Näin lyhyet kirjat pitäisi kieltää...

...koska 544 sivua on liian vähän.

David Lagercrantz oli vielä hetki sitten nimi, joka ei minulle sanonut mitään. Muistin toki kuulleeni, että Stieg Larssonin Millennium-sarjalle (jota ei enää trilogiaksi kutsuta) oli tulossa jatkoa uuden kirjailijan jatkaessa tarinaa. Nyt Lagercrantzin nimi Turun Kirjamessujen ohjelmaluettelossa sai minut ympyröimään kellonajan innoissani ja aion taatusti olla paikalla. 

Tomi oli kuullut, että Lagercrantzin kynänjälki on erilaista kuin Larssonin. No daa. Mieluummin näen kirjasarjan jatkuvan kiinnostavasti enkä niin, että kirjailijalta menee osa energiasta toisen maneerien pohtimiseen (vaikkei Larssonia voikaan maneereista muistaa). Nyt on pakko sanoa, etten uhrannut Se mikä ei tapa -kirjaa lukiessani hetkeäkään Larssonin muistelemiseen.

Tarinassa Millennium-lehdellä on jälleen haasteita ja Mikael Blomqvistin uran alamäkeä pohditaan. Erika Berger on ehkä pienemmässä roolissa kuin aiemmin, mutta Micke voi häneen edelleen luottaa täysin. 

Ja Lisbeth. Yhä vihaisena, yhä ylivertaisen älykkäänä ja oikeamielisenä. Yhtä taitavana kuin aiemminkin. Tällä kertaa myös lapsenvahtina.

Tekoälytutkimus, NSA, alkuluvut ja elliptiset käyrät viuhuvat kirjassa kiehtovaa tahtia. Kirja on jännä, aivan mahdottoman jännä. 544 sivua on aivan liian vähän, puolivälissä aloin jo himmailla ja hidastella tahtia ja silti luin kirjan kahdessa päivässä. No okei, kaksi iltaa vierähti yön puolelle, mutta kun ei tätä voinut mitenkään laskea käsistään. 

En lähde juonesta kertomaan muuta kuin että Lisbethin menneisyydestä nousee haamuja ja sekös vasta on henkeäsalpaavaa. Ja surkuttelen, että tämäkin Lagercrantz - vaikka kirjoittamaan tottunut pitkän linjan kirjalija ja toimittaja onkin - kirjoittaa hitaammin kuin minä luen, sillä jatko-osahan tälle selvästi on tulossa, mutta ehkä ei kuitenkaan vielä täksi jouluksi. Harmi.

David Lagercrantz on Turun Kirjamessujen Agricola-lavalla lauantaina 3.10 klo 13.10.

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa

WSOY