtiin. Viime vuonna ilmestyi Toisin ajattelija, edellisvuonna Juice puhuu. Siinäpä tärkeimmät on omaelämäkerta, josta voi vain ihmetellä että miksi se vasta nyt ilmestyy. Se on ihan oikea ja aito omaelämäkerta, siis Juicen itse sellaiseksi vuonna 2003 kirjoittama. 

Usein teksti on arkista, ja lapsuudesta Juankoskella Juice kirjoittaa aika paljon. Hyvin mielenkiintoinen siis, ja messeviäkin juttuja se sisältää, hyvin ilmaistuina. Sen suurin vika on lyhyys, Juice loikkii aiheesta toiseen valtavan nopeasti, ja sivuuttaa siksi melkein kaiken. Toinen osa taitaa olla vielä tulossa. 

”Minulla on aikuisiän diabetes, olen vahvasti likinäköinen, hampaani ovat omat mutta eivät elimistöni tekemät. Päätäni ei ole särkenyt koskaan mutta jalkoja aika usein. Erityisesti jalkoja rasittaa seisominen, ja toisaalta toimettomuus: kävelemään minä kykenen huomattaviakin matkoja, mutta en halua.”

Juice Leskinen: Siinäpä tärkeimmät. Edellinen osa E.Ch.

Tammi

Juice kasvattajana

Juice Leskisen kuolemasta on jo herranjestas 15 vuotta, mutta kiinnostus hänen musiikkiinsa tai sanomisiinsa ei tunnu häviävän mihinkään. Juice on tuttu nuorisolaisillekin.  

Juicea käsitteleviä kirjoja on julkaistu pilvin pimein, juuri syksyllä luin Juice puhuu -kirjan kakkososan. Juice-kirjojen ylittämätön kuningas on kuitenkin Antti Heikkisen elämäkerta Risainen elämä, siinä on ihan kaikki kohdallaan. 

Linda Huhtisen Toisin ajattelija on kokoelma ”sanataiteilijan lennokkaimpia oivalluksia sekä ennen julkaisemattomia kertomuksia”. Puolet kirjasta käytetään yksittäisiin kappaleisiin liittyviin selityksiin tai anekdootteihin, toinen puoli on erilaisten teemojen alle koottuja muistoja ja sitaatteja sieltä sekä täältä. Monet ajatukset ovat ajattomia, ja ne muut tarjoilevat kiinnostavaa ajankuvaa jos eivät muuta. 

Kirjallisena teoksena tämä ei ole kovin korkeatasoinen, mutta tällaisena sillisalaattinakin erittäin mielenkiintoinen, koska Juicella sanottavaa totisesti riitti. Löysin Juicen ehkä kymmenvuotiaana 70-luvun lopulla, ja tämä kirja näyttää konkreettisesti, kuinka Juice on minut kasvattanut. Huomio oli jopa huolestuttava: onko niin, että mielipiteeni ja näkemykseni ovatkin Juicen näkemyksiä, jotka olen kritiikittä imenyt ja omaksunut? 

Jossain määrin vastaus on kyllä, mutta totuus on kai sentään monimuotoisempi. 70- ja 80-luvun ummehtunut Suomi tarvitsi Juicen avaamaan ilmapiiriä ja varsinkin näyttämään sen, että popmuusikkokin voi olla älykäs. Ilman Juicea maailma, etenkin tästä Suomen kohdalta, olisi paljon ahtaampi paikka. Ja se on syytä sanoa ääneen yhä uudestaan, vaikka tällaisen kirjan muodossa. 

Linda Huhtinen (toim.): Toisin ajattelija. Näin lausui Leskinen

Docendo

Paremman puutteessa

Luin Hesarista arvion uudesta Juice puhuu vol II -kirjasta. Ajattelin, että olisipa kiva lukea tuo. Ei tullut mieleenkään, että tuollainen kirja voisi löytyä Suomalainen Plus -palvelusta. Mutta sieltähän se vain löytyi.

Kas kun Juicen juttuja on mukava kuunnella tai lukea, ja sattuneesta syystä uusia juttuja ei juuri nykyään julkaista. Tämä kirja perustuu vuonna 1990, Juicen täyttäessä neljäkymmentä, tehtyihin haastatteluihin. Haastattelujen runkona puolestaan ovat vuosina 80-90 Juicen levyttämät kappaleet. Jokaista ruoditaan lyhyesti, ja välillä eksytään sivuraiteille kuten vaikka siihen, että radioon soittavat ihmiset ärsyttävät. 

Ensisijaisesti kirja tarjoaa ajankuvaa, mitään erityisen suuria ajatuksia ei niinkään. Puhutut ajatukset kun tuppaavat olemaan erilaisia kuin kirjoitetut, ainakin tekstinä. Nämäkin toimivat varmasti paljon paremmin haastatteluina kuin kirjana, mutta kyllä niitä lukea silti jaksaa - paremman puutteessa. 

Sellaisia artisteja kuin Juice ei enää ole, eikä tule, ajat ovat niin erilaiset. Mutta viimevuotinen Juice-elokuva, tämä kirja ja varsinkin syksyllä 2019 näkemäni Juice Originals -keikka Logomossa osoittavat, kuinka erityislaatuinen Juice oli. On tärkeää pitää hänen tuotantoaan esillä aina uusien polvien kuulla ja innostua. 

Kirjan ”bonusraitana” on vuonna 1991 ilmestyneen Taivaan kappaleita -levyn kappaleiden ruotiminen. Minulle tuo levy on Juicen tuotannon ykkönen, ja tuolta levyltä löytyvä Pienestä pitäen on mielestäni Juicen paras biisi, olen ollut tätä mieltä jo 90-luvulta lähtien. Jännää on, että Juice toteaa levyn syntyneen nopeasti, ehkä nopeammin kuin mikään muu levy. Juice itsekin haistoi kyllä biisin potentiaalin: ”Must tuntuu, et se on kestävämpi ku ihan vaan hitti.” Tuohon kappaleeseen Juice Originals lopetti keikkansa, joten joku muukin taitaa olla kanssani samaa mieltä. 

Kaj Lipponen, Harri Tuominen ja Waldemar Wallenius: Juice puhuu vol II. Kootut muistelmat.

Into

Juice oli monta

Antti Heikkisen Juice-elämäkertaa Risainen elämä on kehuttu paljon, mutta en jaksanut vaivautua varaamaan sitä kirjastosta. Pari viikkoa sitten se lopulta pyörähti Jyrkkälän kirjaston tyrkkyhyllystä matkaan, ja vakuutti heti ensimmäisiltä sivuilta.

Parasta kirjassa on tietenkin Juice, jonka elämä on erittäin kiinnostava, ja jonka musiikin tahtiin on tapahtunut vaikka ja mitä. Tuuliajolla-kiertueesta tehdyn Saimaa-ilmiö -elokuvan (1981) katsoin varhaisnuoruudessani kymmeniä kertoja, ja musiikilliseen kasvamiseeni Juicella on ollut melkoinen vaikutus. Eikä vain 1980-luvulla vaan myös myöhemmin, esimerkiksi 90-luvun lopulla tärähti Pienestä pitäen, joka on yksi liikuttavimmista biiseistä ever. Viimeksi Juicea kuulin aamulla radiosta.

Antti Heikkinen ei Saimaa-ilmiön aikaan ollut edes syntynyt, mutta tapasi Juicen tämän viimeisinä aikoina. Tuollaisilla asioilla ei ole kuitenkaan elämäkertaajalle oikeastaan mitään merkitystä, merkitystä on vain kahdella asialla: sillä kuinka hyvin kirja on kirjoitettu ja kuinka paljon vaivaa sen eteen on nähty.

Heikkisen teksti on kohteensa näköinen, sujuvasanainen ja paikoin myös ilakoivan räävitön. Heikkinen on myös nähnyt isosti vaivaa, haastatellut valtavan määrän aikalaistodistajia Juicen kavereista soittajakollegoihin ja ministereihin. Kirja etenee musiikin ehdoilla, koko tuotanto tulee käytyä biisi biisiltä läpi, ja se on hienoa, ja Heikkinen onnistuu välttämään luettelomaisuuden kokonaan. Ja sitä tuotantoahan riittää, huikea määrä huikeita biisejä ja lisäksi viisitoista kirjaa. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, Heikkisen kirja ei etene musiikin vaan Juicen tekstien ehdoilla, mutta nepä Juicen tuotantoa enemmän kantavatkin. Mikään sointuanalyysi tai sellainen ei olisi mielekästäkään.

Heikkinen osoittaa, kuinka vahvasti sidoksissa Juicen elämä ja tekstit olivat toisiinsa, ilot ja surut siirtyivät biiseihin melkolailla suoraan. Juicen maksakirroosivaihetta seurannut Hardwick-show (1989) löytyy YouTubesta kokonaan, ja sen katsottuani yllätyin kuinka narsistinen Juice oli. Hardwickille hän puhuu kuin Andy McCoy - minulle oli syntynyt kuva toisenlaisesta miehestä, fiksusta ja nokkelasta, joka on älykäs itseään korostamatta. Taitaa olla niin että Juice oli monta, niin kuin me kaikki. Mutta Juice ei ollut me kaikki, hän oli enemmän, ja tämä kirja on todella hyvä.

Antti Heikkinen: Risainen elämä. Juice Leskinen 1950-2006
Siltala