8-vuotiaani lukee yleensä ihan mielellään ja Ristot ovat kuuluneet mielikirjoihin. Nyt kuitenkin päätin ottaa kirjan iltasatukirjaksi, koska halusin itsekin sen lukea. Ja se kannatti! Yleensä poikani mankuu "vielä yhtä lukua", mutta nyt kysyinkin kahtena iltana, "saako äiti lukea vielä yhden luvun". Kolmantena iltana posotin suoraan kirjan loppuun.
Juu, kirja on jännä. Ja hauska. Nelli ja Risto löytävät muinaismuiston, sormuksen. Sormus katoaa useaan kertaan ennen kuin arkeologi saa löydön julkistettua. Elvi-täti on oma itsensä, myös inhimillinen puoli paljastuu. Lennart ja Rauha touhuavat ja saavat aikaan hassuja tilanteita.
Sen kummemmin juonta paljastamatta täytyy sanoa, että näiden parissa viihtyy edelleen aikuinenkin. Nopolan sisarukset osaavat Risto Räppääjä -maailman sujuvasti eikä tarina tunnu kuluvan, vaikka Ristoa olemmekin seuranneet jo pitkään. Mistäköhän saan tekosyyn lukea uusia Risto Räppääjiä, kun tuo nuorimmainenkin tuosta kasvaa?
Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja yöhaukka
Tammi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!