Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että Haruki Murakamin kirjoista otetaan miljoonapainoksia ja mies oli esillä tämänvuotisissa kirjallisuuden Nobel-palkinnon ennakkospekulaatioissa.
Tuore Värittömän miehen vaellusvuodet on kyllä kurinalainen teos, ja sanat kuten yksinkertainen ja vaatimaton esiintyvät usein kirjassa kuvaamassa ihmisiä ja tapahtumia. Mutta kun Murakami herättää odotuksen, jotain myös tapahtuu! Asiat selviävät, ihmiselle uskalletaan puhua, puhelimeen vastataan.
Juoni etenee.
Ei ihme että nobelia meinaa pukata ja "kansainvälinen suosio on huikea", kuten kansilehdellä tokaistaan. Ilmiö on samankaltainen kuin jos autoon asennettaisiin yllättäen moottori.
Tosin ihan loppumetreillä puhelimeen ei enää uskalleta vastata. Pitäähän Murakamin kuitenkin todistaa japanilaisuutensa, ettei ihan rikkuriksi leimattaisi.
Värittömän miehen vaellusvuodet on hieno teos. Murakamin kielessä ei ole mitään kikkailevaa, mutta tenhoavaa se on kyllä, ja Raisa Porrasmaan suomennos on hieno. Murakami kirjoittaa mielenkiintoisia pieniä ja keskisuuria tarinoita, joissa päädytään isojen, elämänkokoisten asioiden äärelle. Keski-ikäistyvän tyhjyyden tunne lienee kaikille tuttu, siksi tekstiin on helppo samastua.
Ja onhan kirjassa pitkä Suomi-jakso - tosin suomalaisuudella sinänsä ei ole erityisempää tehtävää, se on vain yksi näyttämö yhdessä kohtauksessa. Lazar Bermanin soittama Lisztin Vaellusvuodet-pianokappale kulkee yhtenä runkona kirjassa, mikä on myös mukavaa, klassinen musiikki kun ei kai viime aikoina kirjallisuudessa ole kovasti juhlinut.
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Tammi
Keltainen kirjasto
Murakamin kirjat kätevästi ilman postikuluja Bookysta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!