lauantai 21. elokuuta 2021

Selkein tieteellinen näyttö

Esko Valtaojan kirjat olen lukenut kai kaikki. Kolumneistaankin olen lukenut Turun Sanomissa ilmestyneet, mutta kolumnikokoelma Ensimmäinen koira kuussa oli silti erinomaista iltalukemista. Jotkut kertauksena, moni uutena. 

Optimismi, tulevaisuudenusko ja ylipäänsä tieteen puolesta puhuminen ovat Valtaojan ydinasioita. Tässä kokoelmassa on valtavasti mielenkiintoisia ja pohdituttavia juttuja, tässä muutama poiminta. Niistä sopii ottaa onkeensa. Kolumnit ovat vuosilta 2002-2014, mutta eivät ne mihinkään ole vanhentuneet. Sellaisen huomion kyllä tein, että näissä vanhemmissa kolumneissa Valtaojan kynä on terävämpi kuin tänään. Uusimmissa kolumneissa ei ole ihan samaa särmää. 

Opettajana tartun tietysti ensin koulumaailmaa käsitteleviin kolumneihin. Koulun pitäisi Valtaojan mukaan pelastaa oppilaansa kolmelta seikalta: tylsyydeltä, tietämättömyydeltä ja toivottomuudelta. "Jotta voisi olla onnellinen, täytyy pystyä tuntemaan itsensä tärkeäksi ja hyväksi ihmiseksi, ja maailma tärkeäksi ja hyväksi paikaksi. Lisäksi on vielä uskottava siihen, että kykenee omalta osaltaan tekemään maailmaa paremmaksi."

"Ylikierteillä käyvässä koulukeskustelussa sekoitetaan toisiinsa kaksi asiaa: kuri ja järjestys. Niiden erot huomaa parhaiten ajattelemalla erilaisia yhteiskuntamuotoja. Demokratia perustuu järjestykselle, diktatuuri kurille. Demokratian pohjana on yhteiskuntasopimus: lupaudumme tekemään erilaisia asioita, kuten maksamaan veroja, luopumaan verikostosta, ja olemaan pissimättä kaduille, ja vastalahjaksi yhteiskunta antaa meille järjestyksen. Diktatuurin lähtökohtana taas on kuri, jolla ylläpidetään järjestystä vallanpitäjien päättämin keinoin. - - Kouluihin vaaditaan lisää kuria, kun pitäisi vaatia lisää järjestystä." 

Uskonnoista Valtaoja on keskustellut hanakasti. Jotkut jutut ovat tänään jopa ajankohtaisempia kuin kirjoitushetkellä: "Tehdäänpä pieni ajatuskoe. Millaista olisi elää Suomessa, jossa kaikki olisi muuten ennallaan, mutta uskonnolliset olot olisivat kuin vuonna 1430? Millaista olisi elää maallistuneessa, moniarvoisessa, nopeasti muuttuvassa maailmassa, jossa olisi vain yksi totuus, vain yksi sallittu tapa elää? Arjen pienimmätkin yksityiskohdat olisivat tarkoin kirkon kontrolloimia, ja niistä poikkeamisesta voisi joutua vastaamaan hengellään. Toisinajattelu, asioiden kyseenalaistaminen ja uteliaisuus yleensäkin olisivat syntiä. Kuinka ihminen voisi selvitä niin ristiriitaisessa maailmassa? Miljardi ihmistä elää parhaillaan tätä ajatuskoetta. Lähes koko islamin maailmaa luonnehtii uskonnollisuus, joka muistuttaa hämmästyttävässä määrin keskiaikaista kristillisyyttä." 

Ja toisaalla Valtaoja toteaa Kari Enqvistiä lainaten, kuinka muslimimaailman jälkeenjääneisyys ei ole kenenkään etu. "Islamilaisen maailman varsinainen vihollinen on se itse eikä suinkaan länsi.  - - Muslimimaat tuottavat vain 1,2 prosenttia maailman luonnontieteellisestä kirjallisuudesta, tuskin kaksi kertaa enemmän kuin piskuinen Suomi.  Rappio alkoi jo kauan sitten. 'Koko arabimaailma on kääntänyt tuhannen vuoden aikana yhtä monta vieraskielistä kirjaa kuin Espanjassa käännetään vuodessa', toteaa Enqvist."

"Jouduin kerran, yllättäen ja vastoin tahtoani, keskustelemaan suorassa televisiolähetyksessä eutanasiasta Päivi Räsäsen kanssa. Kun kysyin ministeriltä selitystä erääseen hänen perättömään väitteeseensä, hän kiisti silmää räpäyttämättä koskaan sanoneensa sellaista. Kaivoin taskustani ministerin äskeisen blogin, josta olin lausuman ottanut, ja näytin sitä hänelle. 'Minulla ei ole lukulaseja mukana', sanoi Päivi ja hymyili herttaisesti." 

Turku on kolumneissa mukana, onhan valtaosa jutuista julkaistu alun perin Turun Sanomissa. Valtaoja muistelee saapumistaa pohjoisesta ensimmäistä kertaa Turkuun vuonna 1969: "Jos voisin siirtyä aikakoneella tuohon perjantaihin 44 vuotta sitten, näkisin nykyperspektiivilläni aivan erilaisen arjen kuin tuo kahdeksantoistavuotias poika. Outoa ei olisi Turku, vaan ennen kaikkea vuosi 1969. Ensimmäiseksi luultavasti äimistyn, kuinka köyhältä ja nuhjuiselta kaikki näyttää. Vuonna 1969 Suomen reaalinen bruttokansantuote henkeä kohden oli kolmanneksen siitä, mitä nyt - vastaten suunnilleen Latvian tai Liettuan nykypäivää. Kadut näyttävät autioilta. Autoja on vain viidennes nykyisestä. Vastaantulijat eivät juuri vaatteilla koreile."

Teemu Keskisarja ei ole ainoa, joka puhuu vimmaisesti suomen kielen puolesta. "Emme me ole keihäänheittäjämaa, me olemme maa, jossa tehdään suomalaista kulttuuria. Suomalaista 'rotua' ei ole olemassakaan, sen verran meitä on naitu halki, poikki ja pinoon vuosituhansien aikana, mutta ikioma suomen kieli meillä taatusti on."

Huumori kukkii. "'Puolet tämänkin jutun lukijoista on keskivertoa tyhmempiä', kirjoitti muuan kolumnisti. Seuraavassa numerossa oli vihainen lukijakirje: mihin toimittaja mahtaa herjauksensa perustaa? Onko näyttää tutkimustuloksia? - - Puolet kansasta todellakin on keskivertoa tyhmempää. On epäkorrektia sanoa se, mutta se on pakko muistaa rakennettaessa inhimillisempää, parempaa yhteiskuntaa. Olemme tasa-arvoisia, mutta emme kyvyiltämme yhdenvertaisia."

Vielä yksi, pitkä lainaus pitää tähän laittaa. "Selkein tuntemani tieteellinen näyttö siitä, että miehet ja naiset ovat todella erilaisia, on jo parin vuosikymmenen takaa. Tutkijat värväsivät avustajikseen käyttökelpoisen näköisiä yliopistonuoria. Jokaisen heistä piti valita tuntematon vastakkaisen sukupuolen edustaja kampukselta, mennä hänen luokseen, ja kertoa katselleensa häntä vähän sillä silmällä. Sitten piti esittää yksi etukäteen arvotuista kolmesta kysymyksestä pahaa aavistamattomalle koehenkilölle: 'Lähtisitkö kanssani treffeille?' Puolet sekä miehistä että naisista vastasi myöntävästi. 'Tulisitko luokseni illalla?' Miehistä tämä oli parempi idea kuin pelkät treffit, mutta vain harva nainen suostui ehdotukseen. Kolmas kysymys paljasti sitten sen todellisen sukupuolten välisen eron. 'Menisitkö sänkyyn kanssani?' Kaikki naiset kieltäytyivät. Nuorista miehistä taas kolme neljäsosaa oli valmis hyppäämään oitis punkkaan tuntemattoman naisen kanssa, mikä tutkimustulos ei tietysti lainkaan hämmästytä kolmea neljäsosaa nuorista miehistä. Tasa-arvoisia ollaan, mutta erilaisia."

Muita juttuja on paljon. Jos nuo sitaatit vaikuttivat kiinnostavilta, hommaa tämä kirja itsellesi. 

Esko Valtaoja: Ensimmäinen koira kuussa. Kootut kolumnit

Ursa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!