Petri Tammisen uusi kirja on aina tapaus.
Suomen historia perustui viidensadan ihmisen haastatteluun, pienten ihmisten pieniin hetkiin, jotka Tamminen tiivisti bagatelleiksi, miniatyyrihistoriankirjoitukseksi. Se sano jatkaa samaa ideaa. Tällä kertaa Tamminen on kerännyt ihmisiltä muistoja sanoista, jotka ovat joko rohkaisseet tai loukanneet niin että mieleen on jäänyt elämän mittainen muisto.
Ja taas Tamminen on tehnyt omaa lönnrotintyötään, siivilöinyt oikeat sanat esiin ja karsinut kaiken turhan niiden ympäriltä pois. Tuloksena on sadan muiston kokoelma, jonka lukaisee tunnissa, mutta johon heti ensi sivuilta tietää myöhemmin palaavansa. Olennaista on toden tuntu, tarinoiden hahmoilla on usein nimet. Myös otsikot ovat olennaisia, ne pitää lukea tarinan jälkeen jotta kokonaisuus asettuu paikalleen. Seurauksena on liikutus tai ilo tai suru, tai sitten erilaisten tunteiden sekamelska.
Tässä pari esimerkkiä, Onnellinen hymy, Palapeili ja Meidän pihalla.
”Synnytys meni kaikin puolin hyvin. Tuli sitten se ensimmäinen rauhallinen hetki, vauva nukkui ja saatiin olla keskenämme, oikein kaunis kevätaamu. Muistan että kävin hakemassa pukuhuoneesta kameran. Siinä välissä hän oli kerännyt rohkeutensa. Tämä ei sitten ole sinun. Minulla oli edelleen se onnellinen hymy kasvoillani. Tunsin sen. Ja kameran kaulassa roikkumassa.”
”Eteinen oli hämärä ja kylmä kuin kirkonholvi. Isä katseli minua palapeilin kautta. Koita nyt laihduttaa jos tykkäät siitä pojasta, se alkaa pian kattella hoikempaa. Peilin kautta saatana sanoi.”
”Koulu oli jo alkanut, mutta en halunnut nousta. Kymmenen jälkeen joku koputti oveen ja hetken päästä ikkunaan. Oli pakko nousta katsomaan. Liikunnanopettaja ja uskonnonopettaja seisoivat meidän pihalla. Kun hetken päästä istuin liikunnanopettajan Taunuksen takapenkillä, uskonnonopettaja kääntyi etupenkiltä katsomaan. Me Irman kanssa ajateltiin että sinä olet niin fiksu tyttö että me ei anneta sinun heittää lukiota läskiksi.”
Tamminen ei anna lukijalle muuta vaihtoehtoa kuin pysähtyä ja syventyä joka ikiseen sanaan. Sellaista on painava teksti. Ei yhtään raskas, mutta painava.
Petri Tamminen: Se sano
Otava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!