lauantai 15. heinäkuuta 2017

Valkia kuin pläski

Kustannusyhtiö Savukeitaan johtajana ja runoilijana tunnetun Ville Hytösen esikoisromaani Jumalankoirat on kielellisesti yksi komeimpia koskaan lukemistani romaaneista.


Taiteilijan vapaus syntyy rajoista, sanoi ainakin Igor Stravinsky aikanaan. Hytöseltä ei kunnianhimoa tässä rajoitusmielessä puutu: hän kirjoittaa 1600-luvun loppuvuosista, vanhalla kielellä. Viron Läänemaalla, Lihulassa tapahtuu kummia: ihmissudeksi tuomittu Thies-niminen mies elää suomalaisen noidan, Aaprami Pöyrysen kanssa mökissään ja kyläläiset pelkäävät kaksikkoa. Kertojana on Matias Homelin -niminen Turun kuninkaallisen Akatemian opiskelija.

Oikeasti Hytösen kieli ei tietenkään ole 1600-luvun kieltä, sillä sitä ei kukaan jaksaisi lukea. Mutta kielen täsmällistä ikää merkittävämpi asia onkin se, että kieli näyttää uskottavalta. Ja että se on tuoretta - tuoreus kun voi tulla vanhastakin. Hytönen on tutkinut historiansa tarkkaan ja laittaa sen elämään. Voisin kehua kieltä ja sanavalintoja pitkästikin, mutta antaa tekstin puhua puolestaan.

Kun seuraavaksi haluat kuvailla kaunista nuorta naista, voit tehdä sen Matias Homelinin tapaan: "Tytön uuma uhmasi tuulta kuin pystykiikku ja lantio oli pyöristynyt sen verran, että se kesti lapsen tulon. Hampaatkin olivat kuin kielonkukat ja käsivarret kesivät eloluonnetta. - - Kaunis tyttö hän oli, valkia kuin pläski ja rynnäkäskin ikäisekseen. Ja kratti oli taikonut sille vihreät silmät ja vinon suun, jolla se puhalteli syljestä kuplia ja kuolasta pitkiä noroja talon kulmalle."

Eikä tuo kohta ole poikkeus, vaan joka ainoa lause kirjassa pysyy tiukasti vanhassa rytmissä ja mainiossa kielessä. Ja kai kirjassa on sanomaakin, muukalaisen pelko on aivan yhtä ajankohtainen asia nyt kuin kolmesataa vuotta sitten.

Jos Jumalankoiria haluaa jostain kritisoida, niin juonen imu ei ole sieltä vetävimmästä päästä. Kirja on enemmänkin sarja perättäisiä kuvia, jotka eivät erityisesti johda toisiinsa. Minulla ainakin kesti monta kymmentä sivua ennen kuin pääsin tekstin imuun - imua ei siis pidä odottaa juonesta vaan kielestä ja sen luomista kuvista. Ja ne kuvat, ne ovat kaikessa groteskiudessaan upeita.

Ville Hytönen: Jumalankoirat
Sammakko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!