Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on moderni klassikko. Teatteri Akselin tulkinta perustuu samaan Paula Salmisen dramatisointiin kuin Turun Kaupunginteatterin versio vuodelta 2016. Miten ihmeessä Logomon suurehkolle näyttämölle tehty teos mahtuu Akselin tiloihin?
Vastaus kuuluu, että todella hyvin.
Olen nähnyt Kauno Takaraution ohjauksia paljon, ja rohkenen väittää, että tämä on niistä paras. Lavastus on äärimmäisen ankara ja tyly: yksi pieni penkki ja täysikokoinen ruumisarkku. Ohjaus noudattaa samaa ankaraa linjaa kuin lavastus, se on suorastaan graafisen karu. Kirpeä musiikki täydentää kokonaisuuden linjakkaaksi ja yhtenäiseksi.
Pääpaino on ihmisissä, heidän tunteissaan ja kohtaloissaan. Tempo vaihtelee uuvuttavan hitaasta kakofoniseen polyfoniaan. Välillä Takarautio laittaa hahmot puhumaan tavu kerrallaan, välillä kaikki puhuvat ja laulavat yhtä aikaa. Joskus dialogista kuullaan vain toinen puoli. Joutokäyntiä ei ole, rytmitys toimii hienosti.
Valoilla luodaan visuaalisia kiintopisteitä, ja ajassa sinne tänne poukkoileva rakenne pysyy kasassa liitutauluun kirjoitettujen vuosilukujen avulla. Isoimmat tapahtumat kuten tulipalot joudutaan näyttämisen sijasta kertomaan, mutta se ei menoa haittaa.
Neljäntienristeys on vahvojen naisten tarina. Varpu Jokimaa (Maria), Piia Leppämäki (Lahja) ja Heidi Ripatti (Kaarina) ovat kaikki rooleissaan juuri niin järkähtämättömän vahvoja kuin pitää olla. Jorma Tuovilan Onni puolestaan on kaikessa rikkinäisyydessään uskottava.
Näytöksiä on vielä paljon jäljellä, menkäähän katsomaan.
Neljäntienristeys
Teatteri Akseli
Ohjaus Kauno Takarautio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!