Sarana ei ole romaani, vaan se edustaa vinkuiitakirjallisuutta, samanlaista kuin esimerkiksi Anja Snellmannin Antautuminen. Vinkuiitakirjallisuudessa kirjoittaja (joka on kai aina naispuolinen) diagnosoi itsensä mieleltään sairaaksi ja valittamisen kautta sanoo: olen niin kovin erityinen ja erikoinen, katsokaa minua. Vinkuiitakirjailija ei tiedä, että ihan jokaisella ihmisellä on ongelmia elämässään. Vinkuiita ei myöskään tiedä, että omista sairauksista puhuminen ei ole kiinnostava puheenaihe.
Tartuin kirjaan koska Souri on mielenkiintoinen hahmo, moniulotteinen ja -puolinen. Ihmisenä olemisessa parasta on, että voi tehdä niin monenlaisia juttuja, ja tästä syystä Souri kiinnostaa. Playboysta ja kirjoittamisesta ja Mensasta ja kuvataiteesta tässä kirjassa puhutaan kyllä, mutta henkinen sairastaminen on pääasia. En olisi varmaan lukenut tätä kirjaa jos olisin tiennyt millainen se on.
Souri voi mielestään mieleltään huonosti ja menee lääkärille. Lääkäri diagnosoi, diagnooseja tulee paljon. Sitten määrätään terapiaa ja lääkkeitä. Souria huolestuttaa, että loppuelämäksi määrätyt psyykenlääkkeet muuttaisivat hänet kokonaan toisenlaiseksi ihmiseksi. "On pöyristyttävää jos potilasta lääkitään vain siksi että hänen käyttäytymisensä poikkeaa yleisestä kulttuurillisesta ja yhteiskunnallisesta normista."
Öö...
Tässä tapauksessa potilasta lääkitään siksi, että hän ajattelee mielialanvaihteluidensa olevan niin erityisiä että pitää mennä lääkäriin. Ihan itse hän sinne lääkäriin meni. Ei siinä auta vinkua. Mutta niin vain Souri vinkuu reilut parisataa sivua, ja tämä lukija ärsyyntyy.
Taiteilijuudesta Sourilla on jostain romantiikan ajan historiasta kumpuava kuva: "Valtaosa taiteilijoista joutuu tasapainoilemaan sisäisen vakautensa kanssa. Luovaan prosessiin heittäytyessään ihminen löytää psyykkistä vahvuutta mutta paradoksaalisesti myös altistaa itsensä hajoamiselle." Höpö höpö.
Sitten, sivulla 240 Souri toteaa: "Olen kaiketi terve mutta en tunne voivani hyvin. Lisäksi olen totaalisen kyllästynyt tähän ruikutukseen."
Meitä on kaksi.
Muutamaa sivua myöhemmin lääkkeetkin löytyvät: "Liikunta ja luonto. Siinä ne tehokkaimmat lääkkeet, ja niillä on ainoastaan positiivisia sivuvaikutuksia." Näin on. Souri ei ole koskaan ollut päivätöissä, joten hän ei tiedä, että kolmantena listalla pitäisi olla päivätyö. Tällä kolminaisuudella me kaikki muut vältymme kirjoittamasta tällaisia kirjoja.
Katariina Souri: Sarana
Teos
HYVÄ Tomi!
VastaaPoistaTykkään tällaisista rehellisistä kirjoituksista.
Tuo loppu on aivan mahtava.
Minullakin on tämä kirja varauksessa. Luulisin, että ärtymisen kokemus on tulossa, kun saan kirjan käsiini. Kuulostaa siltä, että se ei paljon eroa lehtihaastatteluista, joita olen tästä henkilöstä lukenut.
Jep, tämä kirja on sisällöltään lähellä lehtihaastattelua.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMikä haukkuminen? Sanon Katariina Sourista tämän ja vain tämän: "Souri on mielenkiintoinen hahmo, moniulotteinen ja -puolinen. Ihmisenä olemisessa parasta on, että voi tehdä niin monenlaisia juttuja, ja tästä syystä Souri kiinnostaa." Sellainen haukku, ennakkoluulo ja leimaaminen. Playboy ja Mensa ja kirjoittaminen ja kuvataide ovat kaikki todella hienoja ja kunnioitettavia juttuja.
PoistaKaikki muu sanomiseni koskee tätä kirjaa, ei sen kirjoittajaa, jotka ovat kaksi eri asiaa. Tämän kirjan rakenne ja idea ovat mielestäni huonoja. Ensin kirjoittaja päättää olevansa sairas ja sitten kun lääkkeet määrätään, hän päättääkin että aijaa, en mä siinä tapauksessa olekaan sairas. Kaunokirjallisia ansioita teoksella ei ole, joten koko idea typistyy mielestäni vain huomion hakemiseksi ilman varsinaista aihetta.
Saa olla eri mieltä.
Samaistun Syksyn Lehteen. En tunne tyyliäsi, mutta kieltämättä tekstistä paistoi negatiivinen, ylemmyydentuntoinen suhtautuminen meihin "hulluihin".
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKyllä te nyt olette ymmärtäneet Tomin kirjoituksen väärin.
VastaaPoistaOikeasti sairaista on turhauttavaa lukea kirjoja, joissa muka ollaan sairaita, mutta ei tarvitakaan parannusta, vain oma oivallus.
Tämäntyyppisiä kirjoja on nykyään muitakin.
Yleinen paha olo on yleistä, se on selvä, mutta diagnosoidut sairaudet paranevat lääkityksellä ja terapialla ja turhautumiseen löytyy apu työstä, liikunnasta ja luonnosta.
Valtaosa taiteilijoista on tavallisia ahkeria ihmisiä, jotka tekevät taidettaan päivätyön ohessa.
VastaaPoistaMyyttisen taiteilijakuvan korostaminen on jotenkin hassua nykyaikana.
Lähdin kerran kirjamessuilla kesken pois eräästä haastattelusta, jossa nuori esikoiskirjansa kirjoittanut nainen kuvaili työtään niin, että hänen kätensä on väline, joka kirjoittaa jotain sellaista, mikä laskeutuu siihen muualta.
Inhoan Katan lehtihaastatteluja, mutta tästä tykkäsin.
VastaaPoista