sunnuntai 23. elokuuta 2020

Mistä kaikesta voisi pitää

Mielensäpahoittajia luen mielelläni. Tuomas Kyrön muu tuotanto ei kuitenkaan ole aina saanut varauksetonta hihkuntaa aikaan. 

Kyrön tuorein teos, Kirjoituskonevaras etenee sujuvasti, kyllä kokenut kirjoittaja saa tekstin soljumaan. Kyrö kirjoittaa: ”Olen vältellyt suoraa omaelämäkerrallisuutta ja mieluummin ujuttanut omat kokemukseni romaanihenkilöille.” Sillä tavoin hyvää proosaa tehdään. Tässä on toisin, tässä mennään suoran omaelämäkerrallisuuden keinoin. 

Siksi teoksen kaunokirjalliset ansiot ovat melko vähäiset: Kyrö kirjoittaa sekalaisia havaintojaan elämästä, politiikasta, matkoistaan, kouluajoistaan. Kokonaisuus on sitten näiden sekalaisten osien summa. Ehkä tämä on sitä muodikasta autofiktiota, vaikka mitään varsinaista fiktiota tässä ei olekaan. Autoa vain. Ihan mielenkiintoista, mutta ei sen kummempaa. 

Lukemisen keveyteen on selvästi pyritty ja siinä onnistuttu, mutta pitääkö sitä näin alleviivata, että lukujen välissä on isoja valokuvia ja tekstin keskellä nostoja niin kuin lehtijutuissa nykyään on tapana? On kevyttä, on, uskotaan. 

Kirjaa voi silti suositella, koska siinä on hauskoja juttuja ja oivaltavia tiivistyksiä. ”Ihminen on se mistä hän pitää, mutta hän ei tiedä, mistä kaikesta voisi pitää.”

Erikoista on ettei Kyrö juurikaan käsittele kirjansa nimen kirjallista merkitystä: sitä, miten kirjoittaminen on aina jonkinsorttista varastamista. 

Tuomas Kyrö: Kirjoituskonevaras

WSOY



3 kommenttia:

  1. En ole tätä vielä lukenut, mutta sen totean, että pidän todellakin enemmän niistä kirjoista joissa kirjailija on upottanut omia mielipiteitään fiktiivisten hahmojen päähän. Ne ovat yleensä paljon "älyllisempiä" ja kiinnostavampia lukea kuin kirjailijan omat huomiot.

    VastaaPoista
  2. En juhli kirjalle suositus!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!