Tämä blogikirjoitus liittyy Ylen Kirjojen Suomi -hankkeeseen itsenäisyytemme juhlavuonna. Ensimmäinen kirjoitus julkaistiin eilen Kirsin Book Clubin sivuilla, sain kunnian olla toinen. Vuoden mittaan julkaistaan juttuja 101 kirjasta, sarjan aloittaa Ilkka Remeksen tuore Kiirastuli.
Kyllä on Ilkka Remes laiska mies. Kun tavallinen prosaisti tekee taustatyötä romaaniin, hän perehtyy monenlaisiin historiallisiin lähteisiin ja tietokirjoihin - sen jälkeen kun on ensin lukenut kaikki oman genrensä klassikot sun muut. Remeksen taustatyö sen sijaan hoituu aamupalapöydässä lehteä lukiessa, koska kaikki tarvittava on päivän uutisissa.
Laiskuus on tietenkin harhaa: kyllä Remes on taustatyönsä tehnyt. Monenlaiset sotilas- ja muut viranomaisasiat sekä miljööt ovat paikallaan ja yksityiskohdat uskottavia. Vain yksi on jäänyt hiomatta: sivulla 19 mainitusta kamerapuhelimesta ei ole kukaan tainnut puhua enää vuosikausiin.
Se, että Remeksen kirjat ovat niin vahvasti tässä ajassa kiinni, helpottaa lukijan osaa, koska me kaikki elämme samassa uutisvirrassa, ja siksi pelotkin ovat yhteisiä. Kuka tahansa kykenee eläytymään Remeksen kuvaamaan dystopiaan pelottavasta ja kierosta Venäjästä ja islamilaispakolaisista.
Samaisesta syystä kirja lienee päätynyt vuoden kirjaksi 2016.
Kiirastuli on tuttua Remestä: lyhyitä ja ytimekkäitä lukuja, paljon actionia ja tiukkoja tilanteita. Tarina on kaikki kaikessa, kielen tai muodon taidetta tai meheviä hahmoja Remes ei yritäkään saavuttaa. Ja näillä varauksilla Remestä voi kyllä nimittää tarinankerronnan mestariksi. Kuten kirjailija itse kirjoittaa sivulla 302, Kiirastulenkin "kauhuskenaario on täysin looginen ja uskottava". "Venäjän doktriiniin kuuluu käydä mahdolliset sotansa puskurivaltioiden alueella, ei omallaan" (s. 339), ja siksi Suomen sijainti Venäjän kyljessä on koko kerronnan - ja Remeksen tuoreimpien teosten menestyksen - syy ja ydin. Kaikki on niin mahdollista.
Remes on myös äärimmäisen turvallinen mies. Siellä missä kriisi on todellisuutta, ei dystopioita tai edes dekkareita kirjoiteta. Niin kauan kuin Remes kirjoittaa ja kirjakaupan hyllyssä näkyy tuttu teksti, voimme olla varmoja siitä että oikeassa elämässä asiat ovat aika hyvin. Sota tai laaja pakolaiskriisi muuttaisi Remeksen tuotannon todellisuudeksi, ja siihen päättyisi tällainen kirjallisuus.
Remes ei juuri noudata "näytä, älä kerro"-maksiimia yksittäisissä kohtauksissa, kerronnan nopeus ja tiivis tapahtumavyöry ei oikein anna mahdollisuutta moiseen. Mutta sepä ei haittaa, koska maksiimi toteutuu teoksen kokonaisuudessa, jossa Remes näyttää mitä pahimmillaan voi nykymenosta seurata.
Mutta mitä ovat alussa mainitut genren klassikot? En tiedä. Nykypäivänä tällaista uutisproosaa kirjoittaa moni, mutta millainen on lajin historia? Olavi Paavolainen kirjoitti oman aikansa kuvaa kirjoihinsa, mutta niissä ei faktaa viety samalla tavalla fiktiivisiin ulottuvuuksiin, vaan niiden tehtävä oli journalistinen tiedonvälitys. Nyt tieto kulkee nopeasti ja aika on eri.
Ilkka Remes: Kiirastuli
WSOY
Tämä on hieno kiteytys: "Niin kauan kuin Remes kirjoittaa ja kirjakaupan hyllyssä näkyy tuttu teksti, voimme olla varmoja siitä että oikeassa elämässä asiat ovat aika hyvin."
VastaaPoistaTosin en lue Remestä, kauhukuvia pukkaa irlisti ihan tarpeeksi. Yhden luin ja siihen se jäi.
PS. olette jotenkin mystisesti pudonneet niiden blogien listalta, joita seuraan. Korjaan tilanteen.
Juu ei mullakaan Remekset ole ihan lukulistan kärkipäässä, mutta vaihtelu virkistää. Ja edellisen kirjan kauhukuva oli aika hyinen.
PoistaMainio juttu, Tomi! Juuri noista syistä varmaan en ole saanut yhtään Remestä luettua, olen kyllä kaksi kertaa yrittänyt. Mutta hienoa on, että häntä niin laajasti luetaan, niin meillä kuin maailmalla. Tosi laiska kirjailija :-) Meinaakohan tuo loppu sitä, että jatko-osaa pukkaa?
VastaaPoistaJoo, jatkoa on tulossa. Ehkä luen, ehkä en. En ainakaan toistaiseksi kuulu siihen miessakkiin joka saa automaattiremeksen isänpäivänä.
PoistaVäitänpä, että Remes on nimenomaan ahkera mies. Hänen kirjansa vaativat valtavan oaljon taustatyötä, paljon enemmän kuin taideproosan keskimääräinen romaani. Remestä nimenomaan arvostan siinä että hän jaksaa ottaa asioista ihan oikeasti selvää, päinvastoin kuin muut suomalaiset taiteilijat, jotka yleensä toistavat papukaijan Vihreä Lanka lehden pääkirjoituksia (siltä se ainakin tuntuu). Kukahan tässä laiska on? Remeksen kirjallisesti ohuudesta toki olen samaa mieltä, mutta eihän hän sen korkeammalle tähtääkään.
VastaaPoistaHilpeä kuvasarja lukijasta, kiitos! Napakasti luonnehdit kirjan ytimen ja lähtökohdat. Koska en ollut lukenut edellistä Remeksen romaania, tunsin Kiirastulessa olevan jotain, jota on aiemmin kerrottua, ja todella, se jäi kesk
VastaaPoistaMä luen aina harras ilme kasvoilla mutta Taina onnistui jotenkin vissiin photoshopilla hilpeistämään mut.
Poista