Luulin että olen joskus lukenut Monika Fagerholmia, mutta totuus taitaa olla, etten ole.
Kas kun jossain sanottiin, että Fagerholmin kieli olisi kaikkialla samankaltaista, omanlaistaan. Luettuani Kuka tappoi bambin? -kirjan voin sanoa, että en ole tällaista kieltä ennen lukenut, missään, koskaan.
Omalaatuinen kertojanääni tulee nimittäin heti esiin, ja se on komeaa. On valtavasti toistoa, sanojen, sanaparien, fraasien, jopa tapahtumakuvausten toistoa. Teksti poukkoilee kurittomasti ja villisti sinne tänne, ja toistuvat lauseet saavat uusia merkityksiä toistuessaan. Erilaisia välimerkkejä viljellään kuin rypsiä pellolla.
Tähän tapaan: ”Ei, ei! Ei hän rakasta Gustenia enää, mutta silti, kaipaa, joskus niin että tekee kipeää… Jotain mitä heillä oli yhdessä, sitä ajoittaista kepeyttä, adults by daylight… Just kids.”
Tämä on vaativaa luettavaa, mutta niin kuin vaativat tekstit yleensä ovat, myös erittäin antoisaa. Eivät sanat ja lauseet sattumalta näin ole järjestyneet. Näin niiden pitääkin olla, juuri näin. Mietittyinä paikoilleen, silti keveinä.
Juoni ei ole juoni perinteisessä mielessä, vaan se on henkilöhahmojen syventämistä palanen kerrallaan. Kaiken taustalla on joukkoraiskaus, josta ei aluksi puhuta juuri mitään. Synkkä pohjavirta kuitenkin lähtee liikkeelle aivan alkumetreillä, kun muiden lauseiden seassa on yhtäkkiä: ”Raaka joukkoraiskaus Annelise Häggertin kotona.”
Vasta kirjan puolivälissä aletaan sitten syventyä tuohon raiskaukseen ja sen seurauksiin. Itse tekoa ei juuri kuvata, vaan kaikkea sen ympärillä. Ihmiset ja heidän kohtalonsa tulevat tutuiksi, syvällisesti ja ilmavasti. Suomentajan työ ei ole ollut helppo, Laura Jänisniemi on tehnyt mainion työn.
Hieno teos.
Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?
Suom. Laura Jänisniemi
Teos
