Tammikuussa pääsin Rosa Liksomin kanssa Niina Holmin haastateltavaksi Tekstin talolle Helsinkiin. Luin tilaisuutta varten uudestaan joitakin Liksomin kirjoja, jotka olin jo lukenut niiden ilmestyttyä. Everstinnaa en jostain syystä ole tullut lukeneeksi.
Niinpä luin nyt senkin.
Everstinna on yhdenyönromaani, siinä vanha Everstinna kertoo elämäntarinansa. Keskiössä jatkosodan aika, jolloin Eversti taistelee ja Everstinna toimii kirjurina ja muissa avustavissa tehtävissä.
Joku saattaa lukea tätä kirjaa sotaromaanina, ja sekin käy. Faktat lienevät siltä osin kohdallaan. Sota ja politiikka eivät minua juuri kiinnosta, joten minä luin toisin.
Sodan lisäksi keskiössä on Everstin ja Everstinnan parisuhde, jossa on hienot hetkensä, ja vielä enemmän on niitä karmivia hetkiä. Jolloin mies pahoinpitelee ja alistaa vaimoaan. Liksom maalaa järkyttäviä kuvia lukijan eteen, ja järkyttävintä on tietysti se, että tällaista tapahtuu kaikkina aikoina, ilman sotaakin.
Tämän kirjan varsinainen sisältö on kuitenkin sen kielessä. Pohjoisen murteen taitajana Liksom on ylittämätön, ja kielellisesti tämä on kerta kaikkiaan mestarillinen kirja. Luontokuvaukset ovat ihmeellisen hienoja, ja tarina kasvaa isoihin mittoihin.
”Mie olen eläny muutaman viimisen vuen niin tyyntä ja väsähtänyttä elämää, että minusta tuntuu, ettei minua itteäni ole ennää etes olemassa. Matka minusta itteni sisäle vain kasuaa. Tuo katoamisen tunne on sekä kauhea että ihana. Jos siihen lisäthään ahistus ja tuska siittä, miten ihminen kohtelee maata, ilmaa ja vettä elikkä Lapin luontoa, joka on synnyttänny kaikki minun kirjat, niin minun rintaa alkaa puristahmaan, syäntä polttelehmaan ja minusta tuntuu, että mie hukun maailman paskhaan.”
Rosa Liksom: Everstinna
Like
Pidin tästä kirjasta valtavasti kuten myös Reitarista, mutta nyt sain juuri näihin Liksomin kirjoihin ikävän sivumaun luettuani Noora Vaaralan Reidar Särestöniemi -elämäkerran Sarviini puhkeaa lehti.
VastaaPoistaVaarala huomauttaa, että ei Annikki Kariniemen (eikä myöskään kittiläläisen Reidar Särestöniemen) kieli ollut samaa kuin Liksomilla. Liksom kirjoittaa nämä henkilöt puhumaan omaa meän kieltään. Kirjat ovat muutoinkin monelta osin biofiktiota, Kariniemeä ei esim ole sanottu kotiseudullaan natsiksi.
No, fiktio ei ole faktaa, silti... ja niin kuin olen intoillut myös Topi Mikkolan Rosa Liksom -monologeista. Topi on meänkielinen ja se kieli sopii hyvin fiktiivisten lyhytproosahahmojen kieleksi, mutta kun on oikeista henkilöistä kyse, niin minusta olisi parempi pysyä lähellä oikeaa henkilöä eikä lähteä rönsyämään jotain aivan uutta ja paikkansapitämätöntä.