Tänään ilmestyy Paolo Giordanon Jopa taivas on meidän, sain siitä arvostelukappaleen. Kirja lienee alkusyksyn isoimpia satsauksia Aula & Co:n katalogissa. Giordano on minulle uusi tuttavuus, vaikka kansilehden mukaan onkin kansainvälisesti tunnettu ja moninkertaisesti palkittu kirjailija ja teoreettisen fysiikan tohtori.
Luen enimmäkseen suomalaista kirjallisuutta, ja ensimmäinen huomioni on sama kuin aina ei-suomalaiseen kirjallisuuteen tarttuessa: tässä kirjassa on aivan valtavasti dialogia, dialogia jopa dialogin sisällä. Uudessa kotimaisessa kirjallisuudessa kun dialogi tuntuu olevan pannassa. Katso vain mitä tahansa suomalaista kirjaa, ainakin niitä kunnianhimoisemmin kirjoitettuja.
Melkein kuudensadan sivun mittainen teos koostuu siis keskusteluista. Useimmiten niissä yksi kertoo tarinaa ja toinen kuuntelee. Sekin tuntuu oudolta, tässähän rikotaan "näytä, älä kerro" -maksiimia. Mutta nämä huomiot tuskin hetkauttavat ketään muuta kuin sitä, jonka pääasiallinen kirjallinen ravinto tulee Suomesta.
Giordanon teosta voi hyvin sanoa lukuromaaniksi. Se rakentaa suuren maailman, johon pääsee uppoutumaan oikein kunnolla. Ja parasta on, jos teoksen pystyy lukemaan ilman isoja katkoja. Sellaisen lukeminen on nautinnollista jos kirja on hyvin kirjoitettu. Tämä on. Leena Taavitsainen-Petäjän suomennos rullaa luontevasti.
Ollaan Italian saappaankorossa, Apulian maakunnassa. Torinolainen päähenkilö Teresa viettää kaikki kesänsä isoäitinsä luona. Hän tutustuu kolmeen poikaan, Berniin, Nicolaan ja Tommasoon. Heistä tulee läheiset ystävykset, ja Bernin kanssa Teresa päätyy naimisiin. Melkein aina on kesä, mutta kontrastejakin on luvassa. Maiseman ja miljöön kuvaus on upottavan komeaa kaikin puolin.
Kansilehdellä kerrotaan, että kirja on "vangitseva romaani nuoruuden unelmista ja niiden hitaasta katoamisesta. Ennen kaikkea se kertoo ihmisten välisestä yhteydestä, kaiken kestävästä rakkaudesta ja oman merkityksen etsimisestä". Näin on. Pitkä teos seuraa ystävysten elämää lapsista vähän yli kolmekymppisiksi, ja tuossa ajassa ehtii tapahtua monenlaista.
Kirjan alussa vaikuttaa siltä, ettei kovin suuria mullistuksia ole luvassa, että pyörittäisiin pienessä piirissä pienellä alueella, pienin tapahtumin. Mutta se ei ole totta. Vaikka paljon ollaankin paikallaan, ovat käänteet toisinaan aivan valtavan suuria, ja maantieteellistäkin liikettä tulee yllättävän paljon.
Kaiken keskipisteenä on vanha maatila Spezialen kylässä. Ystävykset elävät siellä kommuunissa, ja ekologiset kysymykset ovat heidän elämässään keskeisellä sijalla. Ovatko puut yhtä tärkeitä kuin ihmiset? Millaisiin toimiin on mahdollista, millaisiin toimiin on lupa ryhtyä luonnon suojelemiseksi? Uskonnolla on myös isohko osa teoksessa.
Giordano ei tietenkään saarnaa tai anna valmiita vastauksia. Hän näyttää, kuinka kompleksisia me ihmiset olemme, kuinka vähän toisiamme tunnemme vaikka toisin luulisimme. Kuinka monenmoista maailmaan mahtuu. Sellaisesta tunnistaa hyvän kirjallisuuden.
Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän
Suom. Leena Taavitsainen-Petäjä
Aula & Co
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!