Kirjailijatoveri suositteli minulle Sirpa Kähkösen uusinta kirjaa. Kilttinä tietenkin tottelin ja luin Mariuksen.
Eipä ihme, että suositteli: Marius muistuttaa monessa omaa Kultalyhtyäni. On yksinäinen hahmo mökillä, on toinen, joka ei ole läsnä, ja on klassista musiikkia. Juonta ei kovin paljon ole. Aiheena on ajan kuluminen, ja kirjat ovat vieläpä täsmälleen saman pituiset, e-kirjoina ainakin.
Minusta tämä on parempi kuin Finlandia-palkittu 36 uurnaa. Marius on yhtenäisempi, keskitetympi. Tämä kirja on vanhenemisen, luopumisen ja hyvästijätön kuvaus, kaunis ja kiitollinen.
”- - isoäiti oli sanonut: ’Nyt minulla on vielä yks tehtävä. Muuttua semmosesta, joka on, semmoseks, jota ei ennee oo.’” Jotain samanlaista Lili on nyt tekemässä. Lili viettää helteistä kesää siirtolapuutarhamökillä Helsingin keskustan liepeillä ja muistelee elämäänsä. Hän miettii naiseutta ja miehiä elämässään. Välillä tulee lyyrisiä purkauksia, välillä ollaan kiinni arjessa. Parasta on, että juuri mitään ei tapahdu, kaikki on pientä - ja silloin pienikin on suurta.
Välillä sukelletaan Lilin muistoihin, nuoruuden Grand Touriin Ranskassa. Siellä Lili tapaa Peter Quincen, joka on oikeassa maailmassa englantilainen näyttelijä tai hahmo Shakespearen Kesäyön unelmassa.
Marius on hyvin lähellä Joel Haahtelan viimeisimpiä kirjoja, sekä ilmaisultaan että tunnelmaltaan. Kieli on rikasta ja lyyristä, viittauksia elokuviin ja kirjallisuuteen on epäilemättä enemmän kuin kykenen tunnistamaan.
Sirpa Kähkönen: Marius
Siltala
