En muista, olenko aikaisemmin lukenut Märta Tikkasta. Jos olen, se lienee tapahtunut yliopistossa, kotimaisen kirjallisuuden opinnoissa.
Vuosisadan rakkaustarina (1978) on runokirja. Toisin kuin SIGin samannimisessä biisissä kirjan nimessä on vahvasti ironinen sävy. Aiheena on kirjailijan suhde alkoholistimieheensä Henrik Tikkaseen, puolisot tunnetaan toisilleen nokittelevista teksteistä.
Tämä kirja on eräänlainen autofiktion huipentuma: ilman tietoa kirjan taustoista se ei olisi oikein mitään. Tai siis ainakaan minun silmissäni se olisi pelkkä monotoninen valitusvirsi.
Ja samalla se on kirjallisesti ansiokas. Melkoinen paradoksi siis.
Kirjassa on harvinaisen selkeä rakenne: alun suorasanaisuudesta ja yksinkertaisuudesta edetään abstraktimpaan suuntaan. Alussa teksti on vaikka tällaista:
”Jos tämä juomakausi ei ole / viimeinen / minä lähden // Jos ilkeydet kohdistuvat / lapsiin / minä lähden”.
Lopussa esimerkiksi tällaista:
”Luulevat että minä / Rohkeudesta / valitsen taistelun // ei, pakkohan minun on / yrittää muuttaa // Luulevat että minä / ilokseni / valitsen haasteen”.
Kovin moniulotteinen tämä teos ei siis ole, mutta sitäkin yhtenäisempi. Ja yhtenäisyyshän on se, mikä taiteessa merkitsee.
Taitto- ja kirjoitusvirheitä e-kirjassa on hiukan.
Hiukan on runokirjassa liikaa.
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Suom. Eila Pennanen
Tammi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!