Hyvän kirjan tunnistaa kyllä

Hyvälle kirjalliselle teokselle löytyy monenlaisia kriteereitä:

Tiukka rajaus. Hyvässä kirjassa pysytellään yhden teeman ympärillä eikä viuhdota sinne tänne. Monia esikoiskirjoja varsinkin vaivaa se, että kaikki elämänviisaudet pysitään ahtamaan samaan opukseen.

Yleispätevyys. Hyvä kirja on sellainen, jonka aihe kiinnostaa ja koskettaa ketä tahansa lukijaa, ikään, asemaan tai sukupuoleen katsomatta.

Omaperäisyys. Hyvän kirjan tunnistaa aiheesta, jossa on jotain ainutlaatuista ja erityistä.

Viihdyttävyys. Hyvän kirjan seurassa viihtyy, parhaillaan jopa flow-tilaan asti.

Emotionaalisuus. Hyvä kirja vetoaa tunteisiin ja herättää niitä - mitä nämä tunteet sitten ovatkaan.

Jämäkkä rakenne. Hyvässä kirjassa rakenne ei ole itsetarkoitus, mutta selkeä runko osoittaa tekijän tietävän mitä tekee.

Pauli Hirtolahden sarjakuvateokset Kakka-ukko ja Kakka-ukko 2 täyttävät yllä mainitut hyvän kirjan kriteerit muitta mutkitta. Jokainen kolmen kuvan strippi käsittelee vain ja ainoastaan kakkaa. Yleispätevyys on tullut todistettua, kun pienimmätkin perheenjäsenet ovat lukeneet molemmat kirjat yhdeltä istumalta - istunnot on voinut hoitaa muuallakin kuin wc:ssä. Omaperäisyys käy ilmi teosten nimistä. Viihdyttävyyttä löytyy, flow-tilaan pääsee jo parin kakan jälkeen. Emootioistakaan ei ole puutetta, ja rakenne pysyy kasassa kun kaikki pitää sanoa kolmessa ruudussa.

Suosittelen koko perheelle. Lämpimästi.

Pauli Hirtolahti: Kakka-ukko
Pauli Hirtolahti: Kakka-ukko 2. Kakkoshätä
Sammakko

Itkettävän ihana Mielensäpahoittaja

Uusi Mielensäpahoittaja on aivan varmasti Tapaus isolla teellä. Jopa oma teinini on lähes koukussa Mielensäpahoittajaan mikä on mielestäni hyvä saavutus. Kun pari viikkoa sitten näin kirjakaupassa kassalla tyrkkypinossa Tuomas Kyrön uusia Ilosia aikoja -kirjoja, oli heräteostos lähellä. Hillitsin itseni ja päätin toivoa kirjaa lahjaksi, mutta toisin kävi. Ihana, ihana Jyrkkälän lähikirjasto ei koskaan petä! Tyrkkyhyllyssä oli uutuus toisensa jälkeen heti kesätauon jälkeen (näin olin vähän uumoillutkin). Jokerilainaksi (=kahden viikon laina) sain Mielensäpahoittajan lisäksi Gillian Flynnin uutuuden Paha paikka.

Tähän alkuun pientä vuodatusta taas kirjastojen supistuneista aukioloajoissa. Piskuinen Jyrkkälän lähikirjasto on ihan mahtava paikka. Mutta sen aukioloajat vaihtuvat jatkuvasti eivätkä mitenkään parempaan suuntaan. Kyllä ei ole hyvä asia lukemisen hankaloittaminen. Nyt kirjasto on avoinna enää maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 10-16, mikä ei työssäkäyville ole kovinkaan ystävällinen aika. Lasten ja nuorten osasto on ihan mahtava ja meille aikuisille niitä uutuuksia tuntuu piisaavan. Jos asut Turussa ja kykenet näihin aukioloaikoihin, käytä ihmeessä hyödyksesi! Kirjaston palveluja voi käyttää (lainausautomaatti ja palautuslaatikko) myös nuorisotalon aukioloaikoina, jolloin ovi on siis auki. Ne ajat sitten täytyy selvittää erikseen. Senkin aion kyllä testata!

Ilosia aikoja on iloinen kirja. Se on ihana. Siitä tuli ihan itkettävän hyvälle mielelle vaikka päähenkilö valmisteleekin omia hautajaisiaan: rakentaa oman arkkunsa, kirjoittaa muistopuhetta ja suunnittelee testamenttia. Tyrskin ääneen lukiessani ja mieheni siinä vierelläni jonkin paljon synkemmän opuksen parissa ihmettelikin epäuskoisena, että kyllä ei voi kirja olla noin ääneennaurettavan hauska. Kyllä voi, ja nyt, kun hänkin on omalla lukukierroksellaan, saan kuunnella ihan samaa hihittelyä.

Kepattiakin saa Sysi-Suomesta ja matkan varrella tutuksi tuleva sivistynyt lättähattu tuo yllättävyydessään tapahtumia ihan uudelle tasolle. Pidän ihan mahdottomasti siitä, miten tämä konservatiivisuuden ruumiillistuma, lattialämmityksestä rappion näkevä ukkeli ei kuitenkaan vajoa millään tapaa ahdasmielisyyteen. Ja lopussa selviää, miten ukkeli ei kertakaikkiaan ole konservatiivinen, uutta kaihtava tai erilaisuutta pelkäävä. Lopussa teki mieli itkeä ja hyppiä samalla tasajalkaa riemusta ja ilosta. Lisää näitä, kiitos. Sysi-suomalaisuus on sitä Suomea, jossa arvostetaan vanhasta kaikkea hyvää (ja toisinaan vähän vähemmän säilyttämisen arvoista näin ei-niin-suuren jaakkoteppo-fanin näkökulmata) ja nähdään uudessa myös hyvää. Jos haluat iloa päivääsi, nappaa tämä kirja kirjakaupasta tai hae ensi viikolla palautettuani sen Jyrkkälän lähikirjastosta.

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
WSOY

Kovasti halusin tykätä

Kesän aikana on dekkaria ja trilleriä käynyt yöpöydällä kääntymässä. Olen lukenut vauhdilla ja nälkäisesti, paljon muuta kun en sairastaessa voi tehdä. Ehkä sairastelun synkkyyden takia olen pyrkinyt karttamaan synkkiä kirjoja siinä täysin onnistumatta. Saana Saarisen Siirtolapuutarhan varjoissa ei ollut synkkä kirja, vaikka dekkari onkin ja ruumiskin löytyy.

Kirjan kustantaja on Luovinet osk. eli helsinkiläinen luovien ihmisten osuuskunta. Kirja on ilmestynyt vuonna 2010 ja kirjastossa näitä oli hyllyssä kaksi kappaletta. Hetken luettuani piti kirjailija ja kirja googlata ja selvisi, että kyse on kirjasarjasta, jonka ensimmäinen osa minulla siis käsissäni oli. Yleensä luen kirjan sen kummemmin taustoja selvittämättä enkä halua saada ennakkovaikutteita muiden bloggarien mielipiteistä, mutta nyt oli pakko tehdä hienoinen poikkeus. Jo kirjan alussa päähenkilö Viola Glas viittää niin monta kertaa aiemmin tapahtuneeseen "Hämevaaran murhaan", että ajattelin erehtyneeni ja ottaneeni hyllystä sarjan kakkososan. No en ollut erehtynyt. Tapa, jolla aiempaan murhaan viitataan, on niin kummallinen, että se häiritsee. Nuo viittaukset, sellaiset sisäpiirityyppiset maininnat eri henkilöiden suusta, ovat kummallisia. Ne eivät vaivaa kiehtovalla tavalla, joka houkuttelisi tietämään lisää (no okei, ihan vähän) vaan häiritsevästi.

Teksti ei solju, se on liian runsasta ja poukkoilevaa, mutta lukija kykenee pääsemään tunnelmaan mukaan. Tämä kirja ei siis ole synkkä. Se sijoittuu pääosin siirtolapuutarhaan Helsingin laidalla ja siirtolapuutarhan kukkean kauneuden kirjaiija osaa kuvata kauniisti. Henkilöhahmot ovat hitusen tökkiviä ja henkilöiden luonteenpiirteet ja ulkonainen olemus kuvataan hiukan lapsekkaasti. Roistoksi epäilty ihminen tuoksuukin kummallisesti (mitä ei tosin selitetä millään lailla).

Jos tämä on niin sanottua cosy crimea, onnistuu se aurinkoisuudessa, mutta vasta siirryttyäni kirjan jälkeen jälleen Jaana Nikulan (Anna Jansson) ja Taina Rönkön (Mari Jungstedt) oivallisesti kääntämien ruotsalaisten dekkarien pariin, huomasin ison eron. Saana Saarisen rönsyilevän ja paikoin epäloogisen tekstin jälkeen ruotsalaisdekkarit antavat herkutella lähes minimalistisella ja silti osuvalla kirjoitustyylillään.

Tästä tylystä arviostani huolimatta ajattelin etsiä kirjastosta kakkososankin. Josko siinä avattaisiin sitä "Hämevaaran murhaa".

Saana Saarinen: Siirtolapuutarha varjoissa
Luovinet

Salakirjoituksia, historiaa ja triviaalia vakoilua

Yritän muistaa kirjoittaa puhelimeeni talteen mielenkiintoisten kirjojen tietoja, jotta kirjastossa muistan hakea uutta lukemista. Liian usein olen vaikkapa naistenlehteä lukiessani huomannut kiinnostavan kirjan arvion, jonka olen lukemisen jälkeen autuaasti unohtanut, mutta tämä iphonen muistiinpanotyökalun hyödyntäminen on osoittautunut erinomaiseksi konstiksi muistaa ja löytää lukemista. Siksi ilahduin, kun löysin kirjastosta kehutun Einstein-koodin (José Rodrigues dos Santos).

Kirja on ilahduttavan paksu (551 s.)  ja takakansi houkutteleva. Minulle tämä myytiin maininnoilla "Einstein" ja "salakirjoitus" eivätkä viittaukset koviin tieteellisiin faktoihin tai filosofiaan tehneet sitä yhtään vähemmän kiinnostavaksi. Kirjaiija on portugalilainen journalisti, joka toimii mm. uutisankkurina.

Aloitin kirjan lukemisen, mutta aloittamisen jälkeen vietin viikonlopun pois kotoa ja otin mukaani keveämmän trillerin, Taavi Soininvaaran uusimman "Toinen peto". Tapahtui jotain hassua: kirjojen tarinoissa oli niin monta yhtymäkohtaa, että menin hiukan sekaisin. Einstein-koodin lukemisen lomassa luetun Toisen pedon henkilöistä etsin muutamaa Einstein-koodin loppuratkaisuissa. No, kummassakin kirjassa vilisee fyysikoita ja pohditaan ydinaseita ja uraanin rikastamista, mutta silti pidän kokemusta hassunkurisena ja kirjoitan siis näistä kahdesta yhteisarvion.

Einstein-koodin sanotaan ottaneen oppiaan Umberto Ecolta ja Dan Brownilta. Näin varmasti onkin ja siinä missä Dan Brown opettaa lukijoitaan lähes karttakepillä osoittamalla kulttuurihistorian parissa, sukeltaa José Rodrigues dos Santos - maallikkofyysikkona - astrofysiikkaan, fysikkaan, matematiikkaan ja maailmankaikkeuden alkuhetkiin sellaisella intensiteetillä, että joitakin varmasti hirvittää. Jos lukijalla on hitunenkin opinhalua, saa tästä kirjasta mainion lisäkurssin maailmankaikkeuteen ja fysiikan moniin kasvoihin. Sävy ei ole liian opettavainen vaan ennemminkin iloisen oivaltava, aivan kuin kirjan hahmot itsekin asioista riemastuisivat. Tarina on perinteinen seikkailutarina unohtamatta romantiikkaa ja kirjan läpi kulkevaa kulttuurien eron takia toivottomana pidettävää rakkaustarinaa. Jos siis pidät tieteen popularisoimisesta fiktion avulla, voin suositella tätä kirjaa erittäin lämpimästi. Missään kohdassa ei mennä sieltä, missä aita on matalin. Kirja vie lukijat Lähi-Itään ja kauemmaskin itään.

Taavi Soininvaaran Toinen peto siis sekoitti Einstein-koodi -kokemukseni. Olen lukenut Soininvaaran kaikki kirjat ja ne eivät mielestäni jää mitenkään toiseksi Remeksen trillereille, mitä nyt ovat puolet ohuempia. Remes ja Soininvaara kirjoittavat mukavaa ajanvietettä, mutta tekevät taustatyönsä erittäin huolella ja kirjoissa on nähtävissä maailmanpolitiikan ja kansallisten sekä kansainvälisten kasvavien uhkien käsittely suhteellisen realistisestikin.

Toinen peto käsittelee Lähi-idän ydinvarustelua ja - kuten Einstein-koodissakin - uraania rikastetaan. Päähenkilöinä on Soininvaaran aiemmista kirjoista tuttuja hahmoja Arto Ratamosta alkaen, mutta lisänä ydinfyysikkoja. Supon sisäiset kähinät alkavat vaikuttaa jo vähän tylsiltä ja pakotetuilta, mutta kenties ne tuovat mukaan realismia. Soininvaaran lyhyt trilleri (no, kuitenkin 384 sivua) on päivässä lukaistu välipala. Ehkä lukutahtini on liian kova tai sitten tämä kirja on Soininvaaran tuotannossa enemmänkin "välipala". Toisaalta Einstein-koodiin verrattuna jää Toinen peto...toiseksi.


José Rodrigues dos Santos: Einstein-koodi
Minerva

Taavi Soininvaara: Toinen peto
Otava

Rästilistaa

Ihana, upea kesä on edelleen menossa. Minä kärvistelen vieläkin sairaslomalaisena kipeine käsineni. Kirjoittaminen on yhtä tuskaa - paitsi kännykällä - joten olen kirjoittamisen sijaan keskittynyt lukemiseen. Blogin pitämisen harmillinen puoli on stressi siitä, ettei kirjoita tarpeeksi usein. Moni bloggari kertoo, ettei aina ole asiaa. Minulla olisi, vaan en siihen taivu. Luettujen kirjojen pino senkun huojuu korkeana ja päätinkin tehdä itselleni kannustukseksi julkisen rästilistan kesän aikana lukemistani kirjoista, joista lupaan raapia tekstiä kasaan, jahka kykenen. Kaikista en välttämättä kirjoita, osa on toki mitäänsanomatonta ajankulua, mutta eiköhän suurin osa kirjoista ansaitse edes jonkinlaisen maininnan.

(Lukukesäni maisemia. Copyright Kirjallisia-blogi)

Tässä rästilistaani (ei mitenkään aikajärjestyksessä, lisäilen listalle kirjoja sitä mukaa, kun niitä luen ja yritän päivittää linkin kyseisen kirjan blogipostaukseen, jahka sinne asti pääsen):

- Jose Rodriguez Dos Santos: Einstein-koodi

- Anna Jansson: Pääkallovaras

- Saana Saarinen: Siirtolapuutarhan varjoissa

- Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

- J.K. Rowling: Paikka avoinna

- Maeve Binchy: Heart and Soul

- Taavi Soininvaara: Toinen peto

- Karo Hämäläinen: Ilta on julma

- Viveca Sten: Sisäpiirissä

- Kristina Olsson: Nukketalo
- Jussi Adler-Olsen: Metsästäjät
- Kari Häkämies: Rehelliseksi tunnettu
- Taavi Soininvaara: Teräsarkku
- Kirsi Merimaa: Hotelli Kalifornia
- Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneliä paljain käsin (osa 1)

Onneksi lukemattomien kirjojen pino huojuu yhtä lailla, joten ajankulu on taattu. Jätä mieluusti kommenttia, jos haluat jostakin kirjasta kuulla ajatuksiani. Nostan kirjan kirjoituspinon päällimmäiseksi. 

Rikoksen jäljillä -haasteen koostetta

Kuten aiemmassa postauksessani jo rehvakkaasti kerroin, osallistun Oksan hyllyltä -blogin Rikoksen jäljillä -lukuhaasteeseen.

Listalta löysin monta hauska uutta tuttavuutta ja kahminkin jo kirjastosta niitä omaan lukupinooni (ei yöpydän pinoon vaan kaapin päälle...).

Kerään tähän koosteeseen kesän aikana Rikoksen jäljillä -haasteeseen lukemieni kirjojen kuvauksia. Uusimmat löytyvät aina alapuolelta.

1. Mari Jungstedt: Kesän kylmyydessä
(Gotlanti, Ruotsi)
Otava

Ennätin Mari Jungstedtia jo lukemaan aiemmin keväällä ja postasinkin pientä vertailua hänen ja Outi Pakkasen kirjojen välillä maaliskuussa. Tuolloin nappasin Jungstedtin kirjan keskeltä hänen tuotantoaan ja viehätyin tarkoista ja minuun vetoavista maiseman ja miljöön kuvauksista Gotlannista.

Nyt bongasin kirjastosta pitkän rivin Jungstedtia. Se tunne, kun huomaa, että kivaa kirjasarjaa on saatavilla monta monituista osaa, on aika mainio. (Siitäkin syystä tämä dekkarihaaste on vallan oiva: moni kirja on ilmestynyt jo tovi sitten, joten todennäköisyys niiden löytymiselle hyllystä on hyvä.)

Kesän kylmyydessä avaa Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvan sarjan. Rikosten laatu ei jäänyt kovin tarkasti mieleen (nämä luin jo pari viikkoa sitten), mutta enemmänkin mieleen jäivät tarkat henkilökuvaukset. Luettuani kirjan sarjan keskeltä jäinkin kaipaamaan aiempien tapahtumien selvittelyä, joita kirjasarjan alku mukavasti tarjoilikin.

Vaikka Jungstedtin kirjat eivät ole mitenkään urbaanista ympäristöstä, olin huomaavinani henkilöhahmojen kuvauksissa leenalehtolaistyyppisiä piirteitä. Ainakin pidän kovasti siitä, että myös sivuhenkilöiden ajatuksia ja luonteita ruoditaan hiukan enemmänkin. Jos pidät Outi Pakkasen ja Leena Lehtolaisen tuotannosta, uskon, että Mari Jungstedtkin miellyttää. Camilla Läckberg pureutuu omissa tarinoissaan itse rikoksiin ja niiden taustoihin huomattavasti syvällisemmin, mutta jos hiukan kepeämpikin rötöstely ja ihmiselämän vivahteet kiehtovat, etsi ihmeessä Jungstedtiä käsiisi.

2. Mari Jungstedt: Saaren varjoissa
(Gotlanti, Ruotsi)
Otava

Tässä Jungstedtin dekkarissa paneudutaan rituaalimurhiin. Itse murhat ovat hiukan irrallisia, kaikkien uhrien elämäntapaan tai elämään ei paneuduta kovin syvällisesti, mutta tarina on mitä mainiointa kesälukemista. Ja jälleen Visby-kuvaukset viehättävät. Niitä löytyy lähes joka sivulta, ohimennen. Lukija huomaa pääsevänsä tunnelmaan sivulauseiden ja pienten mainintojen kautta.

"...ja jo kaksikymmentä vuotta hän oli asunut omassa puutarhan ympäröimässä pikku talossaan muurin sisäpuolella. Eikä siinä kaikki: asunto oli Klintenissä, tuomiokirkon yläpuolelta alkavassa pittoreskissa kaupunginosassa, joka oli Visbyn halutuin asuinalu. Aikoinaan se oli ollut köyhälistökortteli, jonka hirsipuussa roikkuvat mestattujen siluetit olivat kauhistuttaneet koko kaupunkia. Näköala oli suurenmoinen, koko keskiaikainen kaupunki levittäytyi alapuolella ahtaine kuineen, raunioineen ja muureineen. Kaupungin takana häämötti meri kuin sninen taustakulissi."

"Ambjörnsson onnistui nipin napin keinottelemaan autonsa penten matalien talojen välistä ja kääntyään Norra Murgatanille, joka kulki aivan koillisen kaupunginmuurin vierustaa."

Inhimilliset ihmiskuvaukset ja kirjasarjan päähenkilöiden elämien eteneminen kirjan ja kirjasarjan mukana tekee Jungstedtin tästäkin kirjasta elämänmakuisen ja mieluisan luettavan.

3. Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa
(Gotlanti, Ruotsi)
Otava

Olen jatkanut Jungstedt-putkeani napsimalla Runosmäen kirjastosta sekalaisessa järjestyksessä näitä Gotlantiin sijottuvia dekkareita, joista pidän kovasti. Aiemmin esittämäni perustelut pitävät edelleen: Gotlanti kuvataan niin pittoreskinä, tunnelmallisena ja kauniina paikkana, että sinne haluaisin itsekin matkata. Meren hiljaisuudessa on sarjan toinen dekkari ja päähenkilöiden elämä etenee luontevasti. Koska olen lukenut Jungstedtia ei-niin-järjestyksessä, on tällainen "ahaa, näinkö he tapasivatkin" -eteneminen ihan hauskaakin.

Meren hiljaisuudessa -dekkarissa katoaa 14-vuotias tyttö, jonka elämää kuvataan ennen katoamista ja sen jälkeen vyyhtiin punoutuu tietysti dekkareille ominaiseen tapaan yhtä sun toista. Kirjaan mahtuu niin syrjäytyneen teinin kuin alkoholisoituneen valokuvaajankin elämänpiirin kuvausta.

 

4. Mari Jungstedt: Aamun hämärissä
(Gotlanti, Ruotsi)
Otava
(päivitetty 24.7.)

Kirjasarjan viidennessä osassa sivutaan harmaata taloutta ja vierastyöläisiä. Gotlannin lintukodossa ollaan sopivasti tuohtuneita tietysti murhasta ja pohdinnat roistoista kuulostavat sopivan nurkkakuntaisilta. Suomalaisittain huvitti ja hirvitti pahoinpitelyn uhrin kuvaus tekijöistä:

- Sanoit, että he puhuivat englantia murtaen. Osaatko sanoa, mistä he voisivat olla kotoisin?
- Luultavasti Suomesta tai jostakin Baltian maasta.

Nämä Jungstedtin kirjat ovat juuri sellaista nopealukuista ja soljuvaa kesälukemista, mitä dekkareilta haetaankin. Jungstedt on yksi Ruotsin dekkarikuningattarista ja hänen teoksiaan on julkaistu 15 maassa, Ruotsissakin yli miljoona kappaletta. Ruotsalaiset osaavat tämänkin.

5. Anna Jansson: Outoja lintuja
(Gotlanti, Ruotsi)
Gummerus
(päivitetty 24.7.)

 

Anna Janssonin dekkareista on Suomenkin televisiossa nähty filmatisoituja versioita. Päähenkilönä kirjoissa on Maria Wern -niminen poliisi. Kirjat sijoittuvat myös Gotlantiin, johon olen jäänyt selvästikin koukkuun. Anna Janssonin tapa kuvata henkilöitä ja tapahtumia on mielestäni hitusen syvällisempi ja realistisempikin. Toisaalta hänen Gotlantinsa on vähemmän söpönen ja arkisempi, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Arkisuuteen tuo oman mausteena yksinhuoltajuus, hankaluut ex-puolison kanssa ja työn kuvaaminen rankkana. Kun Ljungstedtin kirjoissa on lähes aina kaunis kesä, on Janssonilla välillä koleaakin.

Oudoissa linnuissa pelotellaan lintuinfluenssalla. Juoni herättää monia ajatuksia viime vuosien globaalien tautiskenaarioiden lailla. Lähes suljetulla saarella tauti voi levitä, mutta se voidaan saada saarelle suljettuakin. Pienten lasten sairastuminen tuntuu lukijasta kammottavalta. Kirjan ratkaisu on ehkä liiankin helppo, mutta toisaalta lukijalle nousee mieleen, että opportunisteilla on varmasti omat sormensa pelissä myös ihan oikeassa maailmassa. Tai voisi olla. Ovathan rokotemarkkinat suuret ja pelot ja niiltä suojautuminen perimmäisen inhimillisiä asioita.

6. Anna Jansson: Pääkallovaras
(Gotlanti, Ruotsi)
Gummerus
(päivitetty 14.8.)

Anna Janssonin dekkarissa on taas meitä äitejä kammottavia piirteitä: kadonnut lapsi ja vielä toinenkin. Hätääntyneitä äitejä kirjassa on useita ja teinien metkuihinkin päästään hiukan sisälle.

Tarinassa on nykytrillereihin liittyviä piirteitä arkisessa ympäristössä, mutta jostain syystä aiemman Outoja lintuja -dekkarin tavoin kirjasta huokuu jonkinlainen harmistus tai ehkä masentunut luovuttamisen tunne rajojen avautumisen johdosta ja ulkomaalaisten elämästä Gotlannissa. Se vaikuttaa hiukan kummalliselta ja asenteelliselta, vaikka toki aiheesta on nyhdettävissä helposti aineksia dekkareihin. Ehkä suvaitsevaisuuden ja poliittisen korrektiuden maailmassa sellainen erottuu.

7. Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa
(Rooma, Italia)
Gummerus
(päivitetty 14.8.)

En nolostele sanoa, että palautin Vera Valan esikoisteoksen kirjastoon luettuani siitä vain viitisenkymmentä sivua. Silloin ei sytyttänyt.

Kakkosen kohdalla ajattelin sinnitellä pidempään ja tarina lähtikin viemään nopeammin kun esikoinen tai Gillian Flynnin Kiltti tyttö (siitä löytyy lisää tästä blogipostauksesta). Yksityisetsivä Arianna de Bellis saa inhimillisiä piirteitä, mistä erityisesti pidin. Päähenkilö seikkailee niin yläluokan illallisilla kuin laitakaupungin kujillakin, eikä nirsoile, mikä on mukavaa.

Vera Vala kuvaa osuvasti italialaisuutta ja hankaliakin hahmoja. Murhattu Laura väritetään kiintoisaksi henkilöksi, mutta kirjan takakannessakin mainittu luotijunaratatunnelin vastustaminen jää täysin sivumaininnaksi hänen taustassaan.

Ariannan oman taustan pohtiminen vaikuttaa hyvältä jatkon kannalta ja odotankin, että löydän vasta ilmestyneen Vera Valan uuden dekkarin kirjastosta. Siihen taitaa tosin mennä tovi.

8. Jussi Adler-Olsen: Metsästäjät (24.8.)
(Tanska)

Metsästäjät oli heräteostos Suomalaisen kirjakaupan kassalla. Uusi rikospokkari edullisella hinnalla ei laita epäröimään ostohetkellä. Ja tämä tanskalainen kirjailija kiinnosti, en ole Adler-Olsenia aiemmin lukenutkaan, nimi on jäänyt kuitenkin mieleen. Jussi-nimeen en useasti ole Suomen ulkopuolella törmännytkään.

Juoni on kiehtova, tarina ei ole vallan tavallinen. Mutta tämä on jälleen niin synkkä kirja, että lukeminen ei ollut nautinto. Jälkeenpäin (lukemisesta on jo tovi) ovat tuntemukset tasoittuneet ja näen kirjassa jo paljon hyvääkin, mutta väkivallalla - tai ehkä ennemminkin väkivallan suunnitelulla - mässäily ei sytytä. Jalkajousi, vesikauhuinen kettu, silmitön hakkaaminen ja huumeilla yliannostelu sekä niiden käyttäminen ja tuleva käyttäminen tappamiseen ja sen kaiken tarkka kuvailu tekevät ihan pahaa. En usko, että ensi kerralla nappaan Adler-Olsenia edes tarjouksesta.


9. Gillian Flynn: Paha paikka (WSOY)
(USA)

10. Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema (Johnny Kniga)
(Norja)

(ks. erillinen postaus, jossa käydään läpi nämä molemmat)

11. Saana Saarinen: Siirtolapuutarhan varjoissa (Osk. Luovinet)
(Suomi)

(ks. erillinen postaus tästä kirjasta)

12. Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa (Otava) päiv. 28.8.
(Gotlanti, Ruotsi)

Aika mones Mari Jungstedt tämä minullekin oli, tässä haasteessa viides. Tarina pyörii jälleen Gotlannissa, vaikkakaan ympäristökuvauksiltaan tämä ei ole ihan parhainta Jungstedtia. Juoni on kiehtova ja henkilöistä erottuu Veronika Hammar parhaiten ikävillä luonteenpiirteillään.

Loppuratkaisu on ehkä vähän tylsä. Lukijaa on johdateltu ja tarinaa viety eteenpäin sivutarinalla, jossa kertoja ei paljastu, mutta kirjan edetessä arvailut tihenevät ja on helppo päätellä, mistä joukosta murhaaja valitaan. Sivutarinassa oli myös samoja elementtejä kuin Gillian Flynnin Pahassa paikassa, jonka lukemisesta ei ole kuin reilu viikko.

Luen näitä Gotlantiin sijoittuvia Jungstedteja oikein mielelläni ja onneksi hyllyssä on vielä ainakin yksi lukematon.

13. Kirsi Merimaa: Hotelli Kalifornia (Myllylahti) päiv. 3.9.
(Suomi, Arabiemiraatit)

(ks. erillinen postaus)

14. Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset (Teos) päiv 24.9
(Suomi)

(ks. erillinen postaus)

15. Anna Jansson: Unissakävelijä (Gummerus) päiv. 16.9
(Gotlanti, Ruotsi)

(ks. erillinen postaus)