Lipastin huumori pistää ajattelemaan

Tänään ilmestyy Roope Lipastin Viimeiset polttarit. Se on taattua Lipastia, hauska ja sujuvasanainen teos. Kirja kertoo äijäporukasta, joka kerääntyy jo kymmenettä kertaa juhlimaan Tarmon polttareita. Juhlinta tarkoittaa tietenkin viikonlopun kestävää viinanjuontia ja yhdessäoloa, tällä kertaa mökillä Taivassalossa. Läppä lentää ja koomisiin tilanteisiin ajaudutaan, tai jos ei ajauduta niin ajetaan, vaikka pienkaivinkoneella tai sitten Trabantilla.

Kuva: atenakustannus.fi

Mutta tässä kirjassa on myös paljon muita puolia. Siinä on synkkä puoli: polttarit ovat viimeiset, kuolema tai ainakin sen mahdollisuus on läsnä, mikä laittaa kaikelle tapahtuvalle ja tapahtuneelle vakavammat kehykset. Parasta huumoria on se, jolla on syvempi pohjavire, ja siinäkin mielessä Viimeiset polttarit on hieno teos. Se pistää ajattelemaan esimerkiksi elämän tarkoitusta eli sitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Ja millaisia valintoja itse kukin elämässään voi tai uskaltaa tehdä. Näihin valintoihin liittyvät monenlaiset asiat kuten koulutus, ammatti, ihmissuhteet, puolisot ja lapset. Ja menneet valinnat.

Erinomaista teoksessa on myös sen keskittyneisyys. Tarina etenee tiukasti, löysää ei ole, ja kaikki irtonaiset langanpätkät solmitaan yhteen. Teksti etenee kronologisesti yhden viikonlopun ajan, tekojen ja takaumien kautta hahmot tulevat tutuiksi. Kirja on erittäin helppolukuinen, mikä on myös huonoin puoli: sen olisi suonut kestävän paljon kauemmin.

Roope Lipasti on suomalaisen kirjallisuuden paras humoristi tällä hetkellä. Tuottelias julkaisutahti ei näytä syövän laatua laisinkaan. Suren ja pelkään samaa kuin Linnan juhlista kirjoittaessani: kirjallisella kentällä humoristeja ei oteta tarpeeksi vakavasti. Finlandia-toimikunnalle terkut.

Roope Lipasti: Viimeiset polttarit
Atena