Kirjoittamisen kuolema

Juha Seppälän kirjoja on tullut luettua varsinkin 90-luvulla, Super market ja Hyppynaru jättivät jäljen tähän lukijaan. Uudemmista Merille jäi kesken, Rintalaa lukiessa oli ihan ookoo. 

Kehtolaulun koordinaatit ei sekään ole mikään helppo tai vetävä teos. Varsinaista juonta ei ole, on vain kuoleman teema ja sen ympärillä erilaisia ihmiskohtaloita.

Eniten tilaa saa viisikymppinen hautausurakoitsija. Hänen poikansa Tomas on tulossa vierailulle Ranskasta, isä ja poika eivät ole nähneet toisiaan 20 vuoteen. Eli eivät tunne toisiaan ollenkaan. Muita hahmoja on muutama, kaivossa lymyilevä rasisti, nainen, jolla on lemmikkirotta, hauturin isä ja isoisä, sekä kirjailija, joka kirjoittaa Kehtolaulun koordinaatit -nimistä kirjaa. Hahmoja yhdistää yksinäisyys, jokainen on tahollaan yksinäinen. Sirpaleisuutta korostavat EXT- ja INT- välikkeet. 

Kerronta loikkii sinne tänne aivan sattumanvaraisen tuntuisesti - ainakin minulle, joka luin kirjaa paloissa. Lähes jokainen virke on oma kappaleensa. Lauseenvastikkeita on ainakin alussa paljon, miksi? 

Kuolema-teeman kautta lähestytään tietenkin ihmiselon rajallisuutta, mutta yhtä paljon kirjallisuuden ja kirjoittamisen kuolemaa. 

”- - lukeminen ei enää ole lukemista; tiedon välitti lehti, jonka lukijat ovat vaihtuneet lehden verkkosivujen kuvien ja videoiden katselijoiksi. He ovat nyt lukijoita.”

Kaikki kirjoittavat kirjoja, usein dekkareita. Hesarin Vesa Sireniä ei mainita nimeltä, mutta hänet tunnistaa kyllä:

”Musiikkikriitikko oli yhtäkkiä joka alan asiantuntija, joka lähetettiin kriisialueelle etsimään human interest -aihetta, koska sellaisista lukijat pitivät eniten, heti rikosjuttujen jälkeen.”

Kehtolaulun koordinaatit sisältää monenlaista mietettä elämästä, kuolemasta ja kirjallisuudesta. Tulee mieleen, että ovatko nämä Seppälän omia ajatuksia? Ja sitten mainitaan tämän kirjan nimi, eli vahvistetaan tuo epäily, tai sitten ei. Samaa hämmentämistä Seppälä on tainnut harrastaa ennenkin. 

Juha Seppälä: Kehtolaulun koordinaatit

Siltala