Toisinaan on piristävää ottaa lukuaikapalvelusta vain joku satunnainen kirja luettavaksi. Kani nimeltä Paisti oli sellainen.
Ville Similä on Helsingin Sanomien toimittaja. Sen tiesin jostain. Olen myös lukenut hänen Ultra Bra -kirjansa joskus, mutta sitä en olisi muistanut ilman blogiani. Ja sitä, kuinka mehevää proosaa hän kirjoittaa, en tiennyt. Tämä kirja nappasi mukaansa heti.
Kirja loikkii ajassa sinne ja tänne sadan vuoden matkalla, 1800-luvun lopulta vuoteen 1990. Vasta puolivälissä kirjaa tajusin, että tämä on omaelämäkerrallinen. Similä kertoo omasta suvustaan, johon kuuluvat tunnetut muusikot Aapo ja Martti. 1900-luvusta syntyy tiivis, oivallinen ja riemukas kuvaus.
Kani nimeltä Paisti muistuttaa hiukan Niko Hallikaisen Suuri märkä salaisuus -kirjaa tarkkoine havaintoineen ja lapsen näkökulmineen. Kaikki löysä on puristettu lauseista pois, Similän kynä kulkee kerkeästi. Jos olet aloitteleva kirjoittaja etkä vielä tiedä, mitä tarkka havainto tarkoittaa, tämä kirja kannattaa lukea.
Hyviä lause-esimerkkejä voisi poimia paljon, tässä muutama satunnainen esimerkki.
”Kun lentokone oli lentänyt viikon, se laskeutui Tokioon. Tokiossa heidät pantiin katsomaan, kuinka lihavat miehet juoksivat toisiaan vasten. Sellaista ei olisi nähnyt nakkikioskilla, joten reissu ei ollut turha.”
”He elivät vuosia kameralla, jonka Jukka vei puolivälissä kuuta panttilainaamoon ja haki kuunvaihteessa takaisin.”
”Joki viihtyi itsekin niin huonosti, että pyrki uomastaan pois heti kun lumet sulivat.”
1980-luku kerrotaan Rambon kautta: ”Kylmä sota päättyi, koska puolalaiset halusivat olla niin kuin normaalit ihmiset ja katsella, kun lihaskimppu ampui singolla kommunisteja kappaleiksi.”
Ville Similä: Kani nimeltä Paisti
Otava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!