Kirja kertoo siitä mistä kirjan nimi kertoo sen kertovan. Sota jyrähteli kolme kuukautta alkuvuodesta 1918 Viipurin ympäristössä ja huipentui veriseen huhtikuuhun. Näitä lienee minulle koulussakin yritetty opettaa, mutta historian suurmiehiin eli poliitikkoihin ja sotilaisiin keskittyvä kuvaus ei nappaa sitten yhtään, ei napannut silloin eikä nappaa vieläkään. Sellainen kertomisen tapa on kuin Tekniikan Maailman tai unboxing-videoiden kuvaukset kohteistaan, mittaillaan ja kuvaillaan kohdetta, mutta ei kerrota pienen ihmisen kokemuksista mitään. Olen itse pieni ihminen, siksi luen proosaa, mieluiten keksittyjä tarinoita.
Teemu Keskisarja on hyvä kirjoittaja. Hän tuo esiin yksittäisiä, pienehköjä ihmisiä niin paljon kuin tällaisessa teoksessa kaiketi voi tuoda, ja kertoo heidän lähtökohtiaan ja sattumuksiaan isoon lähdeaineistoon nojaten. Siksi kirjaa on hyvä lukea, ja sen tarinat ovat kiinnostavia. Pankinjohtaja Kaarle Nestor Rantakari, turkulainen musiikkikriitikko Gunnar Mörn ja yleishurja Jallu Kaipiainen tulevat jos ei nyt tutuiksi niin hyvin kuvatuiksi ainakin. Mannerheimiä ei tietenkään voi sivuuttaa, mutta hänen roolinsa ei tässä kirjassa ole sankarin vaan kiukuttelevan pyrkyrin.
Teemu Keskisarja: Viipuri 1918
Siltala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!