Olin pari viikkoa sitten lukupiirin vieraana, olivat lukeneet minun Lentotähteni. Tai lukupiiri on vähättelyä, tämä oli oikea vanhan ajan salonki, jossa lukemisen ja kirjallisuuskeskustelun ja syömisen lisäksi oli myös musiikkiesityksiä. Lentotähti sisältää paljon klassisen musiikin kuvauksia, ja minulle vinkattiin Susanna Armisen tuoreesta Kristallisinfoniasta. Siinäkin olisi kuulemma samankaltaista kerrontaa. Kirjastoon siis.
Susanna Arminen on itähelsinkiläinen viulisti ja viulunsoitonopettaja, ja Kristallisinfonia on hänen esikoiskirjansa. Tämä on kaikesta päätellen hyvin omaelämäkerrallinen teos, ilman nykymuodin mukaista traumakeskiötä. Se on hyvä, vinkuiita-traumakirjoja en enää jaksa lukea.
Toki tässäkin on kipukohtansa, niin kuin kaikessa, mutta kirjan pääpaino on mielenkiintoisesti sen muodossa: Kristallisinfonia on rakennettu Mahlerin sinfonian muotoiseksi. Se tarkoittaa, että jokaisella viidellä luvulla on oma tunnelmansa ja karaktäärinsä, kokonaisuus pelaa kontrasteilla. Erikoinen ratkaisu toimii, oikein hyvin. Aiemmin tiedän ainoastaan Lars Sundin tehneen samaa, hänen Missä musiikki alkoi -romaaninsa on niin ikään sinfonian muotoinen.
Kuten Sund, Arminenkin rakentaa musiikillista muotoa esimerkiksi toistolla, riittävän hillitysti kuitenkin. Sundin teoksessa toisteisuus tuntui paikoin päälleliimatulta. Kristallisinfonian muodossa minun silmääni tökki ainoastaan Tema con variazioni -osuus, jossa sama tilanne nähdään usein eri silmin. Hyvä idea, mutta loikkaa hiukan ulos kirjan muusta kerronnasta. Mutta toisaalta, jos musiikillista muotoa tuo tekstiin, tällaista se on.
Kirja on tyypillinen ”miten minusta tuli minä” -esikoinen, ja sellaisena oikein mielenkiintoinen. Viulistiksi opiskelu, ihmissuhteet, haaveet, onnistumiset ja epäonnistumiset, kaikesta Arminen kirjoittaa vetävästi. Eikä samanlaisia tarinoita ole ainakaan liikaa kuultu, tälle on tilaa.
Oma lukukokemukseni sai vielä hauskaa kontrastia siitä, että luin tätä kirjaa vuorotellen tuoreen Ozzy Osbournen omaelämäkerran kanssa. Ozzyn kirjan tapahtumat olivat aika isoja, ja vuorottelu näytti jälleen kerran sen, kuinka pienempi voi olla kiinnostavampaa.
Susanna Arminen: Kristallisinfonia
Momentum Kirjat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!