perjantai 12. syyskuuta 2014

Mysteerifanin härnäämistä

Suhteeni Vera Valan Arianna de Bellis -dekkareihin on ollut hiukan kahtiajakoinen. Sarjan toisen dekkarin kohdalla aloin jo lämmetä, vaikka ykkösen olin jättänyt kesken. Nyt kolmosen kohdalla taidan olla koukussa.



Sain Veran Valan uusimman, Villa Sibyllan kirous -nimisen dekkarin kustantajalta, Gummerukselta ja lupasin kirjoittaa oman arvioni. Päähenkilö on edelleen Arianna de Bellis ja tapahtumat sijoittuvat Roomaan. Nautin kovasti maisemakuvauksista, kuten mm. Outi Pakkasen kirjojen kohdalla on käynyt selväksi. Rooman osalta nautinto ei ole aivan yhtä syvää ja syytä yritin pohdiskella. Päädyin siihen, että Helsinki-aiheiset ympäristökuvaukset ovat minusta ihania, koska olen itse asunut Helsingissä. Roomassa en ole vielä käynyt, joten paikkojen ja maisemien kuvailut menevät varmaankin vähän hukkaan. Toisaalta on mainiota, että Vera Vala ei sorru vain maalailemaan ihastuttavia maisemia ja historiallisia monumentteja, vaan hän hän kertoo myös rosoisemmista seuduista ja roomalaisesta arjesta.

Kirjasarjassa on kussakin oma rikoksensa, jota selvitellään ja joka selviää yhden kirjan lukemalla. Sen lisäksi sarjassa on taustalla Ariannan oma mysteeri, muistinmenetyksen peittämät vuodet Etelä-Amerikassa ja sen aikaiset tapahtumat sekä pelottava ja kiehtova hahmo, el Lobo. Edellisessä kirjassa harmitti tuo hämärän peitossa oleva aikakausi, johon viittailtiin vähän sisäpiirinomaisesti. Nyt vyyhti jo hiukan paljastuu, mikä on lukijalle palkitsevaa.

Toinen kirjasarjan läpi kulkeva mysteeri on Ariannan oman isän tausta. Tai no, ehkäpä ykköskirjassa sitä valotettiin enemmän, mutta sitäpä en jaksanutkaan kahlata läpi. Tässä kirjassa viittaillaan isän menneisyyteen tavalla, joka jäi vähän vaivaamaan. Kakkososassa vastaava sivuhuomautuksen osassa oleva osa juonta oli moottoritien tunnelityömaa, joka aktivoi ympäristöihmisiä. Siihen ei kolmososassa enää palattu.

Olen jäänyt Dan Brownin ja hänen sukulaissielujensa pauloihin salaseurojen ja muinaisten mysteerien maailmaan. Einstein ja astrofysiikka innostuttivat aiemmin tänä kesänä. Villa Sibyllan kirouksessa raapaistaan harmillisen pintapuolisesti kulttia nimeltä Legio Sacrorum sekä mithralaisuutta. Voihan nenä. Tuolla lailla ei saisi härnätä, sillä nyt tuo minua kiinnostava aihepiiri jäi aivan kummallisen ohueksi. Vai voisikohan olla mahdollista, että seuraavassa kirjassa sitä avattaisiin enemmän? Voi kunpa, mutta pahaa pelkään, sillä Vera Valalla nuo sivu- ja taustajuonet eivät oman kokemukseni mukaan välttämättä jatku. (Ja kirjan lukemisen jälkeen piti taas vähän googlailla mm. Illuminatia, kun niin mukavasti aihepiiriin pääsin.)

Outi Pakkasen kanssa samansukuisuutta löytyy paitsi maisemakuvauksissa niin myös ruokakuvauksissa ja ruoanlaittovinkeissä. Uunipastaa täytyy ehdottomasti kokeilla pian (ja ei, se ei ole yhtä kuin kotoinen makaronilaatikko).

Luen ilman muuta seuraavankin Vera Valan dekkarin, se on varmaa. Mutta toivon, että jatko-osassa karsitaan tarpeettomia sivukotkotuksia ja keskitytään syventämään kirjaan valittuja aiheita. Kolmososan sivumäärä 426 on ihan hyvä, mutta lisääkin saa olla, jos mukaan mahtuisi jokin mukava salaseura ja ajanlaskun alun mysteeri.



Vera Vala: Villa Sibyllan kirous
Gummerus

Vera Valan kaikki dekkarit Bookysta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!