Syykin on selvä. Pölynimurikauppias on novellikokoelma, ja siitä ei kai koskaan pääse yli eikä ympäri että novellit nähdään jonkinmoisina harjoituksina sitä oikeaa eli romaania varten.
Novelli on iltalenkki ennen maratonia. Novelli on tapas ennen pihviä. Novelli on esileikki. Novelli on ensiasunto, se on mopoauto. Siinä on apupyörät.
Pölynimurikauppiaan potentiaalista lukijakuntaa kaventaa lisäksi äiti-teema, puolet ihmiskunnasta vaihtaa kirjan Alistair MacLeaniin heti alaotsikon huomattuaan ettei uskottavuus mene.
Mutta Pöyliön kirja kannattaa silti lukea, sillä tarinat ovat huikeita. Riehakkaanroisit jutut ovat täynnä hienoja huomioita ja kielikuvia, ja mielikuvituksen lennokkuudessa ei ole tingitty: kuollutta äitiä kuljetetaan säkissä pierujen säestämänä, ja elävillä äideillä on pallo hukassa tai mopo keulimassa.
Ja sitä paitsi viimeinen novelli kietookin yllättäen tarinat yhteen, niin ettei teos oikeastaan olekaan ihan oikea novellikokoelma vaan vähintään hipoo romaanin rajoja.
Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä
Atena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!