Ensi-iltayleisö oli tällä kertaa keski-iältään hivenen nuorempaa kuin yleensä. Olivatkohan kääkimmät luopuneet lipuistaan?
Tänään istuimme rivillä 10, hiukan totuttua korkeammalla mikä oli oikein hauskaa. Vanhempani istuivat tutuilla ensi-iltapaikoillaan joitakin rivejä alempana.
En ollut tapani mukaan ollenkaan tehnyt esityötä enkä ennättänyt lukea edes käsiohjelmaa. Tom of Finlandin - tai siis Touko Laaksosen - tarina on kuitenkin minulle tuttu pääpiirteissään ja mietin vain, miten uskollisesti musikaali sitä kuvailee. Juu, musikaali. Emme ole ahkeria musikaalikävijöitä ja jännitti vähän, että mitenkähän sitä selvitään. Seilistä nautin taannoin kovasti, joten odotukset olivat ihan korkealla.
Ja voi. Kuulkaas, nautin kovasti. Me molemmat. Nyt ihan tässä kohtaa voisin sanoa, että ennen kuin - hyvä lukija - jatkat lukemista pidemmälle, käy varaamassa liput. Ne nimittäin varmaan loppuvat pian. Vau.
Tom of Finland on visuaalinen iloittelu, koskettava tarina, pilke silmäkulmassa ja kieli poskessa tehty hauskuuttelu, jossa on ajankohtainen sanoma. Unohtamatta silmänruokaa. Tai no, tuo vieressäni istunut heteromies kyllä vähän autolle kävellessämme alkoi jo toivoa, että seuraavaksi Turun kaupunginteatteri kiinnittäisi johonkin näytelmään alastomia naisia. Olisi kuulemma jo aika. Nytkö jo? Vastahan siitä on vähän yli 35 vuotta tai jotain, kun Lena Meriläinen keinui Romeossa ja Juliassa jossiain gondolissa ilman paitaa. Olin paikalla ja noin kymmenvuotias. (Tarkistin. Se oli vuonna 1980.).
Näyttelijät tekivät upeaa työtä, etunenässä Touko Laaksosta esittänyt Olli Rahkonen. Tähän voisin lisätä jonkin trumpismin: Hän oli upea. Todella upea. Ja niin olivat kaikki muutkin. Myös laulajina (mutta musiikista voi lukea lisää sunnuntain Turun Sanomista, kriitikko yrittää tuolla nyt saada käsialastaan selvää. Ihan vaan vinkkinä teatterille: käsiohjelmaan voisi loppuun laittaa pari riviä tilaa muistiinpanoille, koska kriitikko ei aina kanna mukanaan muistilehtiötä).
Niin, ronskikin Tom of Finland on jopa karkeutta lähennellen ja sen kanssa leikitellen. Mutta joka kerran hihitellen jäätiin sille puolelle, jossa karkeus muuntuu hymyksi eikä miksikään tympeäksi.
Liikutun kovin helposti teatterissa, elokuvissa, lasten koulun kevät- ja joulujuhlissa sekä Suomen urheilumenestystä seuratessani (ehkä se liittyy Maamme-lauluun). Nyt kuitenkin aloin kyynelehtiä sellaisissa kohdissa, joiden ei pitäisi minkään järjen mukaan olla yhtään liikuttavia ja taidan syyttää siitä teatterisavua. Pohdinkin, josko aiemmin Turun kaupunginteatterissa kokemani liikutuksen hetket ovatkin olleet ovelasti lavastettuja. Kenties. Kyynelehtimiseni tuli ja meni esityksen aikana ja jotain tekemistä sillä kyllä sen savun kanssa oli. Lopusta en ole kuitenkaan ihan varma: kun yleisö mylvi innosta ja nousi loppuaplodeissa seisomaan, ilmassa oli sellaista urheilujuhlan tuntua, että nenäliina oli tarpeen. Varmaan sitä savua oli siinä törkeän upeassa viimeisessä bilekohtauksessakin.
Vaikka näitä seksuaalisen tasavertaisuuden sanomaa kantavia näytelmiä ja musikaaleja olemme nähneet viime vuosina paljonkin, ei viesti vanhene. Neljäntienristeyksen teema oli paljon synkempi, mutta viesti samalla lailla vahva. Tom of Finland nousee kuitenkin murheen ja ahdistuksen yläpuolelle.
Kun esityksen päätyttyä kävin vielä naistenhuoneessa, en voinut jonossa välttyä kuulemasta kahden hieman iäkkäämmän rouvan keskustelua.
- No, muistitko?- Ai mitä?- No valita? - Ai joo, tanssijan. Juu, tietysti. Heti löysin sen parhaan. Kyllä nämä nykyajan tanssijat sitten ovat vaan eri maata.
Niin ovat. Ja maailmakin on eri. Onneksi.
Niin, ostakaa pian liput. Minäkin ostan, sillä aion nimittäin mennä vielä toisenkin kerran. Abiturienttiesikoiseni ei suureksi harmikseen ehtinytkään tänään mukaan, mutta kyllä hän taatusti vielä tuonne pääsee.
Tom of Finland
Turun kaupunginteatteri, Logomo
Ohjaus ja koreografia: Reija Wäre
Musiikki: Jussi Vahvaselkä, Jori Sjöroos
Päärooleissa Olli Rahkonen, Anna Victoria Eriksson, Jukka Nylund muutaman mainitakseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!