Kirjallisia

Kirjallisia

torstai 23. helmikuuta 2017

Ensin menee hyvin ja sitten paremmin

Kalle Isokallio ei ole tämä kirjan perusteella kuullut ollenkaan siitä, että konflikti on hyvän tarinan perusta ja että päähenkilön tiellä pitää olla vastuksia. Ei, Lontoon lampaat kulkee koko ajan hyväntuulisesti eteenpäin, ja päähenkilöillä menee hyvin. Ja sitten kun on mennyt hyvin, menee vielä paremmin.


Kansi kuvaa siis erinomaisesti tarinan luonnetta. Pekka ja Jussi kehittävät tietokoneohjelman, jolla he saavat pörssissä isoja aikaan, ja Leena auttaa heitä viemään keksintönsä isoihin kansainvälisiin ympyröihin. Rahamaailman lisäksi ohjelma taipuu politiikkaan ja journalistiikkaan, ja niissäkin molemmissa se osoittautuu menestykseksi. Lopuksi kolmikko vetäytyy toteuttamaan unelmiaan maaseudulle, ja sielläkin menestys on suuri.

Kirjaa tituleerataan veijariromaaniksi, mikä ilmeisesti pyrkii oikeuttamaan konfliktittomuuden. Ja se on ihan ok, sillä iloisilla tarinoilla on tietenkin niilläkin paikkansa. Vaikka Isokallio ei kirjoitakaan suurta draamaa joka etsisi suuntiaan, tarina imee hyvin. Se kulkee yksioikoisesti eteenpäin, sivulle tai taakse ei juuri katsota, mutta niinpä sitä on leppoisaa ja helppoa lukea, päätä ei juuri tarvitse vaivata.

Lisäksi kaikessa näkyy, että Isokallio tietää osakemarkkinoista ja niiden toiminnasta melkoisesti. Niin paljon, että hänen kyydissään on mukava istua. Näin hyväntuulisia kirjoja harvoin tapaa.

Kalle Isokallio: Lontoon lampaat
Tammi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!