Kirja kertoo kolmesta sisaruksesta, Peteristä, Tiltestä ja Hansista, joiden pappi-isä ja kanttoriäiti katoavat. Jotain suurta tapahtuu, ja jotain rikollistakin lienee tekeillä. Aluksi minua häiritsi kertojan ääni: neljätoistavuotiaan Peterin suulla kerrottu tarina ei vaikuttanut uskottavalta, ei kukaan niin nuori osaa tuolla tavalla puhua.
Kunnes huomasin, että tässä tarinassa uskottavuudella ei olekaan mitään tekemistä minkään kanssa. Ei, Norsunhoitajien lapset on täyttä fantasiaa vaikka reaalimaailmassa mennäänkin. Actionia piisaa ja tiukkoja tilanteita, Høegin mielikuvitus on laukannut yksisarvisen lailla. Ja kaiken yllä leijuu huumorin harso. Ei aina hallitsevana, mutta siellä se koko ajan on.
Ja vaikka teos on iso, fokus pysyy erinomaisesti. Mitään turhaa siinä ei ole. Yhtenäisyyttä tuo muun muuassa se, että kertoja nivoo usein asiat jalkapalloon, joka neljätoistavuotiaan maailmassa on merkittävä asia. Kirjan koko syntyy kerronnasta: pieniin asioihin tai ilmaisuihin pysähdellään ja niitä makustellaan, ja juuri siitä kasvaa kerronnan imu.
Tähän tapaan: "Sen kaiken välillä minkä olemme tehneet ja sen mitä vielä on tehtävä, avautuu nyt pieni tauko, kuin väliaika. Johon mielelläni kiinnittäisin nyt huomiosi. Tilten perusteelliset tutkimukset, ja minun omani, paljastavat että kaikki suuret mystikot ovat osoittaneet taukoa ja sanoneet sen tarjoavan ainutlaatuisen mahdollisuuden tajuta, että ihminen luo itse huolensa ja on vain yksi paikka, missä huoliltaan voi olla rauhassa, ja se paikka on tässä ja nyt."
Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset
Tammi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!