Suomen kuvalehdessä oli vähän aikaa sitten juttu Hernan Diaz -nimisestä kirjailijasta, josta en ollut ennen kuullut. Hän vaikutti mielenkiintoiselta, ja erityisesti minua miellyttivät nämä Diazin ajatukset: ”Kaunokirjallisuudessa vallalla oleva omakohtaisen kokemuksen ja henkilökohtaisen tunnustuksellisuuden trendi tympii Diazia. Hänelle tärkeintä materiaalia ovat toisten kirjailijoiden teokset ja puhdas mielikuvitus.” Olen täsmälleen samaa mieltä.
Samaisessa jutussa kerrottiin hänen Luotto-nimisestä kirjastaan, jonka kehuttiin olevan bestseller. Pitihän se lukea.
Alku oli melkoinen järkytys: tämäkö on parasta mitä jenkeistä nyt tulee? ”Näytä, älä kerro” -maksiimi on kokonaan unohtunut, kirjailija vain lätkii Benjamin Rask -nimisen rikkaan miehen elämäntapahtumia peräkkäin. Mihinkään ei syvennytä, ei pysähdytä minkään asian tai ajatuksen äärelle. Eletään 1920-lukua, Rask rikastuu huikeaa tahtia, ja hänellä on vaimo. Ei vakuuta.
Malttamattomana tartuin tuossa vaiheessa hakukoneeseen ja etsin kritiikkejä teoksesta. Kävi ilmi, että sama tarina kerrotaan kirjassa neljään kertaan. Okei, jatkan siis lukemista.
Toinen tarina kertoo rikkaasta miehestä nimeltä Andrew Bevel. Tämä teksti on Bevelin itsensä kirjoittama, mutta se on kesken. ”Lisää esimerkkejä liikemiesvaistosta. Osoituksia pioneerihengestä.” Teksti on täynnä tällaisia huomautuksia. Selvä, ollaan modernin sanataiteen sydämessä. En vakuutu vieläkään.
Kolmas kertoja on Ida Partenza, Bevelin sihteeri ja sittemmin kirjailija. Hän kertoo tarinaansa 1980-luvulta. Kuinka hän päätyi Bevelin sihteeriksi ja kirjoittamaan tämän elämäkertaa. Tätä elämäkertaa Diazin teoksessa ei kuitenkaan ole. Nyt kerronnassa alkaa olla vivahteita ja imua, tämä kolmas kerta sanoo toden. Nyt näytetään eikä vain kerrota, ja kieli elää.
Neljäs kertoja on Bevelin vaimo, ja loppuun saadaan sekä komea keikaus että lähes runoudeksi taipuvaa fragmentaarista kieltä.
Onpa hieno kirja! Ja aivan valtavan erikoinen ja riskialtis rakenne, kun alku on kirjoitettu tahallisen huonosti. Kuinkahan moni lukija on jättänyt teoksen kesken? Minullekaan ei riittänyt bestselleriksi mainitseminen, tarvitsin tukea kriitikoilta.
Luotto kertoo rahan vallasta ja vuoden 1929 pörssiromahduksesta, päällisin puolin. Mutta lopulta se kertoo siitä, kuinka monin eri tavoin ja kuinka väärin voimme maailman ja siinä elävät ihmiset nähdä. Se luo monikerroksisia kuvitteellisia maailmoja ja lopulta osoittaa kuinka moneksi me taivumme itse kukin. Diaz jättää lukijan ajatuksille ja oivalluksille paljon tilaa.
Jaakko Kankaanpään suomennos on varmaa työtä, kaikki on paikallaan.
Luotto
Hernan Diaz
Suom. Jaakko Kankaanpää
Gummerus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!