keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Lukemista janoisille

Pari viikkoa sitten luin Esko Valtaojan viimeisimmäksi luulemani kirjan Avaruudesta, vuodelta 2020. Vähänpä tiesin, Valtaoja on tänä vuonnakin jo ehtinyt julkaista kirjan. 

Kirjan nimi on Tiedonjano, ja siinä on selkeä idea ja rakenne. Valtaoja lukee pandemia-aikana kerran viikossa ilmestyvää Science-lehteä ja ihmettelee sitten tiedeartikkelien outoa maailmaa, ne kun valtaosin käsittelevät asioita joista Valtaoja tietää vähän. 

Kuulostaa erikoiselta, mutta toimii erinomaisesti. Koska Valtaoja kirjoittaa hyvin, ja koska hän tapansa mukaan rönsyilee. Ja sitä paitsi Science-lehden lukeminen olisi hankalaa. Ja halvemmaksikin tämä tulee tällä tavalla meille satunnaisille lukijoille.

Kirjaa aloittaessa ärsyynnyin tietenkin siitä hybriksestä, joka luonnontieteilijöitä tuppaa vaivaamaan: luonnontieteet ovat vain yksi osa tiedettä, ei koko tiede. Toisin kuin useimmiten, Valtaoja kuitenkin tulee maininneeksi asian myöhemmin kirjassa. Kyllä me humanistitkin tiedettä teemme kun sille päälle satumme. Sama ilmenee taiteen puolella, liian usein taide typistetään merkitsemään vain kuvataidetta. 

Mutta muuten kirja on oikein nautinnollinen piipahdus luonnontieteiden moninaiseen maailmaan. Aiheina ovat esimerkiksi päänsärky, merien tila, puiden kuvaaminen laserkeilauksella, kasvonilmeiden universaalit piirteet, myonit ja tuatara-lisko. Eli aivan mitä sattuu, ja sehän se on avartavaa se.

Esko Valtaoja: Tiedonjano. Vuosi seikkailuja tieteen viidakossa

Ursa


tiistai 10. toukokuuta 2022

Perustuu tositapahtumiin - en tykkää

Édouard Louisin Kuka tappoi isäni on lyhimpiä koskaan lukemiani kirjoja. Se on vain 33 sivun mittainen, ja ensimmäinen miete onkin, miten sellaista voi fyysisenä esineenä kaupata. 

Sähköisessä muodossa edellä mainittua ongelmaa ei ole, ja sähkökirjojen paras puoli onkin juuri se, että palvelun tarjoajan suositukset voivat yllättää. Ne tekevät niin aika usein. 

Lyhyt teksti on painava. Ilmeisen omaelämäkerrallisesti (muuten tämä olisi outo) Louis pitää monologia isälleen. Isän ja pojan välit ovat olleet huonot, ja monologissaan poika koittaa selvittää, mitä ja miksi on tapahtunut, muutamien muistojen kautta. 

Keskeinen, toistuva muisto on sellainen, jossa poika tanssii ja laulaa isälleen tämän ystävien läsnäollessa. Hän hakee isänsä huomiota, mutta ei saa sitä. Syynä on, että poika esittää tyttöä, eikä isä voi sellaista sulattaa. Pojan tragedia on hänen homoseksuaalisuutensa. Tosin poika on löytänyt isästään nuoruusajan valokuvan, jossa tämä on pukeutunut naisten vaatteisiin. 

Isän tragedia on äijyys. Hän on koko elämänsä toiminut niin kuin on ajatellut tosimiehen tekevän. Olematon koulutus vie hänet tehtaaseen ja köyhyyteen, ja viisikymppisenä hän on sekä fyysisesti että psyykkisesti ihmisraunio. Isän elämää voi kuvata kieltolausein: ei opiskelua, ei matkustelua, ei unelmien toteuttamista. Louis listaa kaikki poliitikot, joiden syytä isän surkeus on. 

Joitakin hyviä muistoja on, ja lopussa toivo pilkahtaa. Isän ja pojan välillä on yhteys. 

Hieno kirja, mutta myös huolestuttava. Sillä tämä teos on osa tämän ajan trendiä, jossa kaunokirjallisuus luopuu fiktiivisyysperustastaan: nykyään ihmeellisen suuri osa julkaistusta kaunokirjallisuudesta ”perustuu tositapahtumiin”, toisin sanoen kirjoittajan pitää itse olla osallinen kerrotusta tragediasta.

Siitä en tykkää.

Édouard Louis: Kuka tappoi isäni

Tammi


maanantai 9. toukokuuta 2022

Ydinosaamisalue

Esko Valtaojan viimeisin kirja on näköjään jo ehtinyt parin vuoden ikään. No, parempi se on lukea myöhemmin kuin ei ollenkaan.

Avaruudesta ei varsinaisesti tuo mitään uutta Valtaojan katalogiin: se on leppoisasti jutustelevaa ja vetävää tekstiä hänen ydinosaamisalueeltaan, höystettynä viittauksilla sinne sekä tänne. Samoja asioita on tullut jo aiemmissa kirjoissa. 

Mutta ainahan tällaista lukee ilokseen. Valtaoja käy läpi mustat aukot, pimeät energiat ja aineet ja Fermin paradoksit sun muut, kaikki asioita jotka jokaisen olisi hyvä tietää. Tiedätkö, mikä on tyhjiön lämpötila? Jos et ole tullut moista ajatelleeksikaan, lue tämä kirja niin tiedät senkin. 

Esko Valtaoja: Avaruudesta

Ursa


tiistai 3. toukokuuta 2022

Salaliittoteoreetikko ja lautapelit

Toimittaja Noora Mattilan Heränneet-kirjassa on herkullinen asetelma. Mattilalle on itsestään selvää, että hän rokotuttaa lapsensa koronaa vastaan, ja hänen amerikkalainen anoppinsa on ehdottomasti sitä mieltä, että rokote on eliitin salaliitto. Rokotetta ei siis oteta, missään nimessä.

Ja tästä valtavasta erilaisuudesta huolimatta heidän on tultava keskenään toimeen, muuta vaihtoehtoa ei ole. Vaikka kirja pyörii kirjoittamisaikaan ajankohtaisten koronarokotteiden ympärillä, on maailma täynnä erilaisuutta jonka kanssa pitäisi tulla toimeen. Kirja on aina ajankohtainen.

Oma ensireaktioni oli, että anoppi on tyhmä, ja tyhmiä on maapallo väärällään. Heidän kanssaan ei kannata keskustella. Tyhmän tunnistaa siitä että hän sanoo olevansa älykäs ja analyyttinen, niin kuin Mattilan anoppi tekee. Mutta Mattila haluaa keskustella, kenties hän saisi anopin pään jopa kääntymään. Ja Mattila voisi sitten matkustaa tapaamaan anoppia pienen lapsensa kanssa, sen lapsen joka heidät ikuisesti yhdistää. 

319-sivuinen kirja on aika pitkä siihen nähden että keskusteluaiheita on oikeastaan vain yksi, koronarokotteen ottaminen tai ottamatta jättäminen. Mutta Mattila pitää lukijan hienosti otteessaan, hän on haastatellut monia tutkijoita ja asianosaisia, ja lukenut valtavasti aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Salaliittoteorioista puhutaan monelta kantilta, ja samalla välit anoppiin tuntuvat tulevan yhä huonommiksi, jokainen keskustelu vie toivottua yhteyttä väärään suuntaan. 

Johtopäätöksiinkin tullaan. Empatiaa, toisen huomioon ottamista, ymmärtämistä korostetaan, mikä ei ole kovin yllättävää tai omaperäistä. Mutta vielä senkin yli mennään, ja lopulta päädytään siihen että asioista puhuminen ei aina ole viisasta, vaan se voi pahentaa asioita. Se on viisas huomio. Pätee hienosti esimerkiksi parisuhdeasioihin, olen oppinut. Ongelmissa vellominen ei niitä paranna, päin vastoin. 

Paras ja konkreettisin huomio on se, jonka Mattila tekee aivan lopuksi: irrota sekä itsesi että se mahdollinen salaliittoteoreetikko netistä. Menkää yhdessä retkelle tai pelatkaa lautapeliä. Eläkää oikeaa elämää. 

Noora Mattila: Heränneet. Maailma salaliittoteoreetikoiden silmin

Otava


torstai 28. huhtikuuta 2022

Pidä huolta

Ruotsalainen lääkäri Hans Rosling perusti vuonna 2005 Gapminder-säätiön ”taistelemaan tuhoisaa tietämättömyyttä vastaan faktoihin perustuvan maailmankuvan avulla”. Faktojen maailma -kirja on tämän taistelun kärki, hieno teos.

Kannessa kerrotaan, että ”asiat ovat paremmin kuin luulet”. Rosling toitottaa siis aivan samaa viestiä kuin Esko Valtaoja täällä Suomessa. Ja niinhän se on, ihmiset kaikkialla maailmassa vastaavat kysymyksiin pessimistisesti, aliarvioiden tapahtuneen kehityksen ja luullen asioiden tilan huonoksi.

Siinäpä onkin koko kirjan sisältö tiivistettynä. Rosling käy läpi tunnetun kolmentoista kysymyksen patterinsa ja tarkentaa sitten jokaiseen kysymykseen. Keskilämpötila, sähkön saatavuus, rokotukset, elinajanodote, tulotasto, isoja asioita. Avain maailman tilan ymmärtämiseen on se, ettei ole kahta ääripäätä, vaan ylivoimainen enemmistö ihmisistä on siinä välissä. Kaikessa. 

Maailmantilanne on toki häiriintynyt kirjan julkaisuajankohdan jälkeen, mutta kaikki ei ole menetetty. Hyvää on edelleen maailmassa paljon, ja siitä pitää pitää huolta. 

Toki on niin, että kun kirjan otsikossa on sana ”fakta”, on muistettava että siinä katsotaan maailmaa insinöörimäisen kapeasta näkökulmasta ja jätetään se kaikkein olennaisin eli kulttuuri tarkastelun ulkopuolelle. Sehän se kuitenkin sisällön elämään tuo. Tässä esimerkiksi Valtaoja toimii paremmin, kun hän säännöllisesti viittailee sekä korkeaan että matalaan kulttuuriin. 

Hans Rosling, Ola Rosling ja Anna Rosling Rönnlund: Faktojen maailma

Otava


maanantai 18. huhtikuuta 2022

Sillanpään Nobel, tai ei sittenkään ihan

Vuonna 1939 F. E. Sillanpäällä ei mennyt erityisen hyvin. Alkoholi maistui, ja pitkäaikainen puoliso Siikri kuoli keväällä keuhkokuumeeseen. Sillanpää ei kauaa poikamiehenä viihtynyt, sillä jo syksyllä hän meni naimisiin sihteerinsä Anna von Hertzenin kanssa. Ja sitten joulukuussa tuli Nobel, ylittämätön saavutus.


Anna von Hertzen julkaisi vuonna 1955 kirjan, jossa hän kertoo tuosta ajasta. Sillanpää tapasi Annan ravintolassa, ja kosi käytännössä heti. Kohta jo mentiin vihille, ja heti sen jälkeen Ruotsiin palkintoa hakemaan. Itse palkintojuhlassa Anna ei ollut läsnä, mikä tekee kirjan ideasta hiukan erikoisen. Sillanpäähän tunnetusti sekoili juhlassa oikein huolella, ja antoi seuraavana aamuna palkintorahat tippinä hotellisiivoojalle. Näistä tämä kirja ei kerro.

Mutta ihan mukavaa ajankuvaa kirjasta tulee. Pariskunta jäi Ruotsiin, koska Suomessa syttyi sota. Heitä pidettiin kuin kukkia kämmenellä, ja he tapasivat valtavasti ruotsalaisia silmäätekeviä. Nimiä ja tapahtumia listataan, ei juuri pariskunnan keskinäistä elämää. No, sehän tiedetään mitä seurasi: Eemeli ja Anna erosivat pian, ja Sillanpää joutui kolmeksi vuodeksi Kammion mielisairaalaan alkoholisminsa vuoksi. Sieltä hän sitten palasi Taatana ja eli vielä pitkään. Mutta siitäkään ei tämä kirja kerro. 

Anna von Hertzen: F. E. Sillanpään Nobelin-palkinnon saanti ja Ruotsin-matka vv. 1939-40.

Nide