Kirjallisia

Kirjallisia

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Historiaa niin kuin se pitää kertoa

Venla Hiidensalon tuore Sinun tähtesi sattui silmiini Suomen Kuvalehden arviosta, ja hetikohta kirjaston jokeritiskiltä se kopsahti yöpöydälle. Se on komea teos.


Sinun tähtesi kertoo Albert Edelfeltistä niin kuin historiaa pitää kertoa. Yksityiskohdat ja miljööt ovat kohdallaan, mutta ne ovat lopulta alisteisia ihmisten kuvaamiselle. Ihminen Edelfelt on keskiössä, mutta ei suurmiestarinana. Kirjan päähenkilö ei ole kansallissankarikiiltokuva vaan moniulotteinen ihminen, joka kipuilee suurimman menestyksenkin kohdalla ihmissuhteissaan ja tavoitteissaan ja kokee ja suree ja iloitsee ja katuu ja kärsii ja toimii.

Tekstiä on paljon ja se kulkee luonnikkaasti ja imee mukaansa. Tarinan päähenkilöinä ovat Albertin lisäksi hänen siskonsa Berta, ja reunalla tavataan äpäräpoika Aarne. Viimeksi mainitun olemassaolosta ei ole mitään todisteita mutta kaikki on kovin mahdollista, niin hienosti Hiidensalo sanansa asettelee. Henkilöistä puhutaan aina etunimillä, mikä riisuu heitä suurmiestarinoiden kahleista, ja Edelfeltistä jokainen käyttää eri kutsumanimeä.

Siellä täällä historiallista yksityiskohtaa pukkaa aika paljon, ollaan niillä rajoilla että elävöittäminen meinaa lipsahtaa informaatioähkyn puolelle. Samaten vuosisadan vaihteen merkkihenkilöitä ujutetaan tekstiin turhan runsaasti, Ackte, Leino, Kivi, Aho, Soldan, Sibelius, Schjerfbeck ja muut olisivat kaikki läsnä vaikkei jokaista erikseen mainitsisikaan. Lopun kansalaissotakuvaus on hieno ja tarkka ja uskottava sekin mutta laittaa kokonaisuuden rönsyilemään hiukan päälleliimatun oloisesti.

Joka tapauksessa satavuotiaan Suomemme synnytystuskien aika 1870-luvulta vuoteen 1918 tulee Hiidensalon tekstissä kuvatuksi uskottavasti ja tarkkanäköisesti ja ennen muuta erittäin elävästi.

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi
Otava

2 kommenttia:

  1. Minä pidän Hiidensalosta hurjasti ja tämäkin teki vaikutuksen. Teksti lensi, lukuflow oli läsnä ja historian kuvaus oli aitoa mutta silti sopivan kevyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri on. Verrokiksi voi ottaa vaikka Hanna Weseliuksen Alma!n, jonka juuri sain päätökseen - siinä on hiukan samoja teemoja mutta keveyttä ei juurikaan.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!