Ritva Hellstenin romaani Raija kertoo kirjailijan tapaturmaisessa tulipalossa vuonna 2004 menehtyneestä siskosta, kirjailija Raija Siekkisestä. Raija oli ilmestymisvuotenaan 2020 Finlandia-ehdokkaana, joten siltä on lupa odottaa paljon.
Eikä kirja petä odotuksia, se on hieno teos. Ennen muuta kielensä puolesta, mikä on minulle lukijana tärkeää. Kirjassa on upeita lauseita, ja sen kerronta kulkee ja hengittää komeasti. Esimerkkejä voisi poimia mistä tahansa, tässä pari.
”Sade putosi kuistin ikkunan edessä maahan kuin verho, se ei kuitenkaan peittänyt vaan pikemminkin terävöitti ja kirkasti kaiken vihreän: korkeaksi kasvaneen heinän, saniaiset ja mustikanvarvikot ja koivut. Tummat kuuset.”
Tai:
”Pahinta oli valvoa yöllä ja kuvitella niitä kahta, ihmisiä joihin oli luottanut. Nähdä, miten mies; miten nainen. Miten hän, ennen. Hän ei osannut pysäyttää ajatuksia ja mielikuvia vaikka yritti.”
Kirjasta saisi epäilemättä paljon enemmän irti, jos olisi lukenut Raija Siekkisen tuotantoa. Minä en ole, mutta kirja toimi silti. Kuulemani mukaan esimerkiksi tiiviys ja puolipisteiden käyttö ovat Siekkiselle tyypillisiä keinoja, ja niin kuin edellä näkyy, niitä molempia on tässäkin.
Hyvän kielen lisäksi hyvässä romaanissa pitää olla jotain oivalluksia, ja sellaisia Raijassa on myös paljon. Aivan loppumetreillä niitä on minun makuuni liikaakin, mutta muuten tapahtumien ja viisaiden ajatusten suhde on oiva.
Aivan täysin en ymmärrä sitä, miksi Hellsten rikkoo kronologiaa, mielestäni kokonaisuus olisi eheämpi jos tarinassa vain kuljettaisiin joko taakse- tai eteenpäin.
Yksi Raijan tavoitteista lienee herättää mielenkiinto Siekkisen teoksiin, ja siinäkin se onnistuu.
Ritva Hellsten: Raija
Aviador
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!