sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Helsingin Kirjamessujen koostetta valokuvin

Helsingin Kirjamessuilla vietimme kaksi kiireistä päivää. Kiitokset järjestäjille! Meitä kirjabloggareita taas hemmoteltiin. Riensimme kaksi päivää sekä lavalta toiselle kirjailijoiden haastatteluja kuuntelelmassa että kirjabloggareille järjestetyissä tilaisuuksissa.

Oli hauska tavata tuttuja ja ihastella uutuuskirjoja. Tässä seuraavassa pientä valokuvakoostetta ja vähemmän tekstiä. (Pahoittelut kuvien laadusta. Tänä vuonna varasin käsilaukkuun tilaa kirjoille ja jätin järjestelmäkameran kotiin.)


Messuille astuminen oli jälleen pysäyttävä hetki. Silmänkantamattomiin toinen toistaan kiehtovampia osastoja.


Elina Hirvosta haastatteli Anna-Riikka Carlson.


Tubettajia. Tubecon-kirja oli messuilla loppuunmyyty, mutta päätynee pukinkonttiin perheen nuorille tubettajanaluille. 


Otavan kirjabloggaajien tilaisuudessa kuulimme Antti Tuomaista, Tua Harnoa ja Pasi Pekkolaa heidän uusista kirjoistaan.


Ihana Linda Liukas signeerasi ostamani lahjakirjan (Hello Ruby) ja antoi bonuksena pari linkkivinkkiä nuorille koodarinaluille. 


Carl-Johan Vallgren (Varjopoika) haastattelussa Akateemisen osastolla.


Kari Hotakainen, Anna-Leena Härkönen ja Tuomas Kyrö keskustelivat huumorista. Hauskojakin olivat.


Kauko Röyhkä kertoi uusintapainetusta Kaksi aurinkoa - kirjastaan.


Sofi Oksanen haastatteli Antti Tuomaista tämän uudesta Kaivos-kirjasta. Tämä olikin perjantain viimeinen ohjelma, jota seurasimme ja puoli kahdeksan aikaan illalla Messukeskus oli kovin hiljainen. 




Lauantaiaamu aukeni Bonnierin järjestämällä kirjabloggaribrunssilla. Esilämmittelimme hotelliaamiaisella, joten panostimme kahvin juomiseen. Brunssilla saimme kuulla kahdeksaa esikoiskirjailijaa, joista Roope Sarvilinnan Kateissa-kirjasta Tomi onkin jo blogannut ylistävästi.


Kuvassa Roope Sarvilinna (Kateissa), Vuokko Sajaniemi (Pedot, HS kirjallisuuspalkinnon ehdokas 2015) ja  Saara Turunen (Rakkaudenhirviö, HS kirjallisuuspalkinnon ehdokas). 



Energinen Ella Kanninen juonsi tilaisuuden tänäkin vuonna. On nautinto kuulla, miten hän parilla lauseella kuvaa kirjasta jotain olennaista ja saa kirjailijan kertomaan lisää. Tänä vuonna aikaa per kirjailija oli kuitenkin paljon vähemmän kuin viime vuonna, mikä oli sääli. Kuvassa (yllä) myös vasemmalta Kaisa Haatanen (Meikkipussin pohjalta, ilmeisesti hauska kirja, koska kirjailija vaikutti hulvattomalta. Tästä lisää tuonnempana, koska kirja on tuossa pöydällä pinossa), Erkka Mykkänen (Kolme maailmanloppua), Inga Röning (Hippiäinen) ja Jussi Seppänen (Kymmenottelu, HS Kirjallisuuspalkinnon ehdokas). Esikoiskirjailijoista jäi kuvaamatta Simo Hiltunen, jonka kirja Lampaan vaatteissa kertoo suomalaisista perhesurmista - tai perhemurhista, kuten kirjailija itse niitä kutsuu. 




Venäjä oli kirjamessujen teemamaa ja Mihail Siskin (suhuässillä) oli isona starana paikalla. Neidonhius on nyt Tomilla "työn alla". Muutama kirjabloggaaja kertoi tilaisuudessa kokemuksistaan ("ensimmäisistä kahdesta sadasta sivusta en tajunnut mitään"). 


Katja Ketulla oli kirjabloggareille reilusti aikaa ja kysymyksiä tulvikin uudesta Yöperhonen-kirjasta. Muutkin olivat huomanneet kirjasta veijaritarinan aineksia. Kettua haastatteli Anna-Riikka Carlson


Parnasson paneelikeskustelua kuunteli täysi salillinen väkeä. Anna Baijars, Anna Tomi, Kari Hotakainen (kuvassa) keskustelivat Karo Hämäläisen vetämässä paneelissa kirjallisuuden nykytilasta. 


Roope Lipastin Linnan juhlat veti ison katsomon täyteen väkeä. 




Sofi Oksasen uutuuden, Norman, esittely isoimmalla lavalla veti väkeä. Emme olleet paikalla ajoissa, joten varpistamalla sain tämän hassun kuvan, joka kertoo omalla tavallaan Oksasen vetovoimasta. Nooh, sinänsä mainio kuva, koska Oksanen regrammasi tämän Kirjallisia-blogin postaaman kuvan omalla tilillään. 




Kotiin lähdimme lauantaina iltapäivällä. Paljon jäi näkemättä, kuten esimerkiksi alakerrassa pidetyt Ruokamessut. Myllylahden ständillä kävimme pari kertaa ja siellä oli mukava nähdä Niina ja Lassi. Jaana Lehtiön kanssa ennätimme jutella hetkisen hänen uusimmasta dekkaristaan. Kun olimme jo melkein ulko-ovella, meidät pysäytti Entropia-kirjan kirjailijapariskunta (Helena Waris ja Janne Nykänen), jotka kiittelivät Tomia blogikirjoituksesta. Viimeksi juttelimme heidän kanssaan Turun Kirjamessuilla.

Lukupino on aikamoinen messujen jälkeen, mutta sen purkaminen on vain ja ainoastaan mukavaa. Eiköhän näistä (kuvassa yllä) löydy aika monta kirjaa, joita voi suositella pukinkonttiinkin. 

Helsingin Kirjamessut
Helsingin messukeskus 22.-25.10.2015

2 kommenttia:

  1. Kivoja tunnelmia ja oli ihana nähdä teitä! Samaa ajattelin, että ihan liian vähän aikaa oli Ellalla kirjailijaa kohti brunssilla. Olisi ollut kiva kuulla kaikista enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja valaistus olisi voinut olla parempi (kuvaamista varten) ja kirjojen kannet ja nimet heijastettuina seinälle ja.... mutta silti oli hurjan kivaa!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!