tiistai 28. helmikuuta 2023

Koherenttia kohellusta

Tämän vuoden ensimmäinen Teatteri Akseli -kokemuksemme oli näytelmä nimeltä Vaimoni on toista maata

Se on ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittama ja Reita Lounatvuoren suomentama komedia. Käsiohjelmassa sitä kuvataan näin: ”Pieni viaton vedätys saa ystävien kesken järjestettyjen illallisten aikana valtaisat mittasuhteet ja esiin purskahtelevat niin ennakkoluulot kuin parisuhdeongelmatkin. Tämä hykerryttävän vauhdikas komedia on täynnä intohimoa ja hulvatonta tilannekomiikkaa ja se iskee terävästi arkipäivän naamioihin ja roolipeleihin.”

Kuten kuvasta näkyy, käsiohjelman ulkoasu on erittäin onnistunut. Samoin onnistunutta on roolitus, neljän näyttelijän ensemble toimii hienosti. Kaikki (Tomi Aho, Elina Karjalainen, Laura Koskinen ja Jukka Tamminen) ovat uskottavia rooleissaan ja kokonaisuus on koherentti. Koherenttius syntyy siitä, että kohellusta on koko ajan melkoinen määrä. Ohjaaja Laura Hurme on laittanut kaiken tapahtumaan liiallisuuden ja övereiden kautta, joka hetkittäin häiritsee mutta on kuitenkin lopulta ymmärrettävä ja toimiva ratkaisu. 

Komedian onnistumisen nimittäin ratkaisee yleisön huvittuneisuuden ja naurun määrä. Sitä tapahtui paljon, ja näytelmässä on muutaman aivan killerirepliikki, joiden rytmitys oli kerrassaan mainio. Koko tarina perustuu oikeastaan vain yhteen väärinkäsitykseen, jota paisutetaan ja josta otetaan kaikki mahdollinen irti, siksikin teos on yhtenäinen. Kuten käsiohjelma sanoo, arkinen tilanne ulottuu paljon itseään kauemmas, parisuhteiden dynamiikkaan ja ihmisten ennakkoluuloihin. 

Suurin osa näytöksistä on kuulemma myyty loppuun, mutta vielä on joitakin paikkoja huhtikuulle. Jos komedia kiinnostaa, sitä saa nyt Teatteri Akselista. 

Vaimoni on toista maata

Teatteri Akseli

Ohjaus Laura Hurme


1 kommentti:

  1. Tällaista tarvitaan tällaisella hetkellä. Täydet pisteet.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!