Turun Sanomat nosti isosti, koko sivun jutullaan, mielenkiintoisen oloisen opuksen silmiini.
Opettajilta armovitonen peruskoululle pureutuu peruskoulun 2000-luvulla kohtaamiin muutoksiin, ja se lähtee liikkeelle Tommi Kinnusen kolumnista: kun peruskoulua muutetaan, koskaan ei kysytä opettajilta. Tai jos kysytään, meitä ei kuitenkaan kuunnella.
Nytpä kuunnellaan. Mitä mieltä opettajat ovat muutoksista?
Vastaus tulee jo kirjan kansikuvassa. Kaikki muutokset saavat erittäin alhaiset arvosanat. Digitalisaatio on muutoksista parhain, mutta senkin arvosana on vaivainen seiska puoli. Muuten menee sitten heikosti, siellä vitosen hujakoilla.
2000-luvun alussa oltiin Pisa-huipulla, ja kouluissa ramppasi väkeä ympäri maailmaa ottamassa oppia suomalaisesta kouluihmeestä. Sitten on menty alas. Ei niin kovaa kuin joskus uutisoidaan, mutta suunta on laskeva joka tapauksessa. Yhdeksäsluokkalaisten keskimääräiset koulunkäyntivalmiudet ovat romahtaneet.
Kirjan rakenne ja idea on selkeä. Kannessa mainitut muutokset käydään läpi yksi kerrallaan, ja opettajat pääsevät ääneen sekä kyselyssä että haastatteluissa. Lopuksi tehdään yhteenveto ja esitellään mm. peruskoulun ahdingon syyt kuutena teesinä.
Opettajien työmotivaatioon vaikuttaa negatiivisesti neljä tekijää: hallinnollinen kuormitus ja ylimääräiset tehtävät, liiallinen työmäärä ja resurssien puute, oppilaisiin ja vanhempiin liittyvät haasteet sekä johtamisen ja rakenteiden ongelmat. Työmotivaatiota kasvattaa sen sijaan oikeastaan vain yksi tekijä, pedagoginen merkityksellisyys.
Hyviä huomioita tulee paljon.
”- - ’hankehumppa’ - - voidaan nähdä opetushallituksen epätoivoisena yrityksenä sellaisten keinojen etsimiseen, joilla se voisi edes uskotella vaikuttavansa kouluihin ja kuntiin.”
Yllättävä sen sijaan on tämä johtopäätös: ”on vakavasti harkittava luopumista ylemmän tason opiskelupaikkojen rajoituksista erilaisin pääsyvaatimuksin”. Tekijät kannattavat siis keskieurooppalaista mallia, jossa kaikki pääsevät sinne, minne haluavat. Tälle ei taida ymmärtääkseni kovin laajaa kannatusta olla Suomessa.
Muutama muukin erikoinen juttu kirjassa on. Kirjan tekijät ovat kyselleet opettajilta yleisistä muutostrendeistä, jotka eivät ole jokaisen opettajan työssä välttämättä näkyneet ollenkaan. Esimerkiksi meillä Luostarivuoressa ei ole avoimia tiloja, joten meiltä tuskin kukaan vastaisi tilojen menneen huonompaan suuntaan. Tutkimusasetelma vaikuttaa siksi hiukan kummalliselta.
Ja missä on Pasi Sahlberg ja kirjansa Suomalaisen koulun menestystarina ja mitä muut voivat siitä oppia? No on tuo kirja sentään lähdeluettelossa, mutta olisi sen voinut leipätekstissäkin ihan mainita, niin merkittävä kirja on kyseessä.
Ville Pernaa, Risto Rinne, Hannu Simola ja Erika Carlson: Opettajilta armovitonen peruskoululle
Siltala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!