Kirjallisia

Kirjallisia

torstai 23. lokakuuta 2014

Miten muistaisin Muhosen?

Olen koukussa dekkareihin, turha sitä on kieltää. Tuo rakkaus syntyi varmaan joskus teininä, kun olin ensin kahlannut Kotiopettajattaren tyttären sun muut yleisemmät englantilaiset perusteokset ja jatkanut siitä dekkarimaailmaan ja perusbrittiläisiin Neiti Marpleihin, Sherlock Holmeseihin ja muihin. Brittiläisten dekkareiden jälkeen maailmaan mahtui ruotsalaisiakin, satunnaisesti Kay Scarpettaa ja sittemmin ihan kotimaisiakin, tosin harvakseltaan. Leena Lehtolaisen ja Outi Pakkasen takuuvarmat tuotannot olen kahlannut ja olen kaivannut muitakin, joihin takertua.



Myllylahti lähetti ystävällisesti pureskeltavaksi Jaana Lehtiön toisen dekkarin, Uutta auringon alla. Kirja on Murhamylly-sarjaa. Jaana Lehtiö on porvoolainen ja kirjan tarina sijoittuu myös Porvooseen. Pidän pikkukaupungeista ja niihin sijoittuvista tarinoista. Jostain syystä dekkarit ovat mielestäni parhaimmillaan pienissä ja herttaisissa ympyröissä. Se lienee yksi "cosy crimen" perusasioista. Camilla Läckberg, Viveca Sten ja Anna Janssonkin kirjoittavat pienistä ympyröistä.

Lehtiön päähenkilö on mies, erotuksena näille aiemmin mainitsemilleni dekkarihahmoille (poislukien Sherlock Holmes). Miehet sinänsä ovat ihan jees, mutta jokin ronskeissa poliisisedissä vie mielenkiintoani pois. Johtuukohan siitä, että samaistun helpommin niihin keski-ikäisiin naisiin, jotka ovat yleensä suosikkieni päähenkilöitä? 

Lehtiö käyttää mukavasti rivejä maisemien ja ympäristön kuvailuun, siitä pidän kovasti. Enemmänkin, ja värikkäämmin sitä soisin tapahtuvan, outipakkastyyppisesti. Viime Porvoon visiitistäni on jo muutama vuosi, mutta hiukan alkoi houkutella uusintakäynti. Vinkiksi Lehtiölle: Porvoon kauniita maisemia ja matkailuvaltteja voi surutta käyttää hyväksi! 

Mutta mikä minussa on? Nimisokeus? J.K Rowlingin Paikka vapaana ja Minna Lindgrenin Ehtoolehto jo olivat tehdä tepposet nimien kanssa ja taas se iski. Minulla nimittäin kului surkean paljon energiaa siihen, että erotin Kutvosen ja Muhosen. Vielä kun kolmanneksi lisättiin Vuori (lisää u-kirjainta), piti palata kerran jos toisenkin tarkistamaan nimiä. Olkoonkin, että poliisikulttuuriin kuuluu armeijatyyppisesti sukunimillä puhuminen, käytetään sukunimiä kirjassa välillä muistakin henkilöistä.

Tässä esimerkki näistä nimistä (sivulta 127):

Muhonen oli huomannut Näätämön ja Kutvosen heittämät silmäykset uusimpaan tulokkaaseen, joka oli astunut huoneeseen Sääksmäen ja Muhosen vanavedessä.

Kirjassa on toki paljon myös naisia, heihinkin viitataan usein vain sukunimillä. Taidankin Helsingin kirjamessuilla etsiä Jaana Lehtiön käsiini Myllylahden osastolla ja kysyn häneltä nimivalinnoista. Ellen unohda. 

Kirjoitusvirheitä en huomannut, kirja on huolellista työtä, mutta seulasta on päässyt läpi hassu sana: minimaallinen (sivu 168, "...vaara tulen leviämisestä olisi minimaallinen..."). Tomin kanssa leukailimme sanan kanssa: onko minimaallinen lähes taivaallinen eli vain vähän maallinen? Ehkä se liittyy kirjassa taustalla olevaan hengelliseen yhteisöön. No, oikolukuohjelma päästää tuollaisenkin läpi, ihminen kai ei?

Jaana Lehtiön ensimmäistä dekkaria en siis ole lukenut. Tämä kakkonen on oikein lupaava. Opin jo, että Juha Muhonen on päähenkilö ja että häntä tehdään lukijalle tutummaksi. Muhonen - siis Juha - vaikuttaa oikein sympaattiselta hauskoine pullapaheineen. Hänen tyttöystäväänsä, Elleniin, viitataan ainoastaan etunimellä. Vielä kun Muhonen tehdään tutummaksi lisäämällä pieniä yksityiskohtia, hän kasvaa mainioksi dekkaripäähenkilöksi, johon voi olla helppokin päästä kiinni. 

Itse rikos (murha, sen verran paljastan) on aika tavanomainen, mutta yhteisö tuon rikoksen ympärillä on jo sangen kiehtova. Se lienee ihan kirjan parasta antia. 

Uutta kotimaista jännitysromaania kaipaavalle suosittelen Lehtiön Muhosdekkaria kivana lukukokemuksena ja jään odottelemaan kolmatta.

Jaana Lehtiö: Uutta auringon alla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!