Mistä tunnistaa älyttömän hyvän kirjan?

En yleensä pidä kirjoista jotka perustuvat tositapahtumiin, mutta Antti Hyryn Uuni on poikkeus. Sen on pakko perustua tositapahtumiin, Hyryn on itse pitänyt omin kätösin joskus muurata uuni, muuten näin tarkka kuvaus ei olisi mitenkään mahdollista. (Oikeasti ei-pitämiseni kohdistuu tietenkin vain teoksiin, joita markkinoidaan "tositapahtumiin perustuvina", eikä Uuni ole sellainen.)

Uuni on älyttömän hyvä kirja. (Aika monet Finlandia-palkitut kirjat ovat.) Sitä voi kehua tiukasta yhtenäisyydestä (siinä vain kerrotaan kuinka muurataan yksi uuni) moninaisuudessa (siinä kerrotaan tietysti monista muistakin asioista kuten elämän jatkuvuudesta ja asioiden pysyvyydestä ja sen sellaisista), mukavan simppelistä ja pakottomasta kielestä, rytmistä ja rakenteesta ja monesta muustakin asiasta.

Mutta "älyttömän hyvän" määritelmää ei saa noista vielä kasaan, siihen vaaditaan enemmän. Älyttömän hyvän tunnistaa siitä, että se inspiroi lukijaansa kirjoittamaan. Uunia lukiessa tulee aika pian sellainen tunne, että pitäisi itsekin kirjoittaa jotain. Ja se on parasta kirjallisuutta sellainen.

Sama koskee tietenkin myös muita taiteenlajeja.

Ainoa huono puoli kirjassa on uskonnollisuuden mukaan tunkeminen. Kiireetön vanhan maailman kuvaus menee minun silmissäni jotenkin rikki kun uunin kylkeen tuppaa seuroja ja virrenveisuuta sun muuta. Mutta kaipa uskonnollisuus perustuu yhtä lailla tositapahtumiin, tämän kirjailijan elämä lienee sellaista.

Antti Hyry: Uuni
Otava