Kevyttä ja viihdyttävää

Olen lukenut yllättävän monta Anna-Leena Härkösen kirjaa. Niissä viehättää kai keveys, se, että ne viihdyttävät pohdituttamatta sen enempiä.

Ja viihdyttävyyshän ei ole moite, kaikenlaisella kirjallisuudella on paikkansa. 

Huomenna hän ei tule kertoo leskeksi jääneestä kuusikymppisestä Elsasta, joka aloittaa uuden elämän Valtterin, miesprostituoidun asiakkaana. Elsa syttyy tietenkin uuteen, ennennäkemättömään loistoon. Ongelmaksi tulee se, että Elsa ihastuu Valtteriin ja alkaa kuvitella liikoja. 

Varsin yleisinhimillistä tarinaa siis, vaikken ihan parasta kohdeyleisöä olekaan. 

Kenraaliharjoitus-kirjan nimeä en aikanaan tajunnut, tässä kirjassa nimen Beckett-viittaus toimii paljon paremmin, monella tasolla. 

Anna-Leena Härkönen: Huomenna hän ei tule

Otava

Missä on suomalainen dick-lit?

Oletin Anna-Leena Härkösen uutuuden olevan taas kolumnikokoelma. Ei se ollut. Se on romaani.  

Tai pienoisromaani ainakin. Päähenkilö Irina on sellissä, hän on puukottanut jotakuta vatsaan. Mitä siis on tapahtunut? Tällainen on Rikospaikan juonikuvio. Mutta oikeasti puukotus on vain sivuseikka, koukku saada lukija pysymään kyydissä. Oikeastaan aika tarpeetonkin. 

Pääasiassa ovat ihmissuhteet, tarkemmin sanoen naisten ihmissuhteet. Naisia on kolme, naisia on aina kolme. Neljä on liikaa, kaksi liian vähän. Käydään kahvilla, juodaan viiniä, puhutaan miehistä. Sekoillaan hiukan. Niin kuin naistarinoissa aina tehdään. Osaksi siksi että niin naiset toimivat, osaksi varmaankin ironisesti, koska kaikki on niin kliseistä. Tunnistan kirjan chick-litiksi.

Elämä on kliseistä, ja Härkönen on erinomainen kirjoittaja. Tässä ei ole mitään uutta, mutta tämä on naisviihdettä parhaimmillaan, sujuvaa ja hauskaakin. Ja mieskin sen näköjään pystyy lukemaan. 

Mieslukijana ajattelin koko ajan, millaisia ovat vastaavat miehille suunnatut kirjat. Onko sellaisia olemassakaan? Vares-dekkarit? Ehkä hiukan, mutta ne ovat dekkareita, eri genreä. Miesten väliset ihmissuhteet eivät ilmene kahviloissa, vaan ne ilmenevät yhteisinä projekteina. Kavereita nähdään kun on jotain tekemistä yhdessä. 

Erä- ja metsästyskirjat ovat varmaan sitten tämän kirjan miehinen vastine. Kumpikaan ei kiinnosta minua yhtään, joten joudun lukemaan aivan muille kirjoitettuja kirjoja. Kuka kirjoittaisi kirjan miesten välisestä ystävyydestä, jossa ei olla luonnossa ja jossa sekoillaan hiukan? 

Vai onko minulta vain mennyt koko suomalainen dick-lit ohi jostain syystä?

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka

Otava

Kevyt kenraaliharjoitus

Anna-Leena Härkösen tuore Kenraaliharjoitus on taattua Härköstä: luistavaa kerrontaa, rohkeita aiheita, ei kuitenkaan mitään liian painavaa.

Nelikymppisen Janen mies Mikki ehdottaa parinvaihtoa. Jane alkaa ehdotuksen kuultuaan pohdiskella itseään, parisuhdettaan ja seksuaalisuuttaan. Joudutaan konfliktiin jos toiseenkin, päädytään yllättäviin tilanteisiin, salaisuuksia paljastuu ja seksikohtauksia on runsaasti. Konflikteista huolimatta yleissävy on kevyt ja positiivinen, ja sellainen on myös loppuratkaisu. Teksti koostuu valtaosin dialogista.

Sen enempää en kirjasta osaa kertoa. Se on viihdyttävää lukemista, sen hotkaisee nopeasti. Sen lukeminen oli kivaa, mutta erityisen painavia ajatuksia se ei herättänyt.

Ja näköjään painavan ja tällaisen kevyen kirjallisuuden olennaisin ero tämän päivän Suomessa on, että edellisessä dialogit pitää minimoida tai häivyttää kokonaan näkyvistä, jälkimmäisessä niitä saa viljellä mielin määrin. Se on kummallista, en ymmärrä miksi dialogi on kunnianhimoisessa sanataiteessa kirosana.

En myöskään ymmärrä tämän kirjan nimeä.

Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus
Otava

Kaksintaistelussa Netflixin kanssa

Anna-Leena Härkösen edellinen kolumnikokoelma Ihana nähä! laittoi minut miettimään huumorin sukupuolittuneisuutta. Tuore Ihan ystävänä sanon laittoi myös, mutta vähemmän.

En varsinaisesti ääneen naureskellut tekstin ääressä, mutta voin hyvin kuvitella naislukijan, joka niin tekee. Mutta tämä fakta ei tee tästä teoksesta huonoa, ei ollenkaan. Härkönen kirjoittaa nasevasti ja hänen huomionsa maailmasta ovat mainioita.

Toisinaan Härkönen pohtii vakavia, kuten sitä että kirjojen lukeminen vähenee, tai esimerkiksi lasten kasvatuksen haasteita. Toisinaan taas aika paljon kevyempiä aiheita kuten halaamispakkoa tai joulukoristeita. Aina teksti on kuitenkin kevyesti soljuvaa ja sitä lukee mielikseen. Tämä kirja sopii siihen sohvannurkkaan, jossa väsynyt työntekijä koittaa palautua päivän rasituksesta.

Ellei se sitten häviä kaksintaistelussa Netflixille.

Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon
Otava

Huumorilla on sukupuoli

Tuossa edellä kirjoitin Juha Itkosen tuoreesta teoksesta, joka tunnekuvastosta päätellen taitaa olla naislukijoille suunnattu. Tasapainon vuoksi Itkosen perään olisi pitänyt lukea Jouni Hynystä, mutta eihän minulla sellaista hyllyssä ole. Luen siis Anna-Leena Härköstä.

Ihana nähä! ei sekään ole äijäkirjallisuuden klassikkoteos. Sen sijaan se sisältää Anna-Leena Härkösen lehtikolumneja. Ne ovat oikein viihdyttävää ja hauskaa ja kepeää luettavaa, luen niitä mielelläni. Härkösellä on sana hallussa.

Mutta ei minua niin hirveästi kyllä naurata, ja se on sukupuolikysymys. Härkösen huumorissa on lämpöä ja ymmärrystä ja jotain sen sellaista, joka on liian naisellista minun makuuni.

Härkönen itse on myös oivaltanut tämän sukupuoliongelman. Nimitarinassa hän siteeraa Luolamies-näytelmän Eero Saarista näistä pienistä eroista: naiset sanovat tavatessaan "Ihana nähä sua! Sä näytät hyvältä! Mieletön kampaus!", mies puolestaan tönäisee toista miestä nyrkillä olkapäähän ja kysyy "Mitä mulkku? Mennäänks ongelle?"

Juuri siksi Jari Tervo naurattaa minua enemmän kuin Härkönen.

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia
Otava

Älä tule paha lotto, tule hyvä lotto.

Kerran jo kirjastossa poljin jalkaa harmista, kun joku rouva nappasi uutuushyllystä Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein ihan nenäni edestä. Nyt kun kirja oli uudelleen tarjolla, en epäröinyt. (Tosin en juuri epäröi, jos tarjolla on jokin kirja, jota olen jo haikaillut.)

Anna-Leena Härkösen tuotanto on tuttua ja vinosti hymyillen on ollut ihana todeta, että hänen näppiensä kautta avautuva maailma vaikuttaa riemastuttavan realistiselta ja tutulta. Kolumneillaan hän on juuri se, joka ei epäröi laukoa totuuksia ja kysyä ääneen niitä kysymyksiä, joihin kaikki kihisten haluavat vastauksen mutta eivät kehtaa itse kysyä.

Kaikki oikein kertoo pariskunnan elämästä lottovoiton jälkeen. Elämä on ollut varsin normaalia, parisuhde mallikas ja murheet aika pieniä. Miehen alkoholinkäyttö ei tosin aina pysy kohtuudessa ja rouvan shoppailu lähteeä toisinaan lapasesta, mutta miedosti kuitenkin. Kun tileillä on yhtäkkiä seitsemän miljoonaa euroa, nousevat eritoten pettymykset ja harmitukset pintaan.

Kirjan takakannessa lukee, että Anna-Leena Härkönen kertoo "riemastuttavan tarinan". No ei se kyllä riemastuttava ollut, synkkä ennemminkin. En hihittänyt, korkeintaan hymähtelin, mutta vain sille, että kuvaus oli niin realistista ja aitoa. Lotossa on tämän kirjan lukemisen aikaan ollut jo kahdesti tarjolla kaikkien aikojen jättipotti, joka nousee jälleen ensi lauantaiksi. Tämän kirjan luettuani en ole enää aivan varma, uusinko vakkaririvini ensi lauantaille.

Onneksi en tunne Anna-Leena Härköstä henkilökohtaisesti. Olisi pelottavaa joutua aineistoksi johonkin hänen kirjaansa. Toisaalta olisi kiehtovaa joskus viettää iltaa niin tarkkasilmäisen ja älykkäästi maailmaa havainnoivan henkilön kanssa. Härköseltä on juuri ilmestynyt kirjoituskokoelma Ihana nähä, jonka haluan ehdottomasti myös lukea. Pelkkä kirjan nimi on jo osuva.

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
Otava