Sain juuri pari päivää sitten luettua Tammisen esikoisromaanin Väärä asenne, joten on vaikea olla vertaamatta sitä Enon opetuksiin, joka on Tammisen toinen romaani. Varsinkin kun ne ovat aihepiiriltään varsin samankaltaisia.
Kummassakin on saamaton ja elämää ainakin omasta mielestään sivusta katseleva nöösipoika, jolle opetetaan tosiasioita, etenkin suhteessa naisiin. Vertailumielessä Tamminen kulkee parempaan suuntaan: kun Väärä asenne kärsi mielestäni lievästä sisällöllisestä epätasapainosta, Enon opetukset on paljon tiukempi paketti. Keskiössä on vain yksi asia, päähenkilö Jussin ja enon suhde. Jussi ihailee enon kykyä ottaa tilanteet haltuun, tarttua hetkeen ja elää elämäänsä täysillä. Se tosiasia, että eno on juoppo ja syrjäytynyt, ei Jussin ihailua estä. Ja taas ollaan miesironian alkulähteillä: mies luulee itsestään liikoja, ja yläviistosta lämmöllä tarkasteltuna asetelmasta syntyy mainiota komediaa. Erinomaista tekstiä kerrassaan.
Miksi Kolumbus sai suuria aikaan? No, kaiken takana on nainen: "Että sinäkin saatanan paska aina vaan sohvalla makoilet etkä koskaan kuuntele kun sulle puhutaan. Ja Kolumbus siihen että vittu nyt lähti."
Kauneus määritellään enon viisain silmin näin: "- - kun kesäaamuna astui pihalle ja linnut lauloivat ja maailma oli vihreä, hyvänolontunnetta ei kestänyt kuin kymmenen sekuntia, sen ajan mies osasi olla tahtomatta mitään. Sitten tuli mieleen, että missä tupakat on ja mistä saisi pillua, se kruunaisi nyt kaiken. - - Kauneus on sitä mikä ei ole mennyt vielä muniin. Kun se menee muniin, se ei ole enää mitään."
Myös vaimo opettaa Jussia: "Sä olet kuin joku sylikoira, odotat hyväksyntää ja päänsilitystä ja pelkäät että jos ne kuitenkin lyö. Niin kuin kaikki ihmiset olisi sun tuomareitas, niin kuin jokainen vastaantulija olisi sun isäs." Ja erohan siitä tulee.
Mutta enolla on opetukset myös eron jälkeisen elämän varalle: "Enon mielestä minun ainoa ongelmani olisi nyt se, että naiset tajuaisivat tilaisuutensa tulleen ja tunkisivat sisään kakku kädessä ja verhokappa kainalossa ja kävisivät taloksi, panisivat hempeitä levyjä soimaan ja saunoisivat ja jättäisivät kaulakorujaan ja hiusharjojaan ja kirkkaan värisiä vaatekappaleitaan ympäri asuntoa. Jos en olisi varuillani, eno väitti, saisin piankin huomata, että joku istuu taas keittiön pöydässä ja haukkuu minua huonoksi kuuntelijaksi ja karjuu keskellä kaunista lauantaiaamua että 'siivouspäivä'."
Kaiken romanttisen ja tunteellisen ja pateettisen väistely, suorastaan tappaminen, siinä Tamminen on mestari. Ja rosoisesta maailmasta kasvaa oikeita viisauksia, kuten sitaateista edellä voi todeta. Romanttiset ja pateettiset tekstit ovat nekin ihania ja tärkeitä, mutta ilman Tammisen kaltaisia tekstinikkareita maailma olisi vakavasti epätasapainossa.
Petri Tamminen: Enon opetukset
Otava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!