Vadelmavenepakolaista on esitetty näyttämöllä Suomessa jo useammassakin kaupungissa, mutta harmikseni en ole aiemmin teatteriin päässyt sitä katsomaan. Tänä syksynä Turun kaupunginteatteri otti ohjelmistoonsa tämän ihanuuden ja sitähän piti päästä katsomaan.
Myöhästyin lipunostossa ja hyvät arviot saaneen ensi-illan jälkeen ensimmäisille viikoille oli aika turha yrittää saada useita lippuja, ainakaan vierekkäin. Päädyinkin menemään teatteriin yksin ja lupasin viedä kirjan lukeneen teinin teatteriin vielä tänä syksynä.
Turun kaupunginteatterin evakon aikana näytäntöjä on Logomon lisäksi Linnateatterissa. Linnateatteri huokuu laatua ja pientä mittakaavaa ja olikin mukavaa päästä tutustumaan toisen teatterin tekemään produktioon Linnateatterin puitteissa. Tai no, miten sen nyt ottaa, toisen ja toisen. Ehkä en ollut ainoa, joka miettii, että sieltä Linnateatteristahan se Kouki on peräisin, joten laatu lienee taattu.
Käsiohjelma sai heti hymyn huulille. Ruotsin lipun mallinen - kepin nenässä - ohjelmalehtinen toi heti maaotteluhenkeä. Heja Sverige! Käsiohjelma muuten kannattaa ehdottomasti ostaa. Miika Nousiainen kertoo siinä hauskasti, minkä kohtauksen (joka muuten elää läpi koko näytelmän) hän kirjoitti yksinomaan näytelmäkäsikirjoitukseen. Siitä ei nimittäin kirjassa puhuta halaistua sanaa!
Aulassa oli saavuttuani huolestuneen näköisiä seurueita parikin. Ymmärsin kiihkeästä puhelinkeskustelusta, että seurueista osa oli erehtynyt menemään Logomoon ja oikeaan osunut osa seurueesta jännäsi, pääsisivätkö kaikki paikalle. Näytännön jo alettua ketään ei päästetä sisälle ennen väliaikaa. Tiukka peli. En tiedä, olivatko viereeni paikat varanneet näitä radan varteen harhailemaan jääneitä, sillä tyhjää siinä oli usean paikan verran myös väliajan jälkeen. Vähän harmitti, sillä siihen olisi nimittäin hyvin mahtunut teini jos toinenkin. Tuosta kuitenkin voidaan päätellä, että tieto kaupunginteatterin muutosta Logomoon on mennyt liiankin hyvin perille.
Ja sitten päästiin aloittamaan. Reunapaikaltanikin näki kaiken oikein hyvin. Mikko Virtanen marssi katsomon halki näyttämölle ja aloitti. Kouvola ja tuulipukuiset vanhemmat tuotiin esille juuri niin sopivasti, että kukaan ei taatusti katsomossa olisi halunnut sieltä olla kotoisin. Tai pukeutua tuulipukuun.
Ruotsalaisuus ja sen vertaaminen suomalaisuuteen hersytti yleisön nauruun kerta toisensa jälkeen. Ja hihitykseen. Ja sellaiseen - tiedättehän - hekotukseen, joka taukoaa vain hengenvedon ajaksi jatkuakseen taas kahta kovempana ja josta osa on sitä ihanaa vapautunutta naurua, kun naurunsa keskellä tajuaa, että muutkin nauravat ja että nauraa saa ja että tämähän on ihanaa. Ja nauraa tosiaan saimme. Miten ne ruotsalaiset puhuvatkaan meille suomalaispoloille englantia vaikka kerta toisensa jälkeen yritämme solkata ruotsia. Miten siellä Skansenilla jaksetaankaan yhteislaulaa. Ja ovatko suomalaiset pelkkää kliseetä? Entäpä ruotsalaiset?
Linnateatterin lavalla on Vadelmavenepakolaisessa monologeihin tottuneelle teatteriyleisölle suorastaan ahdasta. Tai ainakin siellä on useampia näyttelijöitä, nimittäin kuusi. He esittävät toki vielä useampia rooleja, mutta tällä kertaa lavalla on aika meno.
Kun näytäntö päättyi, ulos valui iloinen yleisö. Ulkona satoi vettä kaatamalla - suomalaistyyppisesti - mutta aika moni taisi saada useammankin vuoden pidemmän elämän niillä nauruilla. Kyllä näytelmässä vakavampikin puoli oli tai ainakin syvällisempi ajatus. Suomi ei sittenkään ole pöllömpi paikka ja suomalaisetkin taitavat olla aika reiluja. Niin, ja ruotsalaiset eivät ajattele ollenkaan ikävästi meistä.
Vadelmavenepakolainen oli nappisuoritus. Se nauratti juuri niin kuin pitääkin ja vähän vielä päälle. Nauratti niin, että sitä muistelee mielellään vielä pitkään. Ei suurta tunteenpaloa mutta onneksi ei pitänytkään. Näyttelijät hoitivat työnsä moitteettomasti, Aleksi Meaneyn ohjaus oli ymmärtänyt asian oikein ja Stefan Karslssonin esittämä Mikko Virtanen - eli Mikael Andersson oli aito kuin mikä. Mikko Rasilan Mikael Andersson oli myös vallan mainio. Aion mennä vielä toistekin sitä katsomaan, kunhan liput saan useammallekin perheenjäsenelle.
Vadelmavenepakolainen
Turun kaupunginteatteri, Linnateatteri
Käsikirjoitus: Mikko Nousiainen
Ohjaus ja sovitus: Aleksis Meaney
Kuulostaapa hyvältä versiolta! Itse olin katsomassa näytelmää KOMissa keväällä ja pidin kyllä, mutta en varauksettomasti. Ehkä siksikin, että kirja ei tuntunut lukiessa niin läheiseltä vaikka nauroin kyllä sekä kirjaa lukiessani että esityksessä. Toivottavasti pääsette teinin kanssa katsomaan!
VastaaPoistaTäytyy vielä mainita, että Turussa kyllä osataan tämä käsiohjelmien teko. Kolme musikaalia olen siellä nyt käynyt katsomassa ja kaikkien käsiohjelmat ovat olleet huikean upeat.