Kirjallisia

Kirjallisia

maanantai 23. marraskuuta 2015

Britt-Marie, olipa hauska tutustua!

Vähän jo naurattaa, sillä taidan aloittaa useimmat blogipostaukseni pohtimalla, miten paljon suurmenestyksiä Ruotsiin mahtuukaan. Tällä kertaa menestyjä ei löytynyt jännityksen saralta vaan ihan vaan "Ruotsin jättimenestys nyt Suomessa".  Kirjan kannessa hehkutetaan naispuolista mielensäpahoittajaa, sillä toki saa kirjan myytyä ainakin minulle.



Britt-Marie kävi täällä on kirja naisesta, jonka elämä sellaisena kuin hän sen on oppinut tuntemaan, muuttuu. Juonesta en paljasta taaskaan ihmeemmin mitään, mutta kirjassa on siivoamista, jalkapalloa, siivoamista, ihmisiä, pieni paikkakunta, siivoamista, etenkin ikkunanpesua, rotta, muutama mies, ikkunanpesua ja kaikkea pientä, josta loppujen lopuksi tulee suurta. Britt-Marie vaikuttaa joissakin kohdin melko tutulta hahmolta. Hänen sukulaissielunsa - tosin tuskinpa ovat tavanneet - on selvästikin Silta-sarjan Saga Norén.

Takakannen mukaan kirja on "sydämeenkäypä" ja sitä se tosiaankin on. Luettuani suunnittelin ostavani kirjan kaikille mahdollisille ihmisille joululahjaksi, sen verran iloiseksi kirja tekee. Hauskakin vielä.

Jos pidät Mielensäpahoittajasta ja Saga Norénista, tässä on kirja juuri sinulle!

Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä
Otava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!