Saatekirjeessä Koskinen kertoo, että Luciferin oppipojat ei ole tieteisromaani. "Se on tulevaisuuteen sijoittuva historiallinen romaani, joka kertoo ihmiskunnan matkasta historiansa kautta kohti huomista. Universumin suuressa sylissä ihmiskunta ei ehkä olekaan enää isäntä eikä enemmistö. Jokainen on pakolainen, kun näkökulma vaihtuu riittävästi."
Tieteisromaani tämä kuitenkin on, se kertoo 2100-luvun lopulla tapahtuvasta rakettimatkasta Olympos-planeetalle, jolla asustaa ihmisiä. Mukana on kyborgeja, jotka ovat tulevaisuuden työkaluja, mutta joita voi myös väärinkäyttää esimerkiksi seksiin. Tai mikä nyt on väärinkäyttöä, seksiinhän humanoiditarinoissa kai aina jossain kohtaa lipsahdetaan, koska sieltä irtoaa inhimillistä draamaa ja eettistä vääntöä.
Tieteisromaanien ystävä en ole, koska jos haluaa kertoa jotain ihmisistä, se onnistuu mielestäni parhaiten arkisissa kehyksissä. Myyttien, tieteistarinoiden ja historiallisten pukudraamojen ongelma on niiden suuruudessa, pienempi on mielenkiintoista. Vähän kuin vertaisi huutamista ja hiljaisella äänellä puhumista.
Luciferin oppipojat oli tästä syystä mielenkiintoista luettavaa. Ensinnäkin oli virkistävää lukea jotain erilaista. Toinen syy on Koskisen ansio. Vaikka mennään avaruudessa ja kaikki on suurta, niin ympäristö kuin kirjan teematkin, niin Koskisen tarinassa mennään kuitenkin koko ajan pienesti eteenpäin. Fokus on yksilöissä, heidän valinnoissaan, tekemisissään ja motiiveissaan. Siksi tämä kirja on varsin mainio.
Tosin motiiveissa piilee myös teoksen ongelma: henkilöiden ailahdukset tuntuvat monesti kovin heikosti motivoiduilta. Esimerkiksi kun päähenkilö Gabriel Bonhomme XIV tappaa tai vangitsee kanssamatkustajansa, lukija jää ihmettelemään syitä moiseen - eivätkä myöhemmätkään tapahtumat oikeastaan juuri valaise isojen tekojen oikeutuksia. Vähempi olisi parempi. Pienet teot puhuvat paremmin, ja pienen ihmisen kohtalo on aina mielenkiintoisempi kuin suuren johtajan. Hitleristäkin tuli mielenkiintoinen kun hänet pienennettiin elokuvaan Hän on täällä taas.
Koskinen osaa asiansa, teksti on paitsi mukavan pienissä asioissa kiinni myös erittäin sujuvaa. Rytmitys toimii. Raskaita infopaketteja tulevaisuuden olosuhteista ei tarjoilla, vaan kaikki tulee sanotuksi luontevan kerronnan yhteydessä. Minusta ei vieläkään tullut tieteisromaanien ylintä ystävää, mutta kuten näkyy, erinomaisen paljon pureksittavaa tämä kirja antoi, ja se on hyvä se.
JP Koskinen: Luciferin oppipojat
WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!